Pienoismallien vaatimus – sorminäppäryyttä ja malttia

”Kärsivällisyys, sorminäppäryys ja mielikuvitus, siinä ne, tärkeimmät vaatimukset”, pohtii Eero Kumanto, tarkkojen pienoismallien taitaja.

Autojen pienoismallien mittasuhteiltaan ja yksityiskohdiltaan tarkka tekeminen vaatii taitoa ja malttia.

– Kärsivällisyys, sorminäppäryys ja mielikuvitus, siinä ne, tärkeimmät vaatimukset, pohtii Eero Kumanto.

Hän viehättyy rakentamisesta sen kaikissa vaiheissa: automallin etsimisestä, pikkuruisten osien suunnittelusta ja valmistamisesta, materiaalivalinnoista sekä työstömenetelmien keksimisestä.

Jotkut Moottorin lukijat saattavat pienoismallimiehen muistaakin, haastateltiinhan häntä painettuun Moottoriin 6/2015.

Säntillisessä järjestyksessä

Kumanto nostaa työpöydälleen säntillisesti järjestetystä seinähyllyköstä puisen lokerikon, joka lokerot ovat täynnään pieniä osasia. Kauempaa ne näyttävät muodottomilta, mutta lähempää katsottuna ne paljastuvat latureiksi, kaasareiksi, ilmanpuhdistimiksi, moottoreiksi ja pakoputkistoiksi. Valtaosa pikkuosista on muovia, mutta joukossa on myös metallista työstettyjä osia.

Pikkuruisten osien takana voi olla monta tuntia pohdiskelua, suunnittelua ja työstämistä. Kumanto on itse suunnitellut esimerkiksi pikkuruisia ilmanpuhdistimia, jotka on syövytetty niklattuun 4x5 sentin kokoiseen messinkilevyyn. Kumanto on teettänyt messinkilevyt Tsekeissä, ja myy niitä edelleen pienellä katteella muille harrastajille.

Polttoainetankin korkiksi käyvät vaikka rannekellojen nupit. Ja antennin saa kitarankielestä.

Hyllyillä on tiiviisti ja päällekkäin pakattuna kymmeniä ja taas kymmeniä pahvilaatikoita. Kylkikuvat paljastavat rakennussarjat tavallisiksi käyttöautoiksi, suomalaisestakin katukuvasta tutuiksi kulkupeleiksi. Monet laatikoiden autoista ovat neljän–viiden mallisukupolven takaa.

Mistä kaikki sai alkunsa?

Mittakaavaan 1:24 tehtyjä pieniä autoja kummastellessa on pakko kysyä mistä kaikki sai alkunsa, ja riittääkö intoa myös omaan harrasteautoon.

– Oli minulla vuosikausia sitten jonkin aikaa vuoden 1962 Ford Thunderbird, mutta se ei kuitenkaan sytyttänyt. Olen nyt jokusen vuoden omistanut harrasteauton, rantakirpun.

Pienoismalleihin Kumanto tutustui ensi kerran viiden-kuuden vanhana kun hän sai kilpuriauton rakennussarjan. Kokoamisesta ei tahtonut tulla mitään, kunnes isosisko tuli apuun. Nuorena mies liimaili rakennussarjoja, etenkin sotalentokoneita, ahkerastikin, mutta teinivuosina harrastus jäi tyystin.

Myöhemmin rakentelu sai uudelleen merkittävän jalansijan. Harrastus lomittui joustavasti teollisen muotoilijan ja graafisen suunnittelijan töitä tekevän miehen ajankäyttöön – tai vähemmän joustavasti.

Kansanautot kiehtovat

– Ihan tavalliset kaiken kansan käyttöautot ovat kiehtovia, Kumanto linjaa.

Jotkut pienoismalliharrastajat ovat erikoistuneet esimerkiksi ralliautoihin, formuloihin, hot rodeihin, 1950-luvun amerikkalaisiin, muskeliautoihin, pakettiautoihin, moottoripyöriin tai sotakalustoon olipa kyse tankeista, lentokoneista tai laivoista.

Pahvilaatikot ja takaseinän valmiiden autojen lasivitriinin paljastavat Kumannon mieltymisen saksalaisiin.

– Niitä on tullut tehtyä eniten, volkkareita, enkä oikein osaa sanoa miksi, niistä on vain niin moneksi.

Työhuoneessa on toistakymmentä erilaista kuplaa. Kunniapaikalla ovat ruttuiseksi ajettu jokkis-auto, kimalteleva custom-versio ja yksityiskohdiltaan rikas matkailu-kupla.

