26.4.2026 Ajatuksia autoista Malttia nastarengassakkouhkailuun – kenelle tuli yllätyksenä, että huhtikuussa voi sataa lunta? Teksti Eetu Kokkonen Kuva Antti Hentinen Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä ”Takatalvi yllätti autoilijan” on suosittu lausahdus Suomen keväässä. Tällä kertaa takatalvi tuntui yllättävän ennen kaikkea osan suomalaisista poliiseista. Nykyinen tieliikennelaki velvoittaa talvirenkaiden käyttöön marraskuun alusta maaliskuun loppuun, kun keli- tai sääolosuhteet sitä edellyttävät. Nastarenkaita saa käyttää myös ennen marraskuun alkua ja maaliskuun lopun jälkeen, mikäli keliolosuhteet edellyttävät niiden käyttöä. Kuluvan vuoden kevät tuli poikkeuksellisen aikaisin. Tämä näkyi luonnollisesti ihmisten tavallista aikaisempana innokkuutena kesärenkaiden vaihtamiseen. Olen kasvanut vahvasti mukana renkaiden pyörittelyssä ja seuraan tänäkin päivänä vierestä toimintaa, sillä isäni pyörittää Savossa pientä rengasliikettä. Tänä vuonna innokkaimpia piti rauhoitella renkaiden vaihdon kanssa. Vaikka tiet olivat päivisin sulat jo meidän leveyspiireillä, niin yöpakkaset yhdistettynä aikaisin aamulla suoritettaviin työmatkoihin ei kuulostanut turvalliselle yhdistelmälle. Tietysti niille, jotka pystyivät tarpeen tullen välttämään liukkaan kelin aikana ajamista, kesärenkaat laitettiin mielellään alle. Kaikkialla Suomessa ei oltu samalla linjalla rauhoittelun kanssa. Jo huhtikuun alkupuolella innokkaimmat poliisit alkoivat heittelemään ilmoille varoituksia nastarengaskuskien sakottamisesta. Olivathan tiet jo sulat, joten periaatteessa ympäripyöreä lakimme mahdollistaa nastarenkaista sakottamisen hyvinkin aikaisin. Ensimmäisten julkitulojen aikaan osa poliisiautoistakin tuntui tosin olevan varustettu nastarenkailla. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Tyhmää ajaa turhaan nastoilla – mutta mikä on turhaa? On tietysti tyhmää, tiestön kuntoa kuormittavaa ja paljon hengitysilmaongelmia aiheuttavaa ajaa nastarenkailla turhan päiten sulilla teillä. Mutta kuinka aikaisin niiden pois vaihtamista voidaan oikeasti vaatia? Jälleen kerran huhtikuun lopulla isoon osaan Suomea saatiin rehellinen lumipeite, joka paikoittain pysyi tiellä pitkäänkin ennen sulamista. Sen lisäksi, että kesärenkailla ajaminen lumisilla teillä on tietysti iso riski liikenneturvallisuudelle – tulee autoilijoille takatalven yllättäessä myös toinen ongelma. Se sakkouhka. Talvirenkaita on käytettävä mikäli keliolosuhteet sitä edellyttävät – suomeksi sanottuna lumisilla teillä ei ole siis asiaa ajaa kesärenkailla. Tuskin, tai ainakaan toivottavasti kukaan ei oikeasti ryhdy sakottamaan jo kesärenkaat autoonsa vaihtaneita, kun edellinen valitusvirsi nastarenkaiden käytöstä ei ole ehtinyt edes päättymään. Toivotaan myös, että viikonloppuisin ajomäärät olisivat sen verran vähäisiä, että ainakin isommilta vahingoilta liukkailla teillä vältyttäisiin. Huhtikuun lopussa satava lumi ei ole millään tavalla poikkeuksellinen ilmiö Suomessa. Sain tästä 24.4. erään somepalvelun nostaman muistutuksen tasan kolmen vuoden takaa, kun yöllä oli satanut lunta, ja jouduin suorittamaan 500 kilometrin siirtymän kesärenkailla varustetulla koeajoautolla etelään. Viime vuonna toukokuun alussa ajoin puolestaan omalla Peugeot 306:lla Lahden Classic Motorshow -vierailulta Savoon kiireellä ennen lumisateen alkamista – semislicksit alla. Toivottavasti ensi vuonna ne yksittäiset innokkaat somepoliisitkin malttavat pitää jäitä hatussa, ennen kuin alkavat uhkailla nastarenkaista sakottamisella. Nastarenkaiden ropina tuskin on kenenkään mielestä niin miellyttävää kuunneltavaa, että ihmiset ajaisivat niillä huvikseen kuivilla teillä – vaan kyseessä on oikea, ja tälläkin kertaa perusteltu takatalven pelko. Lue lisää Kaikki artikkelit 14.6.2026 Ajatuksia autoista Ajoavustinpakotus raivostuttaa ajoittain – mutta siinä on kiistatta hyviäkin puolia 12.6.2026 Autoilu ADAC testasi: tämän takia halvat renkaat käyvät yllättävän nopeasti kalliiksi 7.6.2026 Ajatuksia autoista Forza Horizon osoittaa, että autokulttuurissa on vielä vetovoimaa yli rajojen 31.5.2026 Ajatuksia autoista Väite ”kaikki uudet autot ovat hyviä” ei pidä paikkaansa 24.5.2026 Ajatuksia autoista Takana lupaava tulevaisuus – mihin menet, Stellantis? 