30.10.2023 Ajoneuvot Mestarikartturi kyseenalaisti pitkän kisan mielekkyyden: ”Onko se enää turvallista?” Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Kalle Rovanperän kartanlukija Jonne Halttunen näki kaksikon rallikaudessa merkkejä taktisesta kypsyydestä. Nyt jo tiedämme, että kausi päättyi suomalaisittain onnellisten tähtien alla. Matka toiseen täysosumaan vaatii kuitenkin pikakelauksen tammikuuhun ja kauden alkumetreille, jotta koko kuva aukenee.Kakkossijaa Monte Carlossa seurasi kolme vaisumpaa rallia, joiden aikana Kalle Rovanperä ja Jonne Halttunen eivät yltäneet palkintokorokevauhtiin. Ruotsissa, Meksikossa ja Kroatiassa lopputulos oli kaikissa kismittävä neljäs sija.Tarkoituksellisesti Toyota-kaksikko ei lähtenyt piilottamaan kynttiläänsä vakan alle. Eikä kyse liioin ollut hallitsevan mestarikaksikon kantamista paineista, vaan yksinkertaisesti kilpailun kovenemisesta ja lähtöpaikan merkityksestä.- Sen voi nähdä tuloksista, että kilpailun taso oli kovempi kuin viime vuonna. Kun vielä viime vuonna yritimme voittaa kaiken ja otimme isoja riskejä, tänä vuonna otimme nyt erilaisen suhtautumisen asioihin. Kun tuntui, että voimme voittaa, silloin yritimme sitä. Ainut virhe sattui Suomessa, eikä sekään ollut mikään iso juttu, Halttunen summaa.Mukavia töitä yhdessä tehden. Kiireinen kilpailukausi tarkoittaa sitä, että Rovanperä ja Halttunen viettävät samassa autossa leijonanosan vuodessa.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyKetsuppipullo aukeaaMediassa meno oli tuimempaa kuin asianosaisten omissa arvioissa. Rovanperän nähtiin kadottaneen Midaan kosketuksensa, mutta kyse oli lopulta tilapäisestä notkahduksesta, jonka taustalla oli useita syitä.- Ehkä se oli Portugali, koska sitä ennen meillä oli ollut kuiva kausi. Muistan vieläkin sen helpotuksen, kun voitto tuli. Alkukausi oli ollut tasainen, mutta Portugalin jälkeen aloimme tosissaan napsia pisteitä.Kesän rallit menivät Rovanperältä ja Halttuselta tavalliseen tapaan. Tulokset olivat mestarin arvoisella tasolla, joten MM-tittelin uusiminen näytti olevan jälleen ajan kysymys.Kausi huipentui Saksan, Tsekin ja Itävallan jakaessa järjestelyvastuun kauden 12. MM-osakilpailussa. Kartanlukijoille se tiesi tolkuttoman pitkiä päiviä, joista suuri osa kului siirtymäosuuksilla kilpailijoiden ylittäessä maarajoja useita kertoja päivässä.- Tämä ralli oli extremeä - ehkä vähän liiankin. Laskin, että viiden yön aikana nukuin vain 20 tuntia. Onko se enää turvallista, kun päivät ovat niin pitkiä? Teemme paljon töitä nuottien kanssa, ja lisäksi kisa oli todella pitkä. Sanoin jo torstaina, että olen ollut viikon täällä ja ralli oli vasta alkamassa. Tämä oli hyvä palkinto vaativassa kisassa.Toyotan hyvästä tiimihengestä kertoo paljon se, että vaikka kamppailu erikoiskokeilla on tulikivenkatkuista, säilyy ystävyys taistelun tauottua.Yhteispeliä. Kalle Rovanperä ja Jonne Halttunen tietävät kokemuksesta, millaisen reseptin huipputulokset rallin MM-sarjassa vaativat.Vahinkoja sattuuNopea taktiikan muutos syntyi Rovanperän autokunnassa ilman sen isompia palavereja. Jostain piti luopua, jotta kauden päätavoite ei vaarantuisi, ja tällä kertaa se tarkoitti reilua vauhdin tiputtamista. Rovanperän nimi tippui erikoiskoetuloksissa kärkipaikalta viimeisien Rally1-autojen joukkoon, mikä näytti rallifaneista erikoiselta, mutta ymmärrettävältä ratkaisulta.- Minuutti ennen lähtövuoroamme saimme tiedon radiosta. Ehdimme puhua hieman ja sopia, että nyt otetaan vain rennosti. Elfyn (Evans) ja Scott (Martin) ovat kivoja kavereita, joiden kanssa vietämme aikaa rallien ulkopuolellakin. Ei ollut kiva nähdä heitä tien varressa, mutta kyllähän heidän kohtalonsa teki kisastamme helpomman.Tallikaverin epäonni ei silti ollut merkitykseltään suuressa roolissa mestaruustaistelussa. Rovanperä ja Halttunen olivat lauantaiaamuun mennessä hankkineet jo reilun, 45 sekunnin, kaulan Evansiin, joten viikonloppu olisi päättynyt suomalaisjuhliin ilman yllättävää käännettäkin.