27.5.2019 Ajoneuvot Pieni, sähköinen ja 330 km: uusi Opel Corsa-e aloittaa sähköversiolla Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Uuteen sähköiseen Opel Corsa-e:hen luvataan hyvät varusteet, pirteää käsiteltävyyttä ja yli 300 kilometrin toimintamatka. PSA-ryhmään liittynyt Opel kertoi aiemmin julkaisevansa uudesta CMP-pohjarakenteeseen perustuvasta kuudennen sukupolven Corsasta täyssähköversion vuonna 2020. Nyt Corsa-e:ksi nimetystä autosta on julkaistu lisätietoa auton kuvien vuodettua internetiin ennen aikojaan. Uusi Corsa jakaa perusrakenteensa Genevessä esitellyn Peugeot 208:n kanssa ja myös Corsasta nähdään perinteisempiä polttomoottoriversioita myöhemmin. Alustavissa WLTP-mittauksissa Corsan 50 kilowattitunnin akun toimintamatkaksi on saatu 330 kilometriä, tosin valmistajan mukaan arvot saattavat poiketa virallisesta tyyppihyväksyntälukemasta. Akun takuu on kahdeksan vuotta ja sen luvataan latautuvan pikalatauspisteessä 80 prosenttiin puolessa tunnissa. Autossa on kolme ajotilaa, jotka ovat tutut ja tyypilliset Eco, normaali ja Sport. Luonnollisesti Sport-ajotilassa Corsa-e reagoi herkemmin kaasuun ja Eco-tila pidentää auton toimintamatkaa. 100 kilowatin (136 hv) moottori tuottaa 260 newtonmetriä vääntöä. Suoritusarvojen valossa sähkö-Corsa kiihtyy nollasta 50 kilometrin tuntinopeuteen 2,8 sekunnissa ja nollasta 100 kilometrin tuntinopeuteen 8,1 sekunnissa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Tarjolla monipuolisia varusteita Corsa-e:n coupemainen katto on 48 millimetriä edeltävää mallia matalammalla, mutta sitä on kompensoitu laskemalla kuljettajan istuinkorkeutta 28 millimetriä matalammalle. Istuimet voi halutessaan valita nahkaisina. Auton matala painopisteen luvataan tekevän käsiteltävyydestä helpompaa ja hauskempaa. Mittaristo on nykytyyliin täysin digitaalinen. Opel esittelee ensimmäisten autonvalmistajien joukossa pienten autojen segmentissä mukautuvat IntelliLux LED Matrix-ajovalot. Korkearesoluutiokameran ohjaamat led-elementit sopeuttavat valoja olosuhteiden mukaan. Uuden liikennemerkkejä lukevan etukameran luvataan lukevan nyt myös led-kylttejä. Vallitsevan nopeusrajoituksen näkee tuolloin kuljettajan näytöltä. Uuden Corsan varustevalikoimaan kuuluu myös katvealueenvaroitin ja pysäköintiavustimia. Autoon on valittavissa joko Multimedia Navi -järjestelmä seitsemän tuumaisella näytöllä tai Multimedia Navi Pro -järjestelmä kymmenen tuumaisella näytöllä. Corsaan kuuluu myös Opel Connect -telematiikkapalvelu ja reaaliaikaista liikennetietoa kertova Live Navigation -toiminto. Lähde ja kuvat: Opel Lue lisää Kaikki artikkelit 1.9.2026 Ajoneuvot Maistiainen: onkohan Mazda CX-6e tärkein Kiinasta Japaniin saapunut tuote sitten teen? 30.8.2026 Ajoneuvot Auton käytettävyys: Citroën ë-C3 Aircross on sekoitus perinteitä ja persoonallisuuksia 27.8.2026 Uutinen Traficom kommentoi Moottorin pääkirjoitusta – Epätietoisuus ei ole kenenkään etu 26.8.2026 Ajoneuvot Mazda CX-6e:tä ei ole monin paikoin tunnistaa Mazdaksi, mutta siinä on monia vekkuleita yksityiskohtia 24.8.2026 Liikenne Romutuspalkkio edisti sähköpyöräilyä – vaikutukset näkyvät vielä vuosia myöhemmin 23.8.2026 Uutinen Kuka korjaa vanhan sähköautosi? Tulevaisuudessa korjaamoiden erot korostuvat 21.8.2026 Koeajo Koeajo: Renault Clio on lammas suden vaatteissa – nopean näköinen, vaan ei tuntuinen 20.8.2026 Uutinen Moottoripyörien katsastus pakolliseksi EU:ssa? – Autoliitto vaatii Suomen päättäjiltä toimia 19.8.2026 Kuluttajat Ulkomaanmatka päättyi ennen aikojaan – yli 220 000 euron matkailuautossa ilmeni pitkä lista vikoja Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 31.8.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän kuorma-auton sivupeilin varressa olevan ”häkkyrän” käyttötarkoituksen? 31.8.2026 Käytetyt autot 13-vuotias Audi S5 joutui korjaamolle kolmessa viikossa autokaupoista – ostaja vaati lähes kymppitonnin korvausta 1.9.2026 Laivat Helsingissä vuonna 1999 rakennettu Europa on Azipod-propulsion pioneerejä lajissaan - suomalaiskeksintö on säästänyt jo miljoona tonnia polttoainetta pelkästään risteilijöissä 1.9.2026 Yleinen Uudelleenbrändäys ei kannattanut – DS Automobiles palaa kotiin Citroën-organisaatioon 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 28.8.2026 Automatkailu Paljonko asuntovaunun vetäminen maksaa? Vertailimme kahden käytetyn vetoauton kulutuksia 31.8.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän kuorma-auton sivupeilin varressa olevan ”häkkyrän” käyttötarkoituksen? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 16.8.2026 Klassikko Muistatko Fiatin edustusauton, joka maksoi ison Mersun verran? Niille on Suomessa jopa oma kerhonsa 19.8.2026 Kuluttajat Ulkomaanmatka päättyi ennen aikojaan – yli 220 000 euron matkailuautossa ilmeni pitkä lista vikoja 17.8.2026 Lentokoneet Laudan Airbus A320 jämähti lauantaina Helsinki-Vantaalle, joten emoyhtiö Ryanair riensi apuun yllättävimmällä konetyypillään