2.8.2016 Ajoneuvot Robotti jeesaa työssä ja kahvitauossa – Ford kehittää sarjatuotantoa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Yli sata vuotta liukuhihnan käyttöönoton jälkeen Ford on kehittämässä sarjatuotantoa edelleen apurobojen avulla. Autoteollisuus ja robotit ovat jo vanha rakkaustarina, mutta sarjatuotannon alkuperäisiin pioneereihin kuuluva Ford on nyt kehittänyt konseptia eteenpäin. Suurten teollisuusrobottien pienemmät, metrin kokoiset serkut avustavat yksittäisiä työntekijöitä heidän työtehtävissään. Robotti kiinnittää erityisesti huomiota siihen, ettei se ole ihmisen tiellä ja ettei vastaavasti ihminen jäisi väliin.Ensimmäinen käyttökohde näillä apuboteilla on avustaa Fiestan iskunvaimentimien asennuksessa Fordin Kölnin tehtaalla. Tarkan asennuksen lisäksi robottien on helpompi työskennellä ahtaissa tiloissa. Työntekijä voi nostaa robotin avulla iskunvaimentimen tarkasti paikalleen, ennen kuin hän painaa nappia iskunvaimentimen kiinnittämiseksi. Turvallisuuttakaan ei ole unohdettu, sillä roboteissa on sensorit siihen, että sormet ja kädet eivät jää asentaessa väliin.Apurobotit ovat viimeisin kehitysvaihe autoteollisuudessa, jossa Fordin yli sata vuotta sitten kehittämä liukuhihna oli merkittävä ensiaskel. Nyt apurobo pystyy avustamaan raskaiden komponenttien asentamisesta kahvinkeittoon. Fordin mukaan robotin voi ohjelmoida jopa kättelemään.– Robotit auttavat suoriutumaan tehtävistä helpommin, turvallisemmin ja nopeammin, täydentäen työntekijöitämme kyvyillä, jotka avaavat loputtomia mahdollisuuksia tulevien Ford-mallien tuotannossa ja suunnittelussa, kommentoi Ford of Europen ajoneuvo-operaatioiden pomo Karl Anton. Lähde ja kuvat: FordMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 16.7.2025 Ajoneuvot Välienselvittely Ranskan ykkösmerkin paikasta on huipussaan, kun nyt myös Renault teki maan presidentille oman näkemyksensä virka-autosta 16.7.2025 Ajoneuvot Harvinainen Mercedes-Benz 300 SEL löytyi ladosta – entisöitiin 12 vuoden urakalla 16.7.2025 Kuluttajat Kuorma-auto kaatui kipatessa – vakuutuksenottaja vaati vakuutusyhtiöltä korvausta ja vetosi aiemmin korvattuun vastaavaan vahinkoon 16.7.2025 Ajoneuvot Patria 6×6 käy kaupaksi – Tanska tilasi 129 ajoneuvoa, tilauksia yhteensä jo lähes 1000 15.7.2025 Uutinen Mercedes-Benz CLA Shooting Brake – tyylitietoinen sähköfarkku kulkee jopa 761 km latauksella – Koeistuttu 15.7.2025 Ajoneuvot Viileää ilmaa vai kallis remontti? Säännöllinen ilmastointihuolto voi säästää satoja euroja 14.7.2025 Uutinen Nissanin tehdas Sunderlandissa on ensimmäinen laatuaan Euroopassa – näin siellä syntyy koko kansan katumaasturi Nissan Qashqai 13.7.2025 Tekniikka Viimeiset käynnistykset: kolmoskone – uuden ajan oletusmylly 13.7.2025 Uutinen Volkswagenin Yhdysvaltain piina jatkuu: ID. Buzz huilaa nyt tariffien takia Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 15.7.2025 Uutinen Mercedes-Benz CLA Shooting Brake – tyylitietoinen sähköfarkku kulkee jopa 761 km latauksella – Koeistuttu 14.7.2025 Laivat Star of the Seas luovutettiin varustamolleen Meyer Turun telakalta - ei enää lisää kokoa, mutta muutamia pikkuparannuksia 15.7.2025 Päivän kuva Päivän kuva: vierekkäisillä Nesteen asemilla hintaero on noin 50 senttiä litralta – silti kauppa käy molemmissa 14.7.2025 Koeajo Koeajo: Smart #5 Brabus – raju perhe-SUV on oikea lataushirmu 16.7.2025 Sähköautot Yhdysvaltalaisstartup pelasti Northvoltin tehtaan – tähtäimessä Euroopan valloitus 11.7.2025 Kuluttajat Käytetty BMW myytiin asiakkaalle vuoden 2019 autona, vaikka se oli valmistettu vuonna 2017 – myyjäliikkeen mielestä ei merkitystä markkina-arvoon 8.7.2025 Autoilun hinta Päivän kuva: tämän verran polttoaineet maksoivat Latvian Ainažissa – ennen mysteerialennusta 9.7.2025 Liikenne Lux Express by OnniBus -vuorolla Helsingistä Jyväskylään – näin premium-bussi eroaa tavallisesta 14.7.2025 Laivat Star of the Seas luovutettiin varustamolleen Meyer Turun telakalta - ei enää lisää kokoa, mutta muutamia pikkuparannuksia 9.7.2025 Ajoneuvot Kia EV5 tarjoaa lopultakin Kian vastauksen Enyaqin, ID.4:n ja Model Y:n haasteeseen myös täällä Euroopassa 21.6.2025 Ajoneuvot Auto per 10 sekuntia – maailman suurin autotehdas pyörii lähes tauotta 21.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Huomaatko mikä tässä kuvassa on pielessä? 3.7.2025 Uutinen RAM-autojen virallinen maahantuoja: ”Kamuxin väite autojen valmistusmaasta on väärä” 23.6.2025 Uutinen Moottori paljastaa: Suomessa on rekisteröity jenkkiautoja väärillä papereilla – kaksi avolava-autoa myynnissä Kamuxilla 3.7.2025 Sähköautot "10 vuotta liian aikaisin" – Mercedes myöntää EQS-mallin virheen