Onko klassikkoauton muuttaminen sähköautoksi hienoa käyttökunnostusta vai huonoa pilaa? Ajatuksia autoista

Sähkötekniikka tekee tuloaan myös iäkkäämpiin autoihin. Millaisiin autoihin konversiot sopivat parhaiten?

Vierailin alkuvuodesta hienossa Retromobile 2025 -klassikkoautotapahtumassa. Olemme kirjoittaneet paikan päältä useita artikkeleita, mutta vielä täytyy palata yhteen messuilla mieleen juolahtaneeseen asiaan, nimittäin sähköautokonversioihin.

Sähköautokonversiot, eli käytännössä sähköautoiksi muunnetut polttomoottoriautot eivät ole enää mitenkään ylettömän harvinaisia. Tällaisia muutostöitä tehdään lähinnä klassikkoautojen voimalinjan modernisoimiseksi ja lähipäästöttömäksi tekemiseksi. Muutostöillä on yhä herkästi varsin paljon hintaa, eikä niiden ominaisuudet esimerkiksi toimintamatkan tai latautumisen suhteen välttämättä ole mitenkään erinomaiset, joten käyttöautoihin konversiot eivät ole ainakaan vielä juuri pesiytyneet.

Täyssähköisellä voimalinjalla saa mitä todennäköisimmin niin huolto- kuin käyttökustannuksia alas ja tekee harrasteautoilusta sosiaalisesti hyväksyttävämpää. Eipähän tarvitse muiden kärsiä pakokaasujen katkuista ja moottorin pärinästä, vaikka päättäisitkin lähteä harrasteautollasi huviajelulle.

Retromobilessa oli useampi toimija esittelemässä sähkökonvertoituja autojaan, ja käydään niistä läpi kaksi hieman eri ääripään ratkaisua.

Vääntävä sähkömoottori puhdittoman säksättäjän tilalle

Yksi esimerkki autosta, johon sähkökonversio sopii mitä todennäköisimmin erinomaisesti, on Citroën 2CV. Sympaattisen 1940-luvulla esitellyn pienen kansanauton olennainen viehätysvoima on korin kauneudessa, auton yksinkertaisuudessa ja hekottavan hauskassa ajokokemuksessa. Huomasitteko mikä puuttuu listalta? Kyllä: moottori.

Ei voi tietenkään yleistää, jotkut pitävät myös tehottomista pienistä polttomoottoreista. Ja kieltämättä tehottomien autojen ajamisessa täysiä on oma viehätyksensä. Uskallan silti väittää, ettei kovinkaan moni ole viimeisten vuosikymmenien aikana kehunut ääneen ”rätti-Sitikan” moottorin luonnetta ja tekniikan hienoutta.

Ajatus täyssähköisestä ”rättäristä” on kuitenkin ehkä vielä alkuperäistäkin autoa sympaattisempi kokonaisuus. Mikä auto edes teoriassa voisi sopia paremmin maaseudun kesäyöstä nautiskelemiseen, kuin pieni ranskalainen avoauto miellyttävällä alustalla – ja lähes äänettömästi lipuen? Miksi kaipaisin tasaisen tehotonta, väännötöntä tekniikkaa joka ei ole äänimaailmaltaankaan järin upealauluinen?  Hiljaisuus, rauhallisuus ja tasaisuus tuntuu pikemminkin täydentävän ainakin omaa ajatustani ideaalista 2CV:stä, kuin vievän jotain olennaista pois kokemuksesta.

Ei ehkä se ensimmäinen vaihtoehto

Sitten siihen toiseen ääripäähän, vaikka merkki pysyy samana. Kyseessä on yksi erikoisimmista muutenkin innovatiivisen 1970-luvun autoista. Ylellinen neljän hengen GT-auto, Citroën SM, omasi paljon samoja komponentteja kuin Citroën DS, mutta kokonaisuus oli paljon äärimmäisempi. Eikä ihan pienin syyllinen tähän ollut Citroënin 1970-luvulla omistukseensa hankkiman italialaisautonvalmistaja Maseratin tuottama 2,7-litrainen V6-moottori joka löysi tiensä SM:n keulalle.

Retromobilessa oli samalla osastolla esillä kaksi kappaletta SM:iä, jotka oli molemmat sähkökonvertoitu. Ensimmäisen kerran avattua konepeltiä lähestyessä oli pienoinen järkytys, ettei pellin alta löytynytkään 90 asteen kulmassa toisiinsa nähden suunnatut sylinteriryhmät, vaan tehoelektroniikkaa.

Vaikka SM on myös paljon muuta kuin tuo kyseinen italialainen V6-moottori, riipaisee kahden sähköautoksi muunnetun SM:n yllättävän syvältä. Olen ollut, ja olen yhä tiukasti sitä mieltä, että jokainen saa tehdä omaisuudelleen mitä haluaa. Mutta nyt tuntuu siltä, että autojen omistaja on halunnut vääriä asioita. Tätäkö vanhaksi tuleminen ja änkyröityminen on?

En ole itse päässyt koskaan ajamaan SM:llä, mutta olen kuullut moottorin olevan aikakauden mittapuulla varsin väännökäs ja pehmeästi, mutta silti suorituskykyisesti autoa liikuttava. Moottorin äänimaailma ei ole vanhalle V6-moottorille tyypillisen karkea, vaan lähes rivikuutoseen verrattavissa olevan pehmeä. Moottorista olisi varmasti myös paljon muuta sanottavaa, mutta tämäkin riittänee. Moottorilla on jo noiden kommenttien perusteella selvästi hyvin omanlainen ja persoonallinen olemus.

Lisäksi 1970-luvun alussa Euroopassa ei ollut tarjolla kovinkaan montaa erilaista auton V6-moottoria, joka aiheuttaa allekirjoittaneessa myös orastavaa pussihousuhtamista ja halun säilyttää alkuperäisen moottorin niin monen SM:n keulalla kuin vain mahdollista.

Voihan sähkökonversion tietysti purkaa ja asentaa alkuperäisen tekniikan takaisin auton sisuksiin. Tuntuu kuitenkin haaskaukselta käyttää resursseja niiden autojen tekniikanvaihtoon, joista löytyy valmiiksi persoonallinen ja suorituskykyinenkin voimalinja. Maailma on täynnä hienoja autoja mitäänsanomattomilla moottoreilla, joten jos keskityttäisiin ensin niiden konvertoimiseen.