23.1.2017 Liikenne Liikennevirasto kokeili – konenäkö oppii kuin ihminen Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Konenäkö on valvontatehtävässä väsymätön ja tarkka, mutta vaatii opetusta. Liikenneviraston kokeilun perusteella koneälyä saatetaan hyödyntää teiden tarkkailun sijaan pientareen puolella. Liikennevirasto kertoo havainneensa tuoreen tutkimuksen perusteella, että konenäkö tunnistaa kasveja vähintään ihmissilmän veroisesti. Tutkimuksen mukaan konenäkö erottaa esimerkiksi sinikuusamat, pihlaja-angervot ja lupiinit muista kasveista peräti 96 % tarkkuudella. Virastossa ei ole hurahdettu maisemanhoitoon, vaan kyse on vakavasti otettavasti selvitystyöstä, jonka avulla pyritään keventämään tienvarsikasvien inventoinnin taakkaa. Taustalla vaikuttavat osin myös taloudelliset syyt, sillä inventoiminen on varsin työlästä. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Konenäkö tunnistaa vieraslajit Tietoa kasveista ja niiden määristä kuitenkin tarvitaan. Inventoinnin myötä tiedetään tarkasti, kasvaako pientareella haluttujen kasvien lisäksi myös vieraslajeja, joiden leviämisen estäminen vaatii tavallisesta piennaralueen hoidosta poikkeavia toimenpiteitä. Täsmällisen inventoinnin avulla kevennetään myös viheralueiden hoitourakoiden tarjousten laatimista ja arviointia. Tutkimuksen perusteella vaikuttaa siltä, että inventointi voidaan tulevaisuudessa automatisoida ja helpottaa ainakin osin konenäön avulla. Konenäkö oppii kuin ihminen Liikenneviraston mukaan konenäkö on tietyllä tapaa kuin ihminen: sille pitää opettaa, miltä kasvit näyttävät. Oppimisprosessin avain on toisto. Satojen kertausten jälkeen kone hahmottaa kasvien ominaispiirteet ja oppii tunnistamaan ne. Liikennevirasto arvioi, että jos konenäkö olisi koululainen, se saisi biologiasta kympin tai vähintään ysin. Täysin ongelmatonta tunnistaminen ei kuitenkaan ole, sillä kasvien ulkonäkö muuttuu vuodenaikojen mukaan. Myös erilaiset kasvuympäristöt voivat vaikuttaa siihen, miltä kasvi näyttää. Eroavaisuuksien ja poikkeusten opettaminen koneelle on hankalaa, mutta tutkimuksen loppuraportin mukaan sekin on mahdollista. Viherhoidon valvova silmä Liikennevirasto arvioi, että konenäössä ja automatisoidussa tiedon tuottamisessa on paljon potentiaalia juuri viherhoidon alalla. Jos tiedon tuottaminen muuttuu vielä nykyistä helpommaksi ja luotettavammaksi, saattaa siitä tulla arkipäivää nopeallakin tahdilla. Parhaassa tapauksessa tiedonkeruu onnistuisi muun työn ohessa. Ainakin teoriassa riittäisi, että kamera olisi kiinni viheralueilla työskentelevän henkilöstön suojavarusteissa tai työvaatteissa, jolloin tiedon keräämisen kustannukset pysyivät alhaisina ja inventointitietoa syntyisi lähes itsestään. Tutkimus on osa Liikenneviraston kolmivuotista digitalisaatiohanketta, jonka tavoitteena on uudistaa liikenne-, väylä- ja liikkumistietojen tuottaminen, ylläpito ja jakelu. Uudistamisessa hyödynnetään nykyaikaisia teknologioita ja menetelmiä. Digitalisaatiohankkeen kokonaisrahoitus on 35 miljoonaa euroa. Lähde: Liikennevirasto Kuvitus: Tutkimushankkeen esittelyvideo ja ruutukaappaus videosta Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 4.11.2025 Uutinen Jokin näistä on Vuoden Auto Suomessa 2026 – lue lähes jokaisen ehdokkaan koeajot ilmaiseksi! 4.11.2025 Uutinen Vasta Suomeen saapunut Volvo tuoreeltaan päivityksen tarpeessa – EX90 saa merkittäviä muutoksia 4.11.2025 Uutinen Pakettiautokauppa on tänä vuonna piristynyt – henkilöautojen ensirekisteröinnit pari prosenttia viime vuotta jäljessä 4.11.2025 Uutinen Mitsubishin sähkö-comebackin hinta julkaistu – tämän verran maksaa Eclipse Cross Suomessa 3.11.2025 Uutinen Toyotalta ja Lexukselta kaksi tarkastuskampanjaa – vika saattaa koskea 13 eri mallia Suomessa 3.11.2025 Uutinen Viisikymppisiä juhlistava Volkswagen Golf GTI Edition 50 on tietysti kaikkien aikojen tehokkain ja ”erikoisin” 30.10.2025 Uutinen Autoliitto saa vuosittain 10 000 avunpyyntöä samasta asiasta – näin vältyt ongelmilta oman autosi kanssa 30.10.2025 Uutinen Näetkö ratin takaa varmasti riittävän hyvin? – Salakavala kaihi autoilijoiden riesana 29.10.2025 Autoilu Autoilija: luovutaan talvinopeusrajoituksista! Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 6.11.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Suomi ei ole vielä valmis sähköautoille - vai onko liiankin? 8.11.2025 Koeajo Koeajo: Nissan Qashqai e-Power – ilman turhaa dramatiikkaa 6.11.2025 Käyttötesti Dacia Duster ja haikeiden jäähyväisten viimeisiä ajatuksia – Käyttötesti 8.11.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Daihatsu Charade De Tomaso 7.11.2025 Moottoripyörät Brabus 1400 R Signature Edition – äärimmäinen mörkönaku 3.11.2025 Kuluttajat Ohjelmistopäivitys käynnisti Opel-sähköautossa ongelmavyyhdin – myyjä, korjaamo ja maahantuoja kieltäytyivät kuittaamasta yli 3 500 euron laskua 6.11.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Suomi ei ole vielä valmis sähköautoille - vai onko liiankin? 6.11.2025 Käyttötesti Dacia Duster ja haikeiden jäähyväisten viimeisiä ajatuksia – Käyttötesti 1.11.2025 Ajoneuvot Kaksiroottorinen wankel, turboahdin, sähkömoottori, akku ja 510 hevosvoimaa - niistä on Mazda Vision X-Coupé tehty 3.11.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: hädin tuskin sisäänajettu Ferrari Purosangue on tämän hetken kallein Nettiautossa listattu auto 20.10.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Nissan Juke - "juuri katsastettu, mutta puomi tuli lasista läpi" 9.10.2025 Päivän kuva Päivän kuva: tiedätkö mitä virkaa näillä "viiksillä" tai "tuntosarvilla" on takavuosien jenkkiautoissa? 26.10.2025 Ajatuksia autoista Väläytin vahingossa pitkät rekkakuskin naamalle neljä kertaa, mutta väitän silti ajovalojen olevan paras asia uusissa autoissa – Ajatuksia autoista 28.10.2025 Päivän kuva Päivän kuva: tässä oli Teboil vielä viikko sitten 13.10.2025 Kuluttajat Matille myytiin auto laittomilla renkailla – automyyjä on myöntänyt asian, mutta ei suostu korvaamaan