25.5.2022 Ajoneuvot Tähtiä kuin kesäyössä: VW, Mercedes, Kia, Opel, Volvo ja Peugeot törmäysteissä Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Vuoden kolmansissa testituloksissa palattiin tähtikantaan, sillä joukon huonoimmatkin tulokset olivat neljä tähteä. Keskustelu ajoavustimien merkityksestä jatkuu samalla. Toukokuun Euro NCAP -törmäystestituloksissa tutustuttiin jälleen uutuusmallien turvaominaisuuksiin kattavasti. Yhteensä testattavana oli kuusi eri automallia yhtä monelta valmistajalta. Tasaisen hyvä testijoukko kertoo, että useimmat valmistajat huomioivat varsinaisten törmäysten lisäksi myös ajoavustimet. Keskustelu ajoavustimien roolista ja tärkeydestä erityisesti Euro NCAP:in pisteytyksessä käy kuitenkin vilkkaana. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Kia EV6 – viisi tähteä Kian tuore sähköautouutuus ylsi täysiin tähtiin ongelmitta ajoneuvon kannalta tasaisella testituloksella. Aikuismatkustajien turvallisuudesta auto sai 90% pisteistä ja lasten osalta arvosana on 86%. Pientä huomautettavaa löytyi kohtalaisesta suojasta kuljettajan rintakehälle ja vasemmalle jalalle sekä takaistuinten pääntuen piiskasuojasta. Myös sivutörmäyksen retkahdussuojaus jäi kohtalaiseksi. Lasten osalta kohtalaiseksi jäi korokeistuimella olevan 10-vuotiaan päänsuoja sivutörmäyksessä. Kevyen liikenteen suojasta Kia EV6 sai 64% pisteistä. Jalankulkijatörmäyksessä keulan jäykät rakenteet keskellä etumaskia sekä tuulilasin reunoilla verottivat pisteitä. Automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä suoriutui hyvin kevyen liikenteen suhteen, joskin risteysajo osoittautui vaikeaksi tilanteeksi. Ajoavustimista Kian sähköauto sai 87% pistepotista, eikä järjestelmistä löytynyt kritisoitavaa. Mercedes-Benz C-sarja – viisi tähteä Mercedes-Benzin tuttu automalli uudistui viime vuonna ja nyt C-sarja on ennättänyt Euro NCAP:in analysoitavaksi. Aikuismatkustajien suojan arvosanaksi Mercedes sai peräti 93% pistemäärästä ja lasten kohdalla arvosana on 89% kokonaispisteistä. Ainoa merkittävä huomautus aikuisten osalta kohdistuu etumatkustajien väliin sivutörmäyksessä tulevasta keskiturvatyynystä. Mercedes ei kyennyt todistamaan, että turvatyyny on symmetrinen ja toimii yhtä hyvin riippumatta, kumpaan kylkeen onnettomuus kohdistuu, joten osa-alueen arvosanaa rankaistiin. Lasten kohdalla 10-vuotiaan korokeistuimella olevan päänsuoja jäi kohtalaiseksi sivutörmäyksessä. Etumatkustajan turvatyyny kytkeytyy pois päältä automaattisesti, kun paikalle asennetaan taaksepäin oleva lastenistuin. Kevyen liikenteen osalta C-sarja sai 80% pisteistä. Tuulilasin sivujen lisäksi konepellin etureuna osoittautui hankalaksi jalankulkijaonnettomuudessa. Automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä reagoi hyvin useimmissa tilanteissa, mutta risteysajo osoittautui haasteelliseksi. Ajoavustimista Mercedes-Benz sai 82% pisteistä, eikä järjestelmistä löytynyt huomautettavaa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Opel Astra – neljä tähteä Opelin uusi mallipolvi klassikkomallista ylsi neljään tähteen vaativassa seurassa. Astra sai aikuismatkustajien suojasta 80% ja