17.1.2025 Uutinen Liki kolmannes turmakuljettajista oli päihtyneitä, tuore onnettomuusraportti kertoo Teksti Marko Jokela Kuva Onnettomuustietoinstituutti Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Päihtyneiden kuljettajien aiheuttamat onnettomuudet vähenivät 12 prosenttia edelliseen vuoteen nähden. Päihteet ja autoilu ovat yhä sitkas ongelma, vaikka kohentumistakin on tapahtunut. Onnettomuustietoinstituutin (OTI) liikenneturvallisuustutkija Niina Sihvola tähdentää, ettei silti ole syytä liikaan tyytyväisyyteen. − Vaikka päihtyneenä aiheutetut onnettomuudet vähenivät viime vuonna edelliseen vuoteen nähden, edelleen lähes kolmannes turmakuljettajista oli päihtyneitä. Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnat pitävät tärkeänä sitä, että päihderiippuvuus nähtäisiin laajana ongelmana, jonka ratkaiseminen vaatii monialaista yhteistyötä yhteiskunnassa, Sihvola linjaa. Kun sairauskohtausonnettomuudet suljetaan pois, vuonna 2023 tapahtui 153 kuolemaan johtanutta liikenneonnettomuutta, joissa menehtyi 163 henkilöä. Sairauskohtaukset poisluettuna onnettomuuksia tapahtui seitsemän vähemmän kuin edeltävänä vuonna, ja menehtyneitä oli kolmetoista vähemmän. Menehtyneistä 131 henkilöä kuoli moottoriajoneuvossa. Jalankulkijoita menehtyi 19 ja polkupyöräilijöitä 13. Tiedot ilmenevät tuoreesta raportista kuolemaan johtaneista tieliikenneonnettomuuksista. OTI-vuosiraportti 2023 perustuu liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien tuottamaan tietoon. Vuonna 2023 tutkijalautakunnat tutkivat kaikkiaan 184 kuolonkolaria, joissa kuoli 194 henkilöä. Päihtyneiden kuljettajien aiheuttamat onnettomuudet vähenivät 12 prosenttia edelliseen vuoteen nähden. Jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden liikennekuolemat eivät ole vähentyneet samaa tahtia moottoriliikenteen kanssa, vaan onnettomuusmäärä kasvoi edellisvuodesta. OTIn vuosiraportteihin kootaan tiedot valmistuneista onnettomuustutkinnoista, jotka sisältävät tarkempaa tietoa onnettomuuksiin johtaneista syistä sekä keinoja niiden ehkäisemiseksi. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Kolmannes päihtyneitä Raportin mukaan kuolemaan johtaneen onnettomuuden aiheuttaneista kuljettajista vajaa kolmannes (30 %) oli päihtyneitä. Päihtymyksellä tarkoitetaan alkoholin, huumeiden tai ajokykyyn vaikuttavien lääkkeiden alaisena ajamista. Yleisin päihde oli alkoholi, jota oli käyttänyt joka viides onnettomuuden aiheuttaneista kuljettajista. Päihtyneiden kuljettajien osuus laski 12 prosenttia vuonna 2023 vuoteen 2022 nähden. Vuonna 2022 onnettomuuden aiheuttaneista kuljettajista 42 prosenttia oli päihtyneitä. Sairaskohtauksiakin taustalla Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnat tutkivat myös ajon aikaiseen sairauskohtaukseen kuolleiden onnettomuudet. Nämä onnettomuudet eivät sisälly Tilastokeskuksen viralliseen liikenneonnettomuustilastoon. Tutkijalautakunnat ottavat tutkintaan pääsääntöisesti ne onnettomuudet, joissa kuolema tapahtuu kolmen päivän kuluessa onnettomuudesta. Tilastokeskuksen tilastoissa liikennekuolemaksi lasketaan menehtyminen 30 vuorokauden kuluessa onnettomuudesta. Vuonna 2023 tutkittiin 31 sellaista kuolemaan johtanutta tieliikenneonnettomuutta, joissa onnettomuuden uhri kuoli tapaturmaisten vammojen sijasta sairauskohtaukseen. Onnettomuuksista 20 oli