29.11.2023

Suomalaiset ajavat edelleen vanhoilla ja halvoilla autolla – hinnat ovat jopa laskussa

Kuva Moottorin Arkisto

Kotimaan autokanta jatkaa vanhenemistaan, vaikka sähköautojen hankintatuki yrittääkin antaa tekohengitystä hyytyneelle autokaupalle.

Suomalaisten autojen keski-ikä on 12,6 vuotta. Koko EU:ssa henkilöautojen keski-ikä on 11,8 vuotta, josta Suomi jää jälkeen. Tämä ei toki ole yllätys, sillä korkea verotus on vuosikausia ohjannut maamme autokantaa iäkkäämpään suuntaan.

12,6, vuotta ei välttämättä kuulosta pahalta, mutta reilussa vuosikymmenessä autojen kehitys on ollut huimaa niin turvallisuuden kuin ympäristöystävällisyyden näkökulmasta katsottuna. Etenkin CO2-päästöjen suhteen tilanne on merkittävä, ja siksi esimerkiksi ilmastotavoitteiden kannalta autokannan uusiutuminen olisi vain ja ainoastaan hyvä asia. Toki henkilöliikenne on kokonaispäästöjen kannalta pisara meressä.

EU:n tuorein autokanta löytyy ainakin vuonna 2021 Itävallasta, jossa auton keski-ikä on 8,5 vuotta. Alle 10-vuotiaita autoja on seitsemässä maassa, eikä listalta löydy kovin suuria yllätyksiä: Irlanti, Tanska, Sveitsi, Belgia, Iso-Britannia, ja Saksa. Ainoa pieni yllätys on korkean autoveron Tanska.

Autokannan uudistumisen eteen on toki tehty meikäläisittäin myös ponnisteluja, sillä esimerkiksi täyssähköautoilta poistettiin autovero 1.10.2021 alkaen. Lisäksi täyssähköautojen hankkimiseen on tarjottu 2000 euron suuruista hankintatukea. Nämä toimenpiteet ovat marginaalisia, sillä korkea autoverotus on kurittanut autokantaa jo vuosia.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Keskihinta alle 7000 euroa

Entä auton keskihinta sitten? Suomalainen ajaa keskimäärin 6800 euroa maksavalla autolla. Viimeisen kymmenen vuoden aikana keskimääräinen hinta on noussut muutamalla sadalla eurolla, mutta hinta on jälleen kääntymässä laskuun. Ainakin jos on uskomista käytettyjä autoja myyvää Rintajouppi-ketjua.

Rintajoupin mukaan vuonna autoliikkeen kautta myytävien autojen keskihinta on laskenut 2000 eurolla viime vuoteen (2022) verrattuna. Vuonna 2023 keskihinta liikkeestä myydylle käytetylle autolle oli 11800 euroa. Se on toki reippaasti enemmän kuin keskiarvoinen suomalaisauto, mutta taaksepäin mateleva kehitys ei kuulosta hyvältä. Toisaalta myös viime vuonna räjähtänyt sähköautobuumi nosti viime vuoden keskihintoja.

Syyksi keskihinnan alenemiselle on tarjottu epävakaata maailmantilannetta ja koronavirusta. Autonostajat ovat varovaisempia kuin aiemmin, ja kotitaloudet laskevat autoiluun käytettävät varat tarkemmin. Lisäksi tilanteeseen vaikuttaa inflaatio, korkojen nousu ja energian hinnan heilahtelut.

Kuuntele myös Moottoripodin jakso käytetyistä autoista.

Teksti: Tuomas Rajala Kuvat: Moottorin arkisto

Kommentoi artikkelia