21.10.2018 Ajoneuvot Muistatko tämän? Porschen Cross Turismo -konsepti pääsee tuotantoon Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Porsche on ilmoittanut, että Mission E -konseptiautoperheen mökkifarkku Cross Turismo saapuu tuotantoon tavallisen Mission E:n rinnalle. Porsche Taycan on, kankeasta nimestään huolimatta, saksalaisvalmistajan pelinavaus täyssähköisiin ajoneuvoihin. Parin vuoden ajan stuttgartilaiset kiusoittelivat markkinoita Mission E -sähkökonsepteilla ja ensi vuonna auto nähdään tuotannossa Taycan-mallinimellä. Nyt saksalaisvalmistaja kertoi, että tämän vuoden Geneven autonäyttelyssä esitelty Mission E Cross Turismo -konseptiauto saapuu sekin tuotantoon. Teknisesti auto perustuu Taycanin ja Mission E:n rakenteille ja muotoinspiraatiota on selvästi haettu perusmallin lisäksi Panamera Sport Turismosta, joskin korotetulla maavaralla. Konseptiauton valkoisen pinnan alla piilee noin 600 hevosvoimaa ja yli 500 kilometrin toimintamatka (NEDC). Mission E Cross Turismon hallintalaitteissa hyödynnetty silmän seuranta tosin tuskin tulee vielä valmistukseen, mutta täytyyhän konseptin unelmoida. Porsche ei vielä vahvistanut myöskään auton mallinimeä, joskin Taycan Cross Turismo tuskin lienee huono veikkaus. https://youtube.com/watch?v=oa5F1cWLnRg Uuden automallin valmistus kasvattaa Zuffenhausenin työvoimaa vielä 300 henkilöllä Taycanin valmistamiseen vaadittujen 1 200 uuden työpaikan lisäksi. Porschen mukaan auton valmistus tulee olemaan hiilineutraalia. Lähde: Porsche Kuvat: Lauri Ahtiainen Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 12.11.2025 Autokauppa Haussa leijonan osa – Peugeotin sähkökatumaastureihin neliveto 10.11.2025 Ajoneuvot Tältä näyttää Toyotan Cyber Sumo – eli siis uusi Toyota Hilux, joka tulee ensi kertaa tarjolle myös täyssähköisenä 10.11.2025 Uutinen Renault raivaa tilaa museoon – harvinaisuudet huutokaupassa 10.11.2025 Uutinen Teekkarien Autokerho – 75 vuotta tekniikkaa, tarinoita ja tekemisen meininkiä 10.11.2025 Uutinen Suomessa kuolee vuosittain liki 200 ihmistä tieliikenteessä – Pohjoismaat yhä sitkeästi edellä turvallisuudessa 8.11.2025 Ajoneuvot Renault Twingo E-Tech todistaa, että 90-lukukin voi olla jo automuotoilussa retroa – sitä ovat myös taloustietoisuutta henkivät suorituskykylukemat 7.11.2025 Ajoneuvot Audi vahvisti ensi vuodelle kolme tärkeää, osittain ennennäkemätöntä uutuutta – luvassa iso maasturi Q9, kompakti sähköauto sekä vihdoin uusi Q7 7.11.2025 Ajoneuvot Mazda päivitti logonsa virallisesti digiaikaan, mutta autoissa sitä tullaan näkemään lähinnä vain keulapäässä 7.11.2025 Ajoneuvot Mercedes-Benz ja Nissan sulkevat yhteisen tehtaansa Meksikossa – viimeinen GLB-Mercedes on määrä valmistaa siellä ensi vuoden toukokuussa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 11.11.2025 Autoilu Tyyppiviat: viallinen jakoketju voi tuhota koko moottorin – etenkin näiden autojen kohdalla kannattaa olla tarkkana 10.11.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Peugeot 505 Break 4x4 Dangel ei ole elämäntapafarmari, vaan enemmänkin oikea maastoauto 10.11.2025 Lentokoneet Saksalainen lomalentoyhtiö Condor eläköitti Euroopan viimeisen "lentävän lyijykynän", harvinaiseksi jääneen Boeing 757-300:n 10.11.2025 Ajoneuvot Tältä näyttää Toyotan Cyber Sumo - eli siis uusi Toyota Hilux, joka tulee ensi kertaa tarjolle myös täyssähköisenä 11.11.2025 Kuluttajat Sähköauton kotilatauslaitteen mystinen vika johti vuosia kestäneeseen vakuutuskiistaan 11.11.2025 Autoilu Tyyppiviat: viallinen jakoketju voi tuhota koko moottorin – etenkin näiden autojen kohdalla kannattaa olla tarkkana 10.11.2025 Lentokoneet Saksalainen lomalentoyhtiö Condor eläköitti Euroopan viimeisen "lentävän lyijykynän", harvinaiseksi jääneen Boeing 757-300:n 10.11.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Peugeot 505 Break 4x4 Dangel ei ole elämäntapafarmari, vaan enemmänkin oikea maastoauto 6.11.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Suomi ei ole vielä valmis sähköautoille - vai onko liiankin? 6.11.2025 Käyttötesti Dacia Duster ja haikeiden jäähyväisten viimeisiä ajatuksia – Käyttötesti 20.10.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Nissan Juke - "juuri katsastettu, mutta puomi tuli lasista läpi" 11.11.2025 Autoilu Tyyppiviat: viallinen jakoketju voi tuhota koko moottorin – etenkin näiden autojen kohdalla kannattaa olla tarkkana 26.10.2025 Ajatuksia autoista Väläytin vahingossa pitkät rekkakuskin naamalle neljä kertaa, mutta väitän silti ajovalojen olevan paras asia uusissa autoissa – Ajatuksia autoista 28.10.2025 Päivän kuva Päivän kuva: tässä oli Teboil vielä viikko sitten 13.10.2025 Kuluttajat Matille myytiin auto laittomilla renkailla – automyyjä on myöntänyt asian, mutta ei suostu korvaamaan