lasten kohdalla malli arvioitiin 82% arvoiseksi. Aikuisten rintakehäsuojaus ja sivutörmäyksen retkahdussuoja arvioitiin kohtalaisiksi. Lasten kohdalla merkittävin huomautus koski korkeistuimella olevan 10-vuotiasta simuloivan mallinuken rintakehäsuojaa etutörmäyksessä, sillä suoja jäi aikuisten tapaan kohtalaiseksi. Kevyen liikenteen osalta Astra sai 67% pisteistä. Jalankulkijatörmäyksessä tuulilasin reunat muodostivat useimmille automalleille tyypillisen ongelmakohdan. AEB-hätäjarrutusjärjestelmä reagoi kohtuullisesti useimmissa tilanteissa jalankulkijoihin ja pyöräilijöihin. Ajoavustimista Astra sai 66% pisteistä, sillä AEB-hätäjarrutusjärjestelmä reagoi paikoin kohtuullisesti toisiin ajoneuvoihin. Peugeot 308 – neljä tähteä Peugeot 308 on Opel Astran sisarmalli, mutta autojen toteutuksissa on pieniä eroja. Aikuisten osalta Peugeotin uutuus sai 76% pisteistä ja lasten suojasta malli arvioitiin 84% arvoiseksi. Etutörmäyksessä huomautettavaa tuli kuljettajan oikean jalan lisäksi rintakehän suojasta, joka on onnettomuustyypistä riippuen kohtalainen tai jopa välttävä. Sivutörmäyksen retkahduskoe arvioitiin Astran tavoin kohtalaiseksi. Korkeistuimella olevan 10-vuotiaan niskan osalta 308 arvioitiin välttäväksi etutörmäyksessä. Vyötettävistä lastenistuimista yhden asentaminen vaati huolellisuutta takapenkin keski-istuimen kanssa. Jalankulkijoiden osalta lähes koko tuulilasi arvioitiin huonoksi, mutta toisaalta keulan rakenteet ovat kauttaaltaan melko hyviä. Kokonaisuutena kevyen liikenteen osalta Peugeot 308 sai 68% pisteistä. Auton hätäjarrutusjärjestelmä toimii jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden kohdalla sisarmallia paremmin. Ajoavustimista auto sai 65% kokonaispisteistä. Hiukan erikoisesti 308:n AEB-hätäjarrutusjärjestelmä toimi ajoneuvotilanteissa monipuolisemmista sensoreista huolimatta paikoin jopa Astraa heikommin, mutta pääsääntöisesti tulokset ovat kohtalaiset. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Volvo C40 Recharge – viisi tähteä Volvon loivakattoinen C40 jatkaa merkin tutulla linjalla, eikä uusi sähköautomalli aiheuta pettymystä. Aikuisten turvallisuus arvioitiin 92% veroiseksi ja lasten kohdalla pisteitä kertyi 89% kokonaispotista. Volvon törmäystestien mielenkiintoisin kohta on, että auto arvioitiin etutörmäyksen toisen osapuolen kannalta melko huonoksi, lisäten osapuolen loukkaantumisriskiä. Volvo C40 sai kevyen liikenteen suojasta 70% pisteistä. Tuulilasin sivujen lisäksi ajovalot saivat huonon arvosanan jalankulkijatörmäyksessä. Volvon AEB-hätäjarrutusjärjestelmän toimi jalankulkijoiden kohdalla kohtuullisesti ja pyöräilijöiden kohdalla hyvin. Ajoavustimista C40 sai 89% pisteistä, eikä järjestelmien toiminnasta ollut huomautettavaa. Volkswagen Multivan – viisi tähteä Volkswagen Multivanin uusin painos arvioitiin viiden tähden arvoiseksi tila-autoluokassa. Aikuismatkustajien suojasta automalli sai 90% pisteistä ja lasten kohdalla suoja oli 89% arvoinen. Törmäyskokeissa Multivan selviytyi hyvin tai tyydyttävästi useimmista tilanteista. Sivutörmäyksen retkahdussuoja arvioitiin kohtuulliseksi, mutta keskiturvatyyny suojaa hyvin