Puolen vuoden koeajo: kun sähköautoilija siirtyi ladattavaan hybridiin

Joskus mukavuus vie voiton. Tällä kertaa sähköauto hävisi lataushybridille.

Helsingistä Ouluun ja takaisin täyssähköautolla? Mikä ettei. Omassa ajossa on jo pari vuotta ollut täyssähköinen Hyundai Ioniq Electric, joten ajatus tämänkin matkan taittamisesta tutulla rytmillä ei ole mahdoton. Vaihtoehtona tarjolla on kuitenkin mahdollisuus tutustua ladattavan hybridiin. Mercedes-Benz A 250 e haastaa Hyundai Ioniqin ainakin matkan suunnitteluvaiheessa tosissaan.

Yhteensä 600 kilometrin matka yhteen suuntaan vaatisi sähköautolla sekä meno- että paluumatkalla ainakin neljä latauspysähdystä, kun Hyundai Ioniqin toimintamatka yhdellä latauksella rajoittuu noin 200 kilometriin. Vaikka matkalle kumpaankin suuntaan sisältyy yksi yöpyminen, ei lataus näissä yöpaikoissa onnistu, vaan auton akku pitäisi käydä täyttämässä erikseen.

Latauskartat roskikseen

Nelostien varren lataustarjonnan tutkiskelu aiheuttaa päänvaivaa. Latausta on kyllä tarjolla tuolla reitillä, mutta silti luvassa on tilanteita, että matkan aikana on tarkkailtava huolella kulutusta, ettei virta lopu ennen seuraavaa latauspaikkaa.

Koska Ouluun asti tulee ajettua autolla vain harvoin, liittyy reittiin myös odotuksia uusista ja erilaisista pysähdyspaikoista. Tässä kohtaa latauskartat lakkaavat lopulta kiinnostamasta. Aikomus ei ollut viettää matkalla ylimääräistä aikaa, vaan perille piti päästä kohtalaisen joutuisaan. Valinta kallistui siis huolettomaan ja suoraan sanoen vähän laiskaankin käyttövoimavaihtoehtoon: ajan sähköllä niin pitkälle kuin pääsen ja jatkosta huolehtii bensiinimoottori. Näin toimien voin valita pysähdyspaikat huolettomasti omien mielihalujen mukaan välittämättä auton lataustarpeista.

Navigaattorin vaikutus yllätti

Menomatka sujui Mercedes-Benz A 250 e:llä huolettomasti tuttua moottoritietä kohti pohjoista. Noin 60 kilometrin jälkeen sähkö oli kulutettu ja totesin ajavani pitkästä aikaa bensiinin voimin. Perillä Oulussa auto pääsi lataukseen ja paluumatkalle saikin taas lähteä täydellä akulla.

Tällä kertaa navigaattoriin merkittiin heti määränpää noin 500 kilometrin ajomatkan päässä. Perillä ajotietokoneen lukema yllätti. Lähes 500 kilometrin matkasta oli sähkön voimin ajettu peräti 120 kilometriä! Käyttövoiman valinta oli täysin auton itsensä hallussa, kuljettaja ei siihen vaikuttanut. Navigaattoriin asetettu reitti auttoi autoa valitsemaan kulloinkin järkevimmän käyttövoiman suhteessa jäljellä olevaan reittiin. Lopputuloksesta voi päätellä, että auto suoriutui optimoinnista kiitettävästi.

Välitankkauksia vaan ei latauksia

Hämmästyttävintä oli huomata, miten nopeasti kuljettaja luopuu latauspaikkojen tavoittelusta. Alkumatkasta niille ei tullut uhrattua ajatustakaan ja kun sellainen osui vahingossa silmiin mahdollisen pysähdyspaikan lähellä, tuli sekin hylättyä nopeasti, koska operaattori oli vieras. Edessä olisi ollut puhelinsovellusten näpyttely ennen latausta, joten helpointa oli jättää lataamatta ja luottaa vain bensiiniin.

Matkalle mahtui kuitenkin myös karu muistutus bensiinitankkauksen arjesta. Toki tankkauspistoolit saavat joskus roiskeita tankkauksen yhteydessä, mutta sottapytty olikin tällä kerralla maksuautomaatin näppäimistö.

Tankkauksia ei onneksi tarvittu monta ja kun rento matkanteko ilman huolta käyttövoimasta oli omaksuttu jo alkumatkasta niin huonoa omaatuntoa ei tullut lataamattomuuden vuoksi kannettua. Sen sijaan jälleen heräsi odotusarvo siitä, että edes selkeästi pääväylien varrella läpi Suomen voitaisiin panostaa enemmän monipuolistuvan autoilun tarpeisiin. Sähköä ja polttonesteitä samalta asemalta? Sähkölataus yhä useamman matkailukohteen takapihalle?

Vaihtaisinko täyssähköstä lataushybridiin? En sentään, mutta mahdollisuus valita lataushybridi kaikkein pisimmille matkoille Keski-Suomesta pohjoiseen houkuttelee jatkossakin.

Teksti ja kuvat: Eila Parviainen