30.10.2022 Ajoneuvot Päivitys toi Alfa Romeo Giuliaan ja Stelvioon tuimemman ilmeen – finalmente Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Alfa Romeon tämänhetkiset keihäänkärjet ovat säilyneet lähes muuttumattomina koko olemassaolonsa ajan. Ei sillä, että vanhassakaan olisi ollut mitään vikaa, mutta kyllähän päivitys hyvää tekee, vielä kun se yhdistää perheen. Giuliassa vuonna 2016 ja Stelviossa vuotta myöhemmin Alfa Romeo sai uudelleen otteen jostain sellaisesta, jota siltä oli pitkään ja hartaasti toivottu. Tämän saavutuksen jälkeen "Biscione" ei ole sitten halunnut muuttaa siitä piirtoakaan - melkein kirjaimellisesti. Nyt muutama kohta keulassa ja pieniä juttuja perässä on piirretty uudestaan. Lisäksi Giulia ja Stelvio päivittyvät maltillisesti digimielessä, ja saavat uuden Competizione -huippumallin. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Valoista sen tunnistaa Ehdottomasti näkyvin muutos Alfan Giorgio-kaksikossa koskee ajovaloumpioita. Tämänkaltaista uudistusta oli jo aiemmin ennakoitu salakuvien perusteella, jotka paljastivat uusien lyhtyjen mukailevan Tonalessa nähtävää 3 + 3 -kuviota. Se taas juontaa juurensa historiassa taaksepäin SZ Zagatoon ynnä muihin. Tekniikkamielessä uutta ovat kokonaan ledeinä toteutetut adaptiiviset matrix -ajovalot. Keulassa on muutettu hieman myös maskia ja puskuria. Sen verran pienistä muutoksista kuitenkin puhutaan, että niiden tavoittamiseksi tarvittaisiin melkein edeltävä versio viereen vertailuun. Perässä molemmat mallit ovat muuttuneet takavalojen led-kuvioinnin osalta hyvin hienoisesti. Umpioita on myös etuvalojen tavoin aavistuksen verran tummennettu, jolloin kirkkaanpunaiset valokuviot nousevat esiin selvemmin. Mittaristo tunnelman mukaan Sisään astuttaessa huomio kiinnittyy mittaristoon, jonka virkaa toimittaa nyt 12,3-tuumainen näyttö. Vanhoissa puitteissa näyttäytyvä digitaalimittaristo muttuu kolmen eri tunnelmatilan mukaan. Evolved ja Relaxed ovat modernimpia ilmentymiä, kun taas Heritage ammentaa mittarinäkymää menneiltä ajoilta, ei suoraan mistään tietystä mallista, mutta 60- ja 70-luvuilta muiden muassa Giuliasta. Pyöreissä nopeus- ja kierroslukumittaritauluissa numerot kiertävät siis kehän suuntaisesti, eli 250 km/h:ssa ollaan jo pää alaspäin. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Kruununa Competizione Giulian ja Stelvion malliversiot kuuluvat jatkossa historian siipiä havisuttavasti: Super, Sprint, TI sekä Veloce. Jälkimmäiseen perustuen tulee nyt tarjolle lisäksi (QV:n alapuolelle sijoittuva) huippumalli Competizione, joka kilpailee nopeuden sijaan varusteillaan. Kaikkien moottorivaihtoehtojen yhteyteen saatava Competizione käsittää erityyppisiä juttuja ulkona ja sisällä. Ulkokuoressa uusi Moon Light -mattaharmaa yhdistyy 21-tuumaisiin vanteisiin, punaisiin jarrusatuloihin sekä tummennettuihin ikkunoihin. Sisäpuolella päästään nauttimaan muun muassa Harman/Kardonin äänentoistosta sekä pääntukien tunnusomaisista Competizione-logoista. Lähde ja kuvat: Alfa Romeo Teksti: Benjamin Helander Lue lisää Kaikki artikkelit 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 17.9.2026 Ajoneuvot Houkutteleeko kokonaiset 11 senttimetriä korkeutta kasvanut Lexus ES nelivetoisena peräti paluumuuttajia crossovereista sedaneihin? 15.9.2026 Uutinen Skuuttivahingon keskikorvaus noin 1 600 euroa – vuokralaudoilla 380 liikennevakuutuksesta korvattua vahinkoa vuonna 2025 15.9.2026 Testit Pikakoe: Skilin renkaanvaihtopaketti helpottaa urakkaa – vaikka ihan kaikkeen se ei pysty 15.9.2026 Esittely Uusittu Volvo XC60 on järjen voitto, vaikka sähköinen toimintamatka hätkähdyttää 14.9.2026 Ajoneuvot Sähköautoihin aluksi varauksella suhtautunut Toyota on jotenkin kummassa löytänyt itsensä Suomen sähköautomarkkinoiden ykköspaikalta henkilö- ja pakettiautoissa 10.9.2026 Esittely Näitä Volvon päivityksiä onkin jo vähän odoteltu 8.9.2026 Autoilu Tältä näyttää uusi alaikäisten kuljettajien vihreäkeltainen tunnus – käytöstä luistaminen tietää 100 euron maksua 7.9.2026 Taksit Taksin käyttäjä – vaadi kuskilta kyytihinta ennakolta! Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 21.9.2026 Lentokoneet Tanskalainen Simone teki tällä pikkuisella Piper Coltilla vaaralliset "mathiasrustit" Afganistanin Kabuliin toteuttaakseen afgaanitytön unelman lentämisestä 21.9.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Museorekisteröity Volkswagen Passat 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 16.9.2026 Viikon arkistopoiminto Onkohan 2 miljoonaa kilometriä ajettu Volga-pirssi ja 84-vuotias isäntä edelleen kaikkien aikojen kokenein parivaljakko taksitolpalla? 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 18.9.2026 Kuluttajat Matkailuauton öljynpainevalo syttyi tunti korjauksen jälkeen – asiakas vaati korjaamolta yli 2 000 euron korvauksia 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton?