26.5.2023 Liikenne Suomalainen liikennevakuutus ei käy pian enää Venäjällä tai Valko-Venäjällä – tätä se tarkoittaa Teksti Rikhard Wacker Kuva Moottorin arkisto Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Liikennevakuuttamisen kansainväliset vihreä kortti -sopimukset Venäjän ja Valko-Venäjän kanssa päättyvät toukokuun loppuun, mikä aiheuttaa merkittäviä muutoksia ajoneuvojen vakuuttamiseen. Pakollinen liikennevakuutus on kenties tärkein ajoneuvolle otettava vakuutus. Se on pakollinen Suomen lisäksi myös matkaillessa kaikkialla Euroopassa. Vaikka liikennevakuutus on pakollinen kaikkialla Euroopassa, vakuutuksen kattavuus ja korvaukset saattavat vaihdella eri maiden vakuutuksissa jopa merkittävällä tasolla. Suomessa on totuttu esimerkiksi siihen, että liikennevakuutus korvaa kaikkien osallisten henkilövahingot ilman ylärajaa. Yksi merkittävä poikkeus löytyy heti itärajamme takaa. Venäläisellä liikennevakuutuksella korvauskatto henkilöä kohden on vain noin 5 500 euroa, ja omaisuusvahingoissa vielä sitäkin vähemmän. - Kun arvioidaan korvauksia, Suomessa on yksi maailman parhaista ja kattavimmista liikennevakuutuksista. Suomalainen korvaustaso on kansainvälisesti poikkeuksellisen korkea, Liikennevakuutuskeskuksen johtaja Janne Jumppanen varoittaa. - Esimerkiksi vahingon aiheuttaneen kuljettajan omia henkilövahinkoja ei korvata Venäjällä liikennevakuutuksesta ollenkaan. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Kesäkuun alku muuttaa merkittävästi käytäntöjä Kesäkuun alkaminen tuo tullessaan uuden käytännön, sillä liikennevakuuttamisen kansainväliset vihreä kortti -sopimukset Venäjän ja Valko-Venäjän kanssa päättyvät toukokuun loppuun. Muutos ei tule mitenkään yllättäen, vaan asia on ollut tiedossa jo viime kesästä asti. Vihreä kortti on kansainvälisesti toimiva todistus voimassa olevasta liikennevakuutuksesta. Sen tarkoituksena on helpottaa omalla autolla ulkomailla matkustavia, sillä järjestelmässä mukana olevaan maahan ei tarvitse ostaa erillistä, paikallista liikennevakuutusta. Viimeisetkin myönnetyt vihreät kortit ovat voimassa enintään 31.5.2023 saakka, jonka jälkeen uusia vihreitä kortteja ei kesäkuun ensimmäisen päivän jälkeen enää myönnetä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kesäkuusta alkaen autoilijalla tulee olla Venäjällä ja Valko-Venäjällä voimassa oleva paikallinen vakuutus. Liikennevakuutusta ei voi ostaa netistä, vaan ne tulee hankkia heti rajanylityksen jälkeen paikalliselta toimijalta. Venäläiset viranomaiset ovat ilmoittaneet, että myyntipisteet sijaitsevat enintään puolen kilometrin päässä rajalta, mutta toistaiseksi tällaisten myyntipisteiden olemassaoloa rajan tuntumassa ei ole voitu vahvistaa. Liikennevakuutuskeskuksen mukaan venäläinen liikennevakuutus on ostettava vähintään viideksi päiväksi. Vaalimaan, Nuijamaan ja Imatran rajanylityspaikoilla vakuutuksia myy 21 Century, ja Vartiuksen rajanylityspaikalla vakuutuksia myy Renessans. Myyntipisteet ovat Liikennevakuutuskeskuksen saaman tiedon mukaan auki kellon ympäri vuoden jokaisena päivänä. Valko-Venäjälle matkustaessa taas vaihtoehtoja on hieman enemmän. Autoilija voi ostaa joko rajaliikennevakuutuksen tai valkovenäläisen liikennevakuutuksen. Rajaliikennevakuutuksen minimikesto on 15 päivää ja liikennevakuutuksen yksi kuukausi. Kun vakuutus otetaan venäläisestä yhtiöstä, tapahtuu myös mahdollisten vahinkotapausten käsittely paikallisten osapuolten kanssa. Myös mahdolliset korvaukset maksetaan venäläiselle pankkitilille ruplina. Suomalaisten autoilijoiden on kuitenkin hyvä muistaa, ettei Liikennevakuutuskeskus käsittele lainkaan Venäjällä tapahtuneita vahinkoja, vaikka osallisena olisi suomalainen ajoneuvo. Vaikuttaa myös venäläisiin ja valkovenäläisiin Vihreä kortti -sopimuksen päättyminen vaikuttaa myös venäläisiin ja valkovenäläisiin autoihin, mikäli ne liikkuvat Suomessa tai muualla Euroopassa. Toukokuun loppuun saakka autot ovat yhä liikennevakuutettu vihreä kortti -sopimukseen perustuvalla vakuutuksella, mutta sopimuksen päättyessä vakuutukset eivät ole enää maiden rajojen ulkopuolella