moottoriajoneuvo-onnettomuuksia, yhdeksän pyöräilijöiden yksittäisonnettomuuksia sekä yksi kevyellä sähköajoneuvolla kulkeneen yksittäisonnettomuus. Yksittäisonnettomuuksissa ei ole mukana muita osapuolia. Lisäksi tutkittiin yksi onnettomuus, jossa jalankulkija menehtyi liikenneonnettomuudesta aiheutuneeseen sairauskohtaukseen. OTIn vuosiraportissa 2023 sairauskohtausonnettomuudet on käsitelty erikseen, omassa luvussaan. Tutkijalautakunnat tutkivat myös kaikki kuolemaan johtaneet maastoliikenneonnettomuudet. Nämä eivät sisälly OTI-vuosiraporttiin. Lähde: Onnettomuustietoinstituutti / OTI-vuosiraportti 2023 Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 4.9.2026 Uutinen Volkswagenin maahantuoja korjaa sähköautojen takuista antamaansa tietoa – pitkä akkutakuu on kerrottua suppeampi 3.9.2026 Liikenneturvallisuus Humalassa skuuttailu vie sairaalaan – uhkana vakavat aivovammat 31.8.2026 Käytetyt autot 13-vuotias Audi S5 joutui korjaamolle kolmessa viikossa autokaupoista – ostaja vaati lähes kymppitonnin korvausta 31.8.2026 Testit Pikakoe: Black+Decker auton tavaratilan järjestäjä – yllättävän paljon tavaraa kapeaan tilaan 27.8.2026 Uutinen Traficom kommentoi Moottorin pääkirjoitusta – Epätietoisuus ei ole kenenkään etu 24.8.2026 Käytetyt autot Kahdeksanvuotiaan Audin moottori hajosi – autokaupan maksettava 3 500 euroa 24.8.2026 Liikenne Romutuspalkkio edisti sähköpyöräilyä – vaikutukset näkyvät vielä vuosia myöhemmin 23.8.2026 Uutinen Kuka korjaa vanhan sähköautosi? Tulevaisuudessa korjaamoiden erot korostuvat 22.8.2026 Testit Pikakoe: Kahden euron pussi ratkaisee yllättävän tavallisen autoilijan ongelman Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 4.9.2026 Uutinen Volkswagenin maahantuoja korjaa sähköautojen takuista antamaansa tietoa – pitkä akkutakuu on kerrottua suppeampi 3.9.2026 Käyttötesti Käyttötesti: Kia K4 on bensafarkku, joka ei tykkää hipaisuista 4.9.2026 Lentokoneet Air France luopuu oudosta "baby busista" nyt lopullisesti - näin vuonna 2003 käyttöönotetusta tyypistä tulee ensimmäinen matkustajakäytöstä kokonaan hävinnyt Airbus 4.9.2026 Ajoneuvot Mikäli huhut pitävät paikkansa, Seatista saattaa tulla vanhin tarkoituksellisesti lakkautettava huomattava automerkki sitten Pontiacin 3.9.2026 Koeajo Sivistynyttä sähkövoimaa miljoonan kilometrin turvalla – Lexus ES 500e AWD 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 31.8.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän kuorma-auton sivupeilin varressa olevan ”häkkyrän” käyttötarkoituksen? 28.8.2026 Automatkailu Paljonko asuntovaunun vetäminen maksaa? Vertailimme kahden käytetyn vetoauton kulutuksia 29.8.2026 Huutokauppahelmet Mikäli joku maailmanlopun odottaja haluaa W463-korimallisen G-sarjan Mercedeksensä kuusipyörävetoisena, ainoa vaihtoehto on tukeutua piraattiversioon 1.9.2026 Laivat Helsingissä vuonna 1999 rakennettu Europa on Azipod-propulsion pioneerejä lajissaan - suomalaiskeksintö on säästänyt jo miljoona tonnia polttoainetta pelkästään risteilijöissä 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 16.8.2026 Klassikko Muistatko Fiatin edustusauton, joka maksoi ison Mersun verran? Niille on Suomessa jopa oma kerhonsa 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 19.8.2026 Kuluttajat Ulkomaanmatka päättyi ennen aikojaan – yli 220 000 euron matkailuautossa ilmeni pitkä lista vikoja