- Näkisin, että mestaruus tuli silti ajamalla, koska kaikki puskevat 110 lasissa. Näitä vain sattuu, Halttunen huomauttaa.Ulospäin näyttää siltä, että Rovanperän ja Halttusen työskentely on niin vakaalla ja varmalla pohjalla, että kaikki jaossa oleva oppi on jo tullut sisäistettyä.- Vaikka voittaisi 20 titteliä, niin ei ole silti valmis. Opittavaa on aina, joten pitää puskea ja pyrkiä parempaan.Jotkin kuljettajista syttyvät paineista, toiset saavat hartiansa rennoksi vasta tilanteessa, jossa paras anti kaudesta on jo saavutettu.Kauden päätösrallissa Japanissa Rovanperä ja Halttunen saavat kokeilla, miltä meno maistuu, kun kisataktiikan voi luoda kaikki tai ei mitään -pohjalle ja tavoitella voittoa rallissa, joka profiililtaan ei miellytä ykköskuljettaja Rovanperää.- Kalle ei tykkää hitaista mikkihiiripätkistä, joita Japanissa riittää. Tykkäämme kuitenkin haasteista, joten haluamme ylittää tämän haasteen. Täytyy vain ajatella eri tavalla. En näe syytä, miksemme voisi ajaa hyvää tulosta myös Japanissa, niputtaa Halttunen.Teksti ja kuvat: Miika WuorelaLisää aiheestaNäin Kalle Rovanperä paketoi toisen maailmanmestaruuden – löi samalla Kankkusen ennätyksen Rovanperä paljasti mestaruusreseptinsä: ”Voimme olla ylpeitä tästä” Jos Kalle Rovanperää väsyttää, saattaa kartanlukija Jonne Halttunen hypätä rattiinMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 21.3.2025 Ajoneuvot Ajatuksia autoista: Jaguar Type 00 – renesanssi 20.3.2025 Ajoneuvot Alkulähteillä – Suomen ensimmäinen Volkswagen, ensimmäinen Mazda ja ensimmäinen Xpeng esillä Auto 25:ssä 16.3.2025 Ajoneuvot Keulasta sen erottaa – uudistunut Škoda Enyaq on nyt tuotannossa ja Suomen kamaralla 16.3.2025 Ajoneuvot Täyssähköisessä Mercedes-Benz ESprinter -retkeilyautossa on yllättävänkin paljon järkeä 14.3.2025 Ajoneuvot Ulkonäkö pettää – Mercedes-Benz CLA on nyt nimittäin aivan uusi, ja lähtökohtaisesti valmistajansa energiatehokkain sähköauto 14.3.2025 Ajoneuvot Saisiko olla maailman nopeimmin kiihtyvä tuotantoauto? Tässä on Porsche Taycan Turbo GT 11.3.2025 Ajoneuvot Alfa Romeo Junior saa nelivedon ja lisää urheilullisuutta 10.3.2025 Ajoneuvot MG S5 on MG 4:n SUV-sisar, joka tulee korvaamaan MG ZS EV:n 8.3.2025 Ajoneuvot Maskuliinisesta maasturista tulikin naistenauto – Women’s Worldwide Car of the Year 2025 on Hyundai Santa Fe Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 22.3.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Citroën DS by Vernagallo Stile 21.3.2025 Koeajo Maistiainen: Mitsubishi Outlander PHEV – kansansuosikki lainaa rapakon takaa 22.3.2025 Kotimaanmatkailu Moottori 100 vuotta: Koronakuplassa Ranualla 20.3.2025 Ajoneuvot Alkulähteillä - Suomen ensimmäinen Volkswagen, ensimmäinen Mazda ja ensimmäinen Xpeng esillä Auto 25:ssä 21.3.2025 Ajoneuvot Ajatuksia autoista: Jaguar Type 00 – renesanssi 17.3.2025 Uutinen Tiettävästi Suomen ainoiden Rivian R1T -sähköautojen omistaja Aapo Huovila: ”Paras käyttöauto, mikä minulla on koskaan ollut” 17.3.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Keine bombe – onko tässä toisen maailmansodan arvokkain ”panttipullo”? 16.3.2025 Ajoneuvot Keulasta sen erottaa - uudistunut Škoda Enyaq on nyt tuotannossa ja Suomen kamaralla 21.3.2025 Koeajo Maistiainen: Hyundai Inster – uutuushalpis on todellinen ekoilija 19.3.2025 Laivat Baltic Princessin telakointi osa 2: nyt katsotaan mitä se on syönyt ja vedetään tuoreet maalit päälle 5.3.2025 Autoilun hinta Tonnin pommit ovat nyt kolmen tonnin pommeja – mihin katosivat halvimmat autot? 11.3.2025 Autoilu Nakkaatko renkaat ulkovarastoon säilytykseen? Se saattaa pilata kumit ennätysajassa 25.2.2025 Uutinen Autosta rikkoutui takalasi – asiakkaan ostama lasivakuutus ei korvannutkaan 6.3.2025 Autoilu Täytyykö peltoautokin liikennevakuuttaa? – Näin vastaa asiantuntija 6.3.2025 Kuluttajat Uudehkosta Fordista oli öljyt vaihtamatta, jakopää ja laturi hajosivat, auto haisi, eikä sen valotkaan toimineet – ostajalta lähes 12 000 euron vaatimus myyjälle