Pyörät eivät käänny

Kumanto tekee staattisia pienoismalleja, joka tarkoittaa sitä, etteivät pyörät pyöri tai käänny, eivätkä ovet tai ikkunat avaudu tai istuinten selkänojat kaadu. Se ei vähennä miehen pienoismalleihin käyttämiä työtunteja, sillä hän keksii autoihin mitä mielikuvituksellisimpia yksityiskohtia kuten tavaroita kattotelineelle tai tarroja ikkunoihin.

Ja kun erään kuplan konepelti nostetaan syrjään, paljastuu sen alta varapyörä ja sen keskiön sisältä pikkuruinen työkalusetti.

Mainio on myös vuosimallin 1991 Golf, joka on jo maalattu postin väreihin. Golf on ollut kovassa käytössä, sillä kyljissä on mustia hankautumia ja klommoja. Tuulilasi pinta on hankautunut himmeäksi pyyhkijän liikeratojen kohdilta.

Ajantaju hämärtyy

– Ajantaju kieltämättä joskus hämärtyy, jotain yksityiskohtaa suunnitellessa tai työstäessä tuntien kulun huomaa vasta hartioiden kivistämisestä tai silmien kuivumisesta.

Yksi auto vaatii vähintään 30–40 työtuntia, haastavat projektit kymmenkertaisesti.

Kumanto innostui esimerkiksi vuoden 1975 pappa-Tunturista niin paljon, että työ vei aikaa noin 150 tuntia.

Kuvaava esimerkki taiten tehdystä viimeistelystä on ruttuiseksi ajetun jokkis-kupla. Sen pellit on hiottu paperinohuiksi, ja niitä on moniaiden lämmitysten jälkeen taiteltu ja rypistelty klommoja unohtamatta.

– Ennen viimeistelyä kävin katsomassa jokkis-kisoja ja perehtymässä autoihin, miltä ne oikeasti näyttävät.

Viheliäiset pikkuosat

Pikkuruiset muovi- ja metalliosat ovat viheliäisiä.

– Kun pinsetin kärjistä kuulu nips, tarkoittaa se lattialla konttaamista.

Ei ole sattumaa, että miehen työhuoneessa ei ole pitkänukkaista mattoa.

Kumanto siirtyy tämän tästä keskeneräisestä työstä toiseen. Syykin on selvä.

– Välillä johonkin autoon vain lopahtaa mielenkiinto, välillä jokin hankalasti ratkaistava ongelma vaatii alitajuista kypsyttelyä.

Kumanto vetää käsiinsä ohuet valkoiset puuvillahanskat, kun hän varovasti nostaa vitriinistä näytille valmiita pienoismalleja. Kyse on aivan samasta asiasta kuin hauraiden papyryskääröjen käsittelyssä.

– Maalattu pinta kiillotetaan ja lopuksi vahataan. Sormista tarttuisi rasvaa pienoismallin pintaan, joka näkyy heti.

Tehokkaimmaksi pikaliimaksi on osoittautunut rakennekynsiliima.

– Tarttuu ja kuivuu heti, eikä huurru pinnalta kuivuessaan.

Omaan kokoelmaan lähinnä

Teolliseksi muotoilijaksi vuonna 2004 valmistunutta miestä työllistää nykyään pääsääntöisesti graafinen suunnittelu, pienoismalleja Kumanto ei enää juuri ehdi tehdä tilauksesta.

– Olen niitä tehnyt toki jonkin verran, mutta ne ovat niin suuritöisiä projekteja, että kustannukset tulevat monelle liian suuriksi. Tästä syystä käytännössä melkein aina vastaan asiakkaalle, ettei tilaustyöt ole mahdollisia.

Pienoismalleja mies toki rakentaa edelleen, mutta lähinnä omaan kokoelmaan. Valmistuvien pienoismallien määrä per vuosi vaihtelee paljon, mutta hyvä keskiarvo on viitisen kappaletta.

Sivuprofiileja seinälle

Kumannon luoma Signature Series -sarja tarkoittaa kehysten sisään rakennettua auton sivuprofiilia.

– Näiden työmäärä pysyy järkevämpänä ja tällaisen hinnaksi muodostuu noin 300 euroa. Näistäkään en tee tilaustöitä kuin poikkeuksesta, vaan ajatus on luoda taidetta omista lähtökohdista.

Kuvia pienoismalleista ja muista Kumannon töistä voi käydä katsomassa täältä ja täältä.

Teksti: Marko Jokela Kuvat: Lauri Ahtiainen, Signature Series -kuvat Eero Kumanto