31.5.2026 Päivän kuva Muistatko postin käytössä olleet Elcatit? Teksti Teppo Vesalainen Kuva Teppo Vesalainen Elcat Cityvan 200P LiEdition vuosimallia 1995. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Nämä viime vuosituhannen sähköautot rakentuivat Järvenpäässä. Tällä kertaa ”Päivän kuvassa” on vuosimallin 1995 Elcat Cityvan 200P LiEdition. Kyseessä on siis Subaru Domingo -ikkunapakettiautosta Suomessa, Järvenpäässä, rakennettu sähköautomalli, joita oli esimerkiksi postin käytössä 1990-luvulla. Aikansa myyntiesitteen mukaan auton energiakustannukset olivat vain noin 1/5 osa samankokoisen bensa-auton kustannuksista. Auto oli suunniteltu erityisesti kaupunkien ja taajamien ahtaille ja ruuhkaisille kaduille. Se soveltuikin jakeluajoon erinomaisesti pienen kääntösäteensä sekä läpilastauksen mahdollistaneiden, molemmilla kyljillä olevien, liukuovien ansiosta. Sukulaisuussuhdetta Subaru Domingoon ei ole muunnosvaiheessa yritetty peitellä mitenkään. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Täyssähköauto, jossa on polttoainetankki Auto ladataan laittamalla auton nokalla olevan luukun sisältä löytyvä kiinteä, schuko-pistokkeella varustettu, latausjohto pistorasiaan. Elcatteihin jätettiin myös Subarun alkuperäinen polttoainetankki. Kyseessä ei kuitenkaan ollut mikään hybridi, vaan tankki oli polttoainetoimista lisälämmitintä varten. Auton lämmitys nimittäin hoidettiin polttoainetoimisella lisälämmittimellä eli siinä ei ollut minkäänlaista PTC-vastusta, ilmalämpöpumpusta puhumattakaan. Kyseisen auton nykyinen omistaja, autoalan opettaja Tapani Leinonen, on vaihtanut alkuperäisen bensatoimisen nestelämmittimen tilalle dieselkäyttöisen ilmalämmittimen ja muutostyön yhteydessä pienentänyt polttoainetankkia tuntuvasti. Elcatin kiinteä latausjohto tuo etäisesti mieleen Fiat Grande Pandan ensikoeajoissa esitellyn, hieman samansuuntaisen, toteutuksen. LiEdition Leinonen on myös päivittänyt auton vanhat lyijyakut litiumakuiksi, mistä juontaa juurensa tuo pilke silmäkulmassa lisätty ”LiEdition” -maininta mallimerkinnän perässä. Akkupäivityksen myötä auton omamassa keveni huomattavasti, minkä myötä kuormauskyky kokonaismassan rajoissa kasvoi useita satoja kiloja. Lyijyakkujen päivitys litiumakuiksi kevensi autoa tuntuvasti. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Nämä paljastavat auton historian postin jakeluautona Kyseinen autoyksilö on ollut postin käytössä. Tämä näkyy muun muassa oikeanpuoleisena ohjauksena sekä postikäyttöön rakennettuna nopeana sivuikkunan avaussysteeminä. Postikäyttöön rakennettujen autojen mallimerkinnän perässä käytettiin P-kirjainta Oikeanpuoleisen sivuikkunan pika-avaus paljastaa viimeistään autoa käytetyn postinjakelutehtävissä. Manuaalivaihteinen sähköauto Elcat eroaa ajettavuudeltaan jonkin verran tämän päivän sähköautoista. Se käynnistetään Subarun virta-avaimesta. Avaimen kääntäminen virta päällä -asentoon sytyttää merkkivalot mittaristoon, mutta lopullinen aktivointi Ready-tilaan vaatii avaimen kääntöä starttiasentoon ihan samalla tavalla kuin alkuperäisessä polttomoottoriautossakin. Ohjaamossa ehkä näkyvin ero nykysähköautoihin on viisivaihteinen manuaalivaihteisto. Ykkösvaihteen voi auton ollessa paikallaan laittaa päälle ilman kytkintä ja auto nytkähtää liikkeelle, kun kuljettaja painaa ”kaasupoljinta”. Auton liikkuessa pitää vaihteita käyttää kuin missä tahansa manuaalivaihteisessa autossa eli kytkinpoljinta on painettava pohjaan ennen vaihteen vaihtoa, jotta vältytään vaihteiston rusahduksilta. Pysähdyttäessä auto on mahdollista jarruttaa pysähdyksiin painamatta kytkintä – tosin kytkimen avulla toimenpiteen saa tehtyä hieman miellyttävämmin. Kojelaudan päälle lisättyyn näyttötauluun on koottu olennainen sähköautoon liittyvä informaatio. