11.4.2020 Liikenne Lentovuonna 2019 Suomessa vältyttiin turmilta – muttei vaaratilanteilta Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Kotimaisen ilmailun vakavien vaaratilanteiden taustalla on usein ollut kauko-ohjattavien koptereiden holtiton käyttö. Kaupallisen ilmailun vuosi 2019 sujui Suomessa myönteisesti: vuoden aikana ei tapahtunut onnettomuuksia Suomessa eikä suomalaisille kaupallista ilmakuljetusta harjoittaville ilma-aluksille. Ulkomainen kaupallisen ilmakuljetuksen ilma-alus oli vuoden aikana osallisena yhdessä vakavassa vaaratilanteessa, kun latvialainen reittikone ajautui ulos kiitotieltä Savonlinnassa.Vuonna 2019 vakavia vaaratilanteita tapahtui edellisvuotta vähemmän mutta vuosien 2013–2018 keskiarvoa enemmän. Kauko-ohjattavien koptereiden eli dronejen aiheuttamat tilanteet pitivät vaaratilanteiden määrää pidemmän aikavälin keskiarvon yläpuolella.Vakavien vaaratilanteiden määrää kasvattivat keväällä Helsinki-Vantaan läheisyydessä tapahtuneet dronejen aiheuttamat vakavat läheltä piti -tilanteet ilmassa, joita tapahtui viisi kappaletta. Määrä laski kuitenkin yhdellä edellisvuoteen verrattuna. Vakaviksi vaaratilanteiksi luokiteltiin tapaukset, joissa drone oli ollut niin lähellä lentokonetta, että yhteentörmäykseltä vältyttiin vain sattumalta.Suomessa on useita ilmailulta kiellettyjä alueita, joihin droneillakaan ei ole asiaa. Suomen ilmatilaan voidaan myös perustaa tilapäisiä kielto- ja rajoitusalueita, jotka dronelennättäjien tulee huomioida. Kieltoalue voidaan perustaa esimerkiksi suuren yleisötapahtuman suojaamiseksi tai puolustusvoimien harjoitustoiminnan suojaamiseksi.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyYleis- ja harrasteilmailussa 12 turmaaSuomalaisessa yleis- ja harrasteilmailussa vuosi 2019 oli turvallisuuden kannalta hieman edellisvuosia heikompi. Onnettomuuksia tapahtui 12 ja niissä menehtyi 2 ihmistä. Vakavia vaaratilanteita tapahtui sen sijaan viime vuonna poikkeuksellisen vähän.Teksti: Timo Turkula Kuva: Moottorin arkisto Lähde: Traficom Lue lisää Kaikki artikkelit 14.2.2025 Yleinen Tiedätkö mikä on Suomen yleisin autoverotettu ajoneuvo? 13.2.2025 Liikenteen verotus Autoveron tuotto 2024 laski roimasti – sähköistyminen ja autokaupan vaisuus vaikuttavat 13.2.2025 Uutinen Yhdysvaltalaisten autopomojen mukaan Trumpin tariffit luovat ”kuluja ja kaaosta” 11.2.2025 Ajoneuvot Polttomoottoriautot porskuttavat Suomessa vielä piiiiiitkääään 11.2.2025 Uutinen Taksiliitto: lakimuutos vääristäisi taksialan kilpailua 11.2.2025 Uutinen Kiina-tullit vastatuulessa autoteollisuudessa – Cupra varoittaa irtisanomisista 6.2.2025 Uutinen Ei sittenkään ensitreffit autokaupassa? Honda ja Nissan pistivät neuvottelut jäihin 5.2.2025 Uutinen Autoliitto muistuttaa hiihtolomalaisia: tee nämä asiat jo nyt – vähennät sillä lähtöstressiä 4.2.2025 Uutinen Taksin käyttäjien turva ryöstöhinnoitteluun – taksamittari Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 13.2.2025 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguan – onko lataushybridin pikalataamisessa mitään järkeä? 14.2.2025 Kuluttajat Land Rover sylki öljyt pihalle pian kaupanteon jälkeen – myyjäliikkeen oli korvattava, vaikka auto oli vanha ja lähes 250 000 kilometriä ajettu 14.2.2025 Yleinen Tiedätkö mikä on Suomen yleisin autoverotettu ajoneuvo? 14.2.2025 Koeajo Koeajo: Xpeng G6 – tehty myös Teslan kiusaksi 12.2.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Mercedes-Benz tunki 5,5-litraisen V8:n seesteisen B-sarjalaisen keulan alle ja käänsi vedon takapyörille 12.2.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Mercedes-Benz tunki 5,5-litraisen V8:n seesteisen B-sarjalaisen keulan alle ja käänsi vedon takapyörille 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle 10.2.2025 Autoilu Bensan hinta nousussa – kuinka korkealle litrahinta voi kivuta? 8.2.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Audi A8L 6.3 W12 Security 10.2.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: 3-ovinen Mercedes-Benz 300 GE, jota kauneusleikkaus on koittanut nuorentaa 22 vuodella 4.2.2025 Kuluttajat Tapion vain reilu 400 kilometriä ajettu uusi Volkswagen-sähköauto hyytyi kesken ajon tielle: ”Rekkaa ohittaessa olisi tullut kylmä hiki” 28.1.2025 Kuluttajat Nikon auto kivitettiin lommoille – vakuutusyhtiön mielestä kysymyksessä olikin törmäysvahinko 18.1.2025 Lentokoneet Finnairin kuukausi sitten vastaanottama tuorein Airbus A350 on tuotekehityksen myötä jopa viisi tonnia alkuperäisiä yksilöitä kevyempi 12.2.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Mercedes-Benz tunki 5,5-litraisen V8:n seesteisen B-sarjalaisen keulan alle ja käänsi vedon takapyörille 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle