23.3.2022

Nimi muutettu: Japanissa Toyota Camryn saa myös Daihatsuna hieman paremmalla jälleenmyyntiarvolla

Daihatsu Altis

Alkuperäinen syy uudelleenbrändäykseen ei kuitenkaan piile varsinaisesti hinta-asioissa, vaan tytärmerkki Daihatsun tunnettuuden lisäämisessä. Altis istutti aikanaan Daihatsun repertuaariin myös Toyotan hybriditekniikan.

Japanilaisautonvalmistajista pienimpiin kuuluva Daihatsu on ollut Toyotan enemmistöomistuksessa miltei neljännesvuosisadan ajan. Sen tunnettuus ja sitä kautta suosio ei ole ollut merkin kotimaassa aivan konsernin toiveiden mukaista. Vuosituhannen vaihteessa Toyota Cityssä keksittiin keino brändin tunnettuuden parantamiseen: lanseerata kompaktin kaupunkiautomalliston keskelle lippulaivaksi uljas ja niin kovin luotettu sedan.

Daihatsu Altis
Mallivuoden 2001 Daihatsu Altis

Asiakkaan suuntaan perustelut Camryn markkinoimisesta Daihatsun nimellä Toyotan rinnalla eivät nykyisellään näyttäydy aivan yhtä terävinä kuin äsken lueteltuna. Altis maksaa Japanissa dollareiksi muunnettuna hieman vajaat kaksi tonnia Camryä enemmän. Ero selittyy lähinnä varustelulla. Ulkoisesti autot ovat logoja lukuun ottamatta identtisiä. Jostain syystä Daihatsun näkemys asiasta vaikuttaisi säilyttävän arvonsa hieman Toyotaa paremmin, vaikka toki Camrylläkin on tavallisesti jälleenmyyntiarvo kohdillaan missä päin maailmaa tahansa. Täytyypä vielä muistaa, että Altis on jo uutena hieman kalliimpi.

Daihatsu Altis

Vaikka tällaisen oman tallin sisäisen logonvaihdon järkevyys saattaa pohdituttaa, voi ensimmäisten 20 vuoden tilastoista todeta, ettei se ole ainakaan huonontanut mallin myyntiä. Camry käy kaupaksi myös Japanissa tasaiseen tahtiin sekä Toyotana että Daihatsuna. Tavoite on myös siltä osin saavutettu, että se on todella vaikuttanut positiivisesti Daihatsu-brändin myyntitilastoihin, ja varmasti tunnettuuteenkin.

Daihatsu Altis

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Daihatsun ensimmäinen hybridi-malli

Toyota Camry Hybrid kääntyi Daihatsu Altis Hybridiksi vuoden 2012 malliuudistuksen yhteydessä. Hybridijärjestelmä perustuu tietysti 2,5-litraiseen nelisylinteriseen polttomoottoriin. Aiemmin Camryyn sai myös V6:n, mutta Altiksessa on aina luotettu pelkästään rivinelosiin. Kyseessä oli (vasta vuonna 2012!) ensimmäinen hybridivoimalinjalla varustettu Daihatsu.

Daihatsu Mebius
Tuttu näky meikäläisiltäkin taksitolpilta - ainakin melkein.

Lähes välittömästi Camry Hybridin jälkeen Daihatsulle lainattiin myös Toyotan seitsenpaikkainen hybridimalli – yksi luokkansa uranuurtajia – Prius Plus. Tytärmerkillä isoa Priusta kutsuttiin nimellä Daihatsu Mebius. Sekä Mebiuksen että Prius Plussan tuotanto lopetettiin kaikessa hiljaisuudessa vailla merkkejä seuraajasta vuosi sitten keväällä.

Teksti: Benjamin Helander Lähteet: Motor1 Kuvat: Daihatsu

Lisää aiheesta

Kommentoi artikkelia

Luetuimmat