18.8.2022 Ajoneuvot Päivän kuva: Valtteri Bottas odottaa F1-kauden jatkoa Suomessa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Maamme tämän hetken ainoa Formula 1 -kuljettaja Valtteri Bottas lomailee juuri nyt Nastolan Pajulahdessa, missä alkamassa on hänen omaa nimeään kantava duathlon-kisa. Katse on kuitenkin jo tulevan syksyn kilparadoilla. Tästä on tullut jo perinne: aina kun F1-sirkus viettää kuukauden mittaista kesätaukoa Unkarin ja Belgian osakilpailujen välillä, Valtteri Bottas nauttii osan lomastaan Suomessa ja vierailee myös itseoikeutettuna päätähtenä Valtteri Bottas Duathlon -tapahtumassa. Ensi viikonloppuna Pajulahdessa kisataan jo viidettä kertaa – vain yksi eli vuoden 2020 duathlon jouduttiin jättämään väliin koronapandemian vuoksi.Eli jos kiinnostaa nähdä Bottas livenä, kannattaa sännätä Pajulahteen lippusiiman ääreen kannustamaan joko juoksu- tai pyöräilyosuudelle, tai sitten molemmille. Tuttuun tapaan ohjelmassa on kaikkea muutakin kiinnostavaa perheen pienimpiä unohtamatta. Valtteri itse kertoi tapahtuman aattona järjestetyssä mediatilaisuudessa, että nimenomaan pyöräilystä on muodostunut hänelle tärkeä treenimuoto paitsi fyysisellä, myös henkisellä puolella. Ei varmasti vähiten tyttöystävä ja kilpapyöräilijä Tiffany Cromwellin ansiosta, joka myös osallistuu kisaan kumppaniaan kirittämään.Mitä tulee leipälajiin eli Formula ykkösiin, niin kesätauko on luonnollisesti tehnyt Valtterille hyvää. Omaksuminen uusien sääntöjen mukaiseen Alfa Romeoon sujui hänen mukaansa nopeasti, eikä mies itse näe ajamisessakaan esiintyneen heikkouksia menneisiin Mercedes-kausiin nähden. Kauden loppupuoliskolla Bottas näkee tärkeimmäksi osa-alueeksi päivityspakettien nopeamman välittymisen itse ratatohinoihin, jotta autoa saataisiin rakennettua entistä nopeammaksi. Tästä ja monesta muustakin lisää myöhemmin julkaistavassa kattavammassa haastattelussa.Teksti: Jussi Saarinen Kuvat: Tuomas RajalaMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyLisää aiheestaValtteri Bottas menestyy ilman Mersuakin: ”En aio olla mikään liikkuva shikaani” Lue lisää Kaikki artikkelit 21.3.2025 Ajoneuvot Ajatuksia autoista: Jaguar Type 00 – renesanssi 20.3.2025 Ajoneuvot Alkulähteillä – Suomen ensimmäinen Volkswagen, ensimmäinen Mazda ja ensimmäinen Xpeng esillä Auto 25:ssä 20.3.2025 Päivän kuva Päivän kuva: pari tuntia burgerijonossa – ja oli sen arvoista! 17.3.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Keine bombe – onko tässä toisen maailmansodan arvokkain ”panttipullo”? 16.3.2025 Ajoneuvot Keulasta sen erottaa – uudistunut Škoda Enyaq on nyt tuotannossa ja Suomen kamaralla 16.3.2025 Ajoneuvot Täyssähköisessä Mercedes-Benz ESprinter -retkeilyautossa on yllättävänkin paljon järkeä 15.3.2025 Päivän kuva Päivän kuva: iltapesun kautta nukkumaan 14.3.2025 Ajoneuvot Ulkonäkö pettää – Mercedes-Benz CLA on nyt nimittäin aivan uusi, ja lähtökohtaisesti valmistajansa energiatehokkain sähköauto 14.3.2025 Ajoneuvot Saisiko olla maailman nopeimmin kiihtyvä tuotantoauto? Tässä on Porsche Taycan Turbo GT Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 23.3.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: jäähyväiset käytetylle Mersulle – tähän hintaan ja tällaiseen kotiin S124 meni 22.3.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Citroën DS by Vernagallo Stile 21.3.2025 Koeajo Maistiainen: Mitsubishi Outlander PHEV – kansansuosikki lainaa rapakon takaa 23.3.2025 Ajatuksia autoista Kun mainoksen ”Maailman paras Transporter” onkin Ford Transit – Ajatuksia autoista 22.3.2025 Kotimaanmatkailu Moottori 100 vuotta: Koronakuplassa Ranualla 17.3.2025 Uutinen Tiettävästi Suomen ainoiden Rivian R1T -sähköautojen omistaja Aapo Huovila: ”Paras käyttöauto, mikä minulla on koskaan ollut” 17.3.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Keine bombe – onko tässä toisen maailmansodan arvokkain ”panttipullo”? 16.3.2025 Ajoneuvot Keulasta sen erottaa - uudistunut Škoda Enyaq on nyt tuotannossa ja Suomen kamaralla 21.3.2025 Koeajo Maistiainen: Hyundai Inster – uutuushalpis on todellinen ekoilija 23.3.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: jäähyväiset käytetylle Mersulle – tähän hintaan ja tällaiseen kotiin S124 meni 5.3.2025 Autoilun hinta Tonnin pommit ovat nyt kolmen tonnin pommeja – mihin katosivat halvimmat autot? 11.3.2025 Autoilu Nakkaatko renkaat ulkovarastoon säilytykseen? Se saattaa pilata kumit ennätysajassa 25.2.2025 Uutinen Autosta rikkoutui takalasi – asiakkaan ostama lasivakuutus ei korvannutkaan 6.3.2025 Autoilu Täytyykö peltoautokin liikennevakuuttaa? – Näin vastaa asiantuntija 6.3.2025 Kuluttajat Uudehkosta Fordista oli öljyt vaihtamatta, jakopää ja laturi hajosivat, auto haisi, eikä sen valotkaan toimineet – ostajalta lähes 12 000 euron vaatimus myyjälle