18.5.2026 Ajatuksia autoista Ovatko vanhat tuning-autot klassikoita, vai pilattuja kunnostusaihioita? 17.5.2026 Renkaat Talvirenkaiden käyttö kesällä ei säästä rahaa – pikemminkin päinvastoin 10.5.2026 Ajatuksia autoista Maailmanlaajuisen automarkkinan uusin idea on… paikallisuus?! 28.4.2026 Kuluttajat Auton jousen vaihto johti kiistaan renkaiden kulumisesta – olisiko korjaamon pitänyt tarkistaa myös ohjauskulmat? Kommentit (3) Lakipykälä on aivan selkeä: jos keliolosuhteet eivät edellytä nastarenkaiden käyttöä maaliskuun jälkeen, niitä ei saa käyttää. Jos takatalvi uhkaa, on vaihtoehtoja: vaihtaa nastarenkaat takaisin tai ajaa kitkarenkailla. Jos Autoliiton mielestä pykäliä ei tarvitse noudattaa kirjaimellisesti, voiko myös muita sääntöjä tulkita joustavasti esimerkiksi nopeusrajoituksen osalta? Jos lakipykälä on väärin tai ei vastaa todellisuutta, pitäisikö sitä muuttaa? Se ei ole poliisin tehtävä vaan eduskunnan. Voisiko Autoliiton saada asia vireille? On se ihmeellistä! Pari viikkoa sitten media hehkutti,että kevät on kuukauden etuajassa! Odotellaan nyt mustikan kukintaa, joka voi etelässä alkaa jo kymmenes toukokuuta. Siinä kevään merkit Nastattomat pohjoismaiden oloihin tarkoitetut talvirenkaat alle, niin voi syksyllä laittaa hyvissä ajoin alle ja ottaa keväällä pois kun ei takatalvet enää uhkaa. Ja talvellakin pitävät. Monet ”olen ajanut kitkoilla enkä ikinä enää…” – henkilöt eivät ole pohjoismaiden oloihin tarkoitetuilla renkailla ole ikinä ajaneet. Kävin äskettäin koeajamassa autoliikkeessä ”kaksilla renkailla” olevaa pari vuotta vanhaa vaihtoautoa. Oli tuontiauto Saksasta ja ns. talvirenkaat olivat käytännössä hieman vahvemmin uritetun kesärenkaan näköiset, joilla en talvikelillä ajaisi metriäkään. Automyyjän mielestä olivat ihan hyvät kitkat. No eivät olleet, vaan pohjoismaiden talvikeleihin sopimattomat Keski-Euroopan kitkat, jotka toimivat korkeintaan vesisateella ja kevyessä sohjossa. Näillä monet sitten Suomessa tietämättään talvessa liukastelevat ja ”ei enää ikinä kitkoja”. Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 13.6.2026 Käyttötesti käytetyllä BMW R 1200 RT:n varusteet naurattavat 20 vuotta myöhemmin – mutta kyyti on priimaa 13.6.2026 Huutokauppahelmet Yksityisten rakentama Flying Caduceus on maailman ensimmäinen suihkumoottoriauto - moottori lainattiin strategisesta pommikoneesta, B-36D Peacemakerista 12.6.2026 Autoilu ADAC testasi: tämän takia halvat renkaat käyvät yllättävän nopeasti kalliiksi 14.6.2026 Ajatuksia autoista Ajoavustinpakotus raivostuttaa ajoittain – mutta siinä on kiistatta hyviäkin puolia 14.6.2026 Sähköautot Uusi täyssähköinen Subaru Uncharted kartoitti tiensä Euro NCAP -turvallisuustestien huipulle – Subaru jatkaa mallistonsa sähköistämistä varmalla otteella 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 11.6.2026 Tapahtumat Tiedätkö miksi W123 oli erityisasemassa Mersu-harrastajien tämän vuoden kesäpäivillä? 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 7.6.2026 Koeajo Koeajo: Polestar 5 – kirkkaammin loistava napatähti on todellinen vaihtoehto Taycanille 10.6.2026 Viikon arkistopoiminto Mamma mia! - yhtye, joka toi Ruotsiin Scaniaakin enemmän verotuloja, valitsi alleen saksalaisia menopelejä 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 4.6.2026 Ajokortit Vanhaa ajokorttia ei enää tarvitse palauttaa Traficomille – uudistus tuo satoja tuhansia euroja säästöä 14.5.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän Helsingissä Saksan kilvissä ja testiteippauksissa liikuskelleen auton? 15.5.2026 Ajoneuvot Katumaasturissa 2,5-litrainen ahtamaton bensiinimoottori ja perinteinen automaattivaihteisto: 150 kilometriä ajoa keskikulutuksella 5,3 l/100 km