25.4.2023 Ajoneuvot Päivän kuva: keltaisten autojen keväinen kohtaaminen Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Päivän kuvana toimii tällä kertaa keväinen keltaisten autojen kaverikuva. Päivän kuva on Moottorille kirjoittavan Timo Turkulan käsialaa. Timo joutui siirtämään vaimonsa auton, Škoda Fabia Combin ulos autohallista hallin lattian pesun vuoksi. Väliaikainen parkkipaikka löytyikin näppärästi Chevrolet Camaron vastapäätä. Tilanteesta tekee hieman harvinaisemman se, että vastakkain asetetut ajoneuvot olivat molemmat väriltään keltaisia. Keltainen väri on Suomessa varsin harvinainen valinta autolle. Tilastojen mukaan Suomen autokannasta vain 0,85 prosenttia ajoneuvoista on varustettu keltaisella värillä. Traficomin sivuilta on mahdollista tutkia useita tilastoja Suomen ajoneuvokantaan liittyen. Palvelusta voi esimerkiksi tutkia liikennekäytössä olevien henkilöautojen värejä vuosien 2000-2022 välillä. Traficomin mukaan keltainen väri on vähentynyt vuosi vuodelta liikennekäytössä olevissa henkilöautoissa. Vielä vuosituhannen alkupuolella noin 1,5 prosenttia liikennekäytössä olleista ajoneuvoista oli väriltään keltaisia. Vuonna 2019 niiden osuus tippui ensimmäistä kertaa alle prosenttiin. Vuoden 2022 päätteeksi keltaisten ajoneuvojen osuus liikennekäytössä olleista autoista oli enää 0,85 prosenttia. Kuvassa voi nähdä myös jonkinlaista hyvän mielen vastakkainasettelua kahden hyvin erilaisen auton välillä. Teksti: Rikhard Wacker Kuvat: Timo Turkula Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lisää aiheesta Suomalaiset suosivat neutraaleja auton värejä – koko ajoneuvokannasta yksi väri on ylitse muiden Lue lisää Kaikki artikkelit 13.7.2026 Ajoneuvot Euroopan myydyin Jeep kokee uudistumisen – Avenger saa enemmän varusteita ja seitsemän valoa 10.7.2026 Uutinen Sosiaali- ja terveysministeriö asetti suomalaisen pienmetsäkoneen luovutuskieltoon 9.7.2026 Uutinen Hyviä uutisia! Dacia Sandero tekee paluun Suomeen – Euroopan myydyin ja Suomen halvin 3.7.2026 Ajoneuvot Kia uudistaa Euroopassa poissaolollaan loistanutta Seltosta – sähköauton ominaisuuksia hybridissä? 3.7.2026 Uutinen 100 vuotta Mercedes-Benziä – ensimmäisestä autosta maailman teille 30.6.2026 Matkailu Matka sähkö-Twingolla Pariisista Helsinkiin jatkuu: sukutapaaminen, virtahaasteita ja luonnon helmaan 30.6.2026 Sähköautot Porsche Taycan siirtyy vuoteen 2027 – lisää tunnetta nappia painamalla 27.6.2026 Ajoneuvot Ajoavustinsyynissä ”tipaton Rellu” eli Renault 4 E-Tech Electiric 23.6.2026 Päivän kuva Muistatko miksi Renault 4:sta kutsuttiin ”Tipparelluksi”? Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 14.7.2026 Käyttötesti käytetyllä Moottoripyörämatkalle kaksin – 21-vuotias käyttötesti-BMW pääsee reissuun ja jää tien päälle 14.7.2026 Koeajo Koeajo: Peugeot 408 yllättää – enemmän premiumia kuin odottaisi 14.7.2026 Sähköautot Sähköautoilijan päiväkirja: tästä syystä senioriautoilija luottaa yhä dieseliin 15.7.2026 Matkailuajoneuvot Koeajo: Dethleffs Just Go Active T 7055 EB – saksalainen järkiauto Fordin alustalla 13.7.2026 Koeajo Maistiainen: Firefly - tämä Teslan olisi pitänyt tehdä 9.7.2026 Liikenne Nelostielle lisää jopa 150 metrin päästä mittaavia peltipoliiseja – tänne ne tulevat 11.7.2026 Laivat Loistoristeilijätilauksia on seuraaville 14 vuodelle vetämässä noin 80 miljardilla eurolla - Suomen Turku on yksi neljästä paikasta maailmassa, joka pystyy toteuttamaan niistä mahtavimmat 12.7.2026 Ajatuksia autoista Autojen hienot ajotilat ovat vain lumelääkettä – Ajatuksia autoista 10.7.2026 Kuluttajat Käytetyn Mersun ostaja löysi autosta puutteita toisensa jälkeen – epäselvyydet johtivat lopulta riitaan autoliikkeen kanssa 10.7.2026 Lentokoneet Noin vuotta ennen kuin Finnair ottaa upouuden Embraer E195-E2:n käyttöönsä, Luxair on tuonut tyypin säännölliseen liikenteeseen Helsinki-Vantaalle 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 26.6.2026 Traktorit Juha Kankkunen ajoi tällä Valtralla ennätyksellisellä 130 km/h nopeudella – kaiken huipuksi vielä jäällä 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 15.6.2026 Laivat Tämä "töpseli" syöttää Silja Linen aluksille satamassa 11 kilovolttia ja noin kolmea megawattia - riittää juuri pitämään valot ja ilmastoinnin päällä 21.6.2026 Koeajo Mistä tietää, että vuosimallin 1962 Mercedes-Benz 190D on valmis käynnistymään? - Siitä, kun peukaloa polttaa!