matkustajia toisiinsa osumiselta. Etutörmäyksessä Multivan on paikoin jopa aggressiivinen törmäyskumppani, lisäten toisen osapuolen loukkaantumisriskiä. Lasten osalta Multivanissa ei ole huomautettavaa. Kevyen liikenteen osalta VW:n uutuus arvioitiin 69% arvoiseksi. Tuulilasin sivujen lisäksi osa etupuskurista arvioitiin huonoksi jalankulkijaonnettomuudessa. AEB-hätäjarrutusjärjestelmän heikko kohta on risteys. Ajoavustimista Volkswagen Multivan sai 87% kokonaispisteistä, eikä järjestelmien toiminnasta ole merkittävää huomautettavaa. Lähde ja kuvat: Euro NCAP Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 6.9.2026 Ajoneuvot Kesken prosessin uudelleensuunniteltu Range Rover Electric on siitäkin erikoinen autouutuus, että olemme lähes viiden vuoden ajan tienneet miltä se näyttää 6.9.2026 Koeajo Muistatko vielä tämän ”leluauton”? Kävimme virkistämässä muistoja 4.9.2026 Ajoneuvot Mikäli huhut pitävät paikkansa, Seatista saattaa tulla vanhin tarkoituksellisesti lakkautettava huomattava automerkki sitten Pontiacin 1.9.2026 Ajoneuvot Maistiainen: onkohan Mazda CX-6e tärkein Kiinasta Japaniin saapunut tuote sitten teen? 30.8.2026 Ajoneuvot Auton käytettävyys: Citroën ë-C3 Aircross on sekoitus perinteitä ja persoonallisuuksia 26.8.2026 Ajoneuvot Mazda CX-6e:tä ei ole monin paikoin tunnistaa Mazdaksi, mutta siinä on monia vekkuleita yksityiskohtia 21.8.2026 Koeajo Koeajo: Renault Clio on lammas suden vaatteissa – nopean näköinen, vaan ei tuntuinen 20.8.2026 Uutinen Moottoripyörien katsastus pakolliseksi EU:ssa? – Autoliitto vaatii Suomen päättäjiltä toimia 18.8.2026 Sähköautot Audi A2 e-tron seuraa edeltäjänsä renkaanjäljissä – tuleva malli rikkoo nyt jo ennätyksiä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 11.9.2026 Sähköautot Tiesitkö, ettei vetokoukku tarkoita lupaa vetää? – Vakuutusyhtiö varoittaa sähköautoilijoita tahattomista rikkomuksista 12.9.2026 Huutokauppahelmet Kun ostat ylivoimaisesti suurimmalla moottorilla varustetun modernin ajan auton, ja tilaat sen pinkkinä, koska valmistaja tarjoutuu sen sellaiseksi maalaamaan 10.9.2026 Käytetyt autot Käytetty Saab 9-5 Aero jätti karavaanarin tien päälle 10.9.2026 Koeajo Maistiainen: valmistajan uusi lippulaiva Škoda Peaq tarjoaa kiitettävät tilat ja ärsyttävät ovenkahvat 12.9.2026 Koeajo Triumph Scrambler 400 XC käyttää kuutiot hyväkseen ja tarjoaa koko rahalla hauskaa 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 8.9.2026 Kuluttajat Peugeotin moottori hajosi alle 60 000 kilometrissä – kiista sytytystulppien vaihtovälistä eteni kuluttajariitalautakuntaan 7.9.2026 Uutinen Jenkkiavolavojen rekisteröintikiista eteni oikeuteen – maahantuoja kyseenalaistaa Traficomin koko poikkeuslupatulkinnan 6.9.2026 Sähköautot Sähköautoilijan päiväkirja: rakastan sähköautoani, mutta valitsisin silti polttomoottorin 11.9.2026 Sähköautot Tiesitkö, ettei vetokoukku tarkoita lupaa vetää? – Vakuutusyhtiö varoittaa sähköautoilijoita tahattomista rikkomuksista 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 16.8.2026 Klassikko Muistatko Fiatin edustusauton, joka maksoi ison Mersun verran? Niille on Suomessa jopa oma kerhonsa