voimassa. Kesäkuun alusta alkaen myös venäläisille ja valkovenäläisille ajoneuvoille tulee ostaa rajaliikennevakuutus. Tämä tarkoittaa siis sitä, että yhdessä yössä tuhansista ajoneuvoista tulee kiellettyjä suomalaisessa liikenteessä. Liikennevakuutuskeskus muistuttaa myös, että Suomessa ajoneuvolla tulee olla voimassa oleva vakuutus, vaikka sillä ei edes ajettaisi. - Toivon, että Suomessa asuvat venäläiset ymmärtävät asian vakavuuden ja ostavat vakuutuksen hyvissä ajoin. Poliisi voi irrottaa vakuuttamattomasta ajoneuvosta kilvet, ja takautuvan vakuutusmaksun lisäksi voidaan määrätä muitakin seuraamuksia, Jumppanen varoittaa. Tarvittavan rajaliikennevakuutuksen voi ostaa jo ennakkoon toukokuun aikana. Niitä myydään sekä rajanylityspaikolla että Liikennevakuutuskeskuksessa Helsingissä. Hinta on kaikkialla sama ja sen vakuutusturva on yhtä hyvä kuin suomalaisessa liikennevakuutuksessa. Vaikka Vihreä kortti -sopimus päättyykin, sillä ei ole vaikutusta Suomen puolella liikennevahingon kärsineen turvaan. ETA-alueen ulkopuolisen, eli esimerkiksi venäläisen ajoneuvon aiheuttamista vahingoista Suomessa voi olla yhä jatkossakin yhteydessä Liikennevakuutuskeskukseen. Ulkoministeriö: älä matkusta Venäjälle Viimeistään tämän muutoksen myötä suomalaisten autoilijoiden kannattaakin välttää matkustamista Venäjälle ja Valko-Venäjälle. Jo aiemmin ulkoministeriö on kehottanut välttämään kaikkea matkustamista Venäjälle ja Valko-Venäjälle. Lisäksi ulkoministeriö kehottaa Venäjällä olevia suomalaisia noudattamaan erityistä varovaisuutta ja harkitsemaan, onko oleskelu maassa välttämätöntä. Niin ikään samoilla linjoilla on Autoliiton matkailupäällikkö Susanna Suokonautio-Hynninen. Suokonautio-Hynnisen mukaan Autoliitto ei ole saanut juurikaan kyselyitä Venäjän matkoihin liittyen. Vain yksittäisiä tiedusteluja tulee harvakseltaan. - Harva automatkailija suunnittelee nyt matkaansa Venäjälle ja hyvä niin. Varsinkin, kun sinne ei suositella matkustamista, Suokonautio-Hynninen kertoo. Teksti: Rikhard Wacker Kuva: Moottorin arkisto Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 25.7.2024 Uutinen Hyväkuntoinen soratie päihittää pahasti vaurioituneen päällystetyn tien 22.7.2024 Uutinen Suomen teiden heikko kunto vaarantaa liikenneturvallisuuden – moni väistelee päällystevaurioita pujottelemalla 21.7.2024 Yleinen Onnettomuustutkinta – kuin sipulin kuorintaa 14.7.2024 Liikenneturvallisuus Iäkkäille suojatie on vaaranpaikka 12.7.2024 Päivän kuva Päivän kuva: hiljentyminen nelostien bussionnettomuuspaikoilla 7.7.2024 Uutinen Suomalaisilla on haasteita tiettyjen liikennemerkkien tulkitsemisessa – tunnistatko nämä liikennemerkit? 6.7.2024 Uutinen Kysely paljastaa: yli puolet suomalaisista arvioi riittävän turvavälin täysin alakanttiin 5.7.2024 Liikenne Autoliitto nopeusrajoitusten alentamisesta: koetaanko liikenneympäristöä vastaaviksi? 4.7.2024 Sähköpyörät Sähköpyörä: Milloin tarvitaan liikennevakuutus? Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 25.7.2024 Esittely Koeistuttu: Nissan Ariya Nismo – "tehokkaampi ja edullinen" 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 25.7.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Opel Astra Electric ja halpaa huoltoa 26.7.2024 Tekniikka Audin uusi 48 voltin kevythybridijärjestelmä lähentelee jo perushybridiä 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 23.7.2024 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: kesälomamatka diesel-Mersulla paljasti sivuääniä ja lisää auton hyvistä ja huonoista puolista 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 20.7.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet – Ford Escort RS Cosworth ja aikakauden ikoni 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 2.7.2024 Ajoneuvot Lataushybridiksi muuttunut BMW M5 löysi Suomen autoverojärjestelmän porsaanreiän - peräti 60 000 euroa edeltäjäänsä halvemmalle häviää hinnassa myös M3 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 11.7.2024 Uutinen Hallitus suunnittelee matkailuautojen autoverotuen poistamista asteittain – alan toimijat ovat huolissaan