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Eläkepäiviksi siistiin sisätyöhön Elcat Cityvan 200P tuli myyntiin 1990-luvun puolivälissä. Sen huippunopeus oli 80 km/h ja toimintamatka 70 km. Kuulopuhteiden mukaan Elcatit olivat tykättyjä ajokkeja postin työntekijöiden keskuudessa. Päivän kuvassa esiintyvä Tapani Leinosen omistama yksilö viettää eläkepäiviään Keudan Perttulan toimipisteen auto-osastolla toimien demoautona opetuksessa. Lähteet: Elcat myyntiesite ja Tapani Leinonen Lue lisää Kaikki artikkelit 30.8.2026 Sähköautot Miksi laivoilla ei ladata sähköautoja? 27.8.2026 Uutinen Traficom kommentoi Moottorin pääkirjoitusta – Epätietoisuus ei ole kenenkään etu 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Koeajo Koeajo: täyssähköinen Toyota Hilux ei ole sitä mitä toivoit sen olevan 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 24.8.2026 Koeajo Nissan Leaf muuttui 15 vuodessa kokonaan – tuttu hyvä fiilis säilyi 23.8.2026 Uutinen Kuka korjaa vanhan sähköautosi? Tulevaisuudessa korjaamoiden erot korostuvat 19.8.2026 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz GLB 250+ – tilava katumaasturi tarjoaa pehmeät kyydit 18.8.2026 Sähköautot Audi A2 e-tron seuraa edeltäjänsä renkaanjäljissä – tuleva malli rikkoo nyt jo ennätyksiä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 28.8.2026 Automatkailu Paljonko asuntovaunun vetäminen maksaa? Vertailimme kahden käytetyn vetoauton kulutuksia 30.8.2026 Sähköautot Miksi laivoilla ei ladata sähköautoja? 30.8.2026 Käyttötesti Paljastuiko Toyota C-HR:n matkamittarivirhe viimeisimmässä toimintamatkatestissä? 29.8.2026 Huutokauppahelmet Mikäli joku maailmanlopun odottaja haluaa W463-korimallisen G-sarjan Mercedeksensä kuusipyörävetoisena, ainoa vaihtoehto on tukeutua piraattiversioon 28.8.2026 Lentokoneet Tel Avivissa on hangaari, jonka viimeisin huipputuote saa sekä Airbusin että Boeingin upouudet rahtikonemallit vapisemaan 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 28.8.2026 Automatkailu Paljonko asuntovaunun vetäminen maksaa? Vertailimme kahden käytetyn vetoauton kulutuksia 25.8.2026 Huutokauppahelmet Ensimmäinen huutokaupassa nähty Cadillac Celestiq osoittanee, että superharvinaisuudenkin arvo voi lähteä laskemaan kynnyksen yli ajettaessa, jos se kulkee sähköllä 27.8.2026 Uutinen Traficom kommentoi Moottorin pääkirjoitusta – Epätietoisuus ei ole kenenkään etu 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 16.8.2026 Klassikko Muistatko Fiatin edustusauton, joka maksoi ison Mersun verran? Niille on Suomessa jopa oma kerhonsa 19.8.2026 Kuluttajat Ulkomaanmatka päättyi ennen aikojaan – yli 220 000 euron matkailuautossa ilmeni pitkä lista vikoja 17.8.2026 Lentokoneet Laudan Airbus A320 jämähti lauantaina Helsinki-Vantaalle, joten emoyhtiö Ryanair riensi apuun yllättävimmällä konetyypillään