Timmelsjoch ja 2509 metriä: kun itse tie on matkan tarkoitus

Olemme kirjoittaneet erilaisista alppiteistä jo monta juttua. Niitä ei ole kuitenkaan koskaan liikaa. Siksi tässä vielä yksi.

Sölden, Itävalta. Varmasti paikka, joka on monelle suomalaiselle laskettelua harrastavalle tuttu – myös Kalle Palanderille. Sölden on toiminut perinteisesti alppihiihtokauden avaavana kisana, ja Palander kilpaili Söldenin jäätiköllä suurpujottelussa useamman kerran ottaen siellä myös kaksi palkintopallisijoitusta.

Viime vuosina avauskisan ympärillä on käyty jatkuvaa keskustelua siitä, avataanko kausi liian aikaisin. Lunta ei ole usein lokakuun lopulla vielä riittävästi. Ja nyt sitä on vielä vähemmän. Lämpötilakin on mukavampi. On elokuu, ja Itävallassa vietetään kesän parasta turistisesonkia. Olemme laskeutuneet tänne Timmelsjochin solatieltä lähdettyämme liikkeelle aamulla viereiseltä Brennerin solatieltä.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Vuoristoteiden kutsu

Alppeja puhkoo nykyään useampi tunneli, joita pitkin matka Pohjois-Euroopasta Etelä-Eurooppaan sujuu nopeasti. Nautiskelijoille on puolestaan tarjolla useampi Alpit sopivassa kohtaa ylittävä solatie, Wikipedia listaa niitä seuraavasti.

Meidän suosikkien joukkoon mahtuu esimerkiksi kolme solatietä eli Sustenin, Grimselin ja Furka solat yhdistävä ympyräreitti Sveitsissä. Myös sisempänä Sveitsissä sijaitseva Klausenpass on hieno tie. Myös Ranskassa on upeita teitä, mm. 2715 metriin yltävä Col de la Bonnette.

Klassikoiden listalle yltävät myös Albula, Bernina (myös hieno junamatkana), San Bernardino, suuri St. Bernard, Stelvio, St. Gotthard ja Umbrail.

Makkarakojusta murkinaa mukaan

Mutta nyt ollaan siis siirtymässä Italiasta Itävaltaan. Tänne on tultu jo yhden pienemmän solatien eli Jaufenin kautta. Lähtöpaikka Timmelsjochiin on St. Leonhard in Passeier Etelä-Tirolissa, ei niin kovin kaukana hienosta Meranin kaupungista. Täältä lähdetään nousemaan 689 metrin korkeudesta kohti lähes kahdessa ja puolessa kilometrissä sijaitsevaa tien huippua. Solatie on avoinna päiväsaikaan aamuseitsemästä iltakahdeksaan. Tie on myös paikoitellen inhottavan kapea – isoilla matkailuautoilla tai -vaunuilla ei ole tänne asiaa.

Ensin kiemurrellaan puiden varjostamalla tieosuudella, mutta varsin pian noustaan jo lähes puurajan tuntumaan – ja nopeasti sen ylikin. On aika pysähtyä ensimmäisen kerran ihastelemaan maisemia.

Tien varressa on toinen tietä kunnioittavan viiden rakennuksen sarjasta. Kyseinen rakennelma kulkee nimellä teleskooppi. Timmelsjochin solatie täytti hiljattain 50 vuotta, ja tuota historiaa halutaan nyt korostaa – ja totta kai houkutella paikalle myös lisää turisteja.

Tien varressa on myös pieni kioski, jossa Anna-Margrethe myy erilaisia makkaroita. Koska koskaan ei voi tietää, mitä tuleman pitää, ostamme matkaevääksi sekä villisiasta että kauriista tehtyä makkaraa.

Ja totta kai futuristisesti muotoillun rakennuksen sisällä käydään ihmettelemässä sieltä avautuvaa maisemaa. Korkeammalla vuorilla on vielä lunta, ja sininen väri merkkaa myös jäätiköitä. Muutamista perinne-esineistä käy selville myös se millaisin työkaluin ja muine varustein täällä on aikoinaan elantoa hankittu.

Matka jatkuu, ei jäädä tuuleen makaamaan. Olemme kiivenneet jo melko korkealle, ja maisemat käyvät olemaan sen mukaiset.

Tietä reunustava kivimuuri on paikoitellen niin kapea, että matkustajien on puristettava kauhukahvaa. Ja toki muurien väliin mahtuu myös tieosuuksia, missä ei ole minkäänlaista kaidetta.

Ohittelemme myös jatkuvasti jonkin sortin masokisteja eli ilman muuta kuin omaa lihasvoimaa ja -kuntoa huipulle pyrkiviä pyöräilijöitä.

Salakuljettajien reitistä turistiväyläksi

Tie jatkuu ylöspäin ja pian vastaan tulee seuraava rakennus, joka kulkee nimellä Timmel Transit. Sen sisältä löytyy osuvasti kallion sisälle kaivettuna tien historiasta ja sen merkityksestä ihmisten liikkumiselle kertova pieni museo.

Ensimmäiset suunnitelmat tien rakentamiseksi Timmelsjochin yli laadittiin jo vuonna 1897, jolloin paikalliset viranomaiset kirjasivat ylös rakentamisohjelman. Kuten politiikassa joskus käy, projektit ottavat aikansa. Niinpä varsinainen rakentaminen alkoi Itävallan puolella vasta syksyllä 1955, ja 7. heinäkuuta 1959 12 kilometrin pituinen tie avattiin vihdoin yleisölle. Se ei kuitenkaan kulkenut vielä aivan Alppien toiselle puolen eli Italiaan asti.

Siellä tien valmistumista saatiin odottaa vielä muutama vuosi, vaikka Italiassa vuosina 1922–1945 vallassa ollut Mussolini olikin rakennuttanut jo lukuisia solateitä sotilaskäyttöön.

Italian puolella tien rakentaminen aloitettiin jo 1930-luvulla, mutta Mussolinin ja Hitlerin tavattua Brennerillä vuonna 1939, sen jälkeen rakennustyöt lopetettiin. Kapea ja epätasainen tie oli kuitenkin lähes valmis. Viimeinen 700-metrinen tunneli oli jo kaivettu, mutta loput kaksi kilometriä tunnelin päästä solan huipulle oli vielä rakentamatta. Niinpä vuodesta 1939 aina 1960-luvun puoliväliin asti keskeneräistä ja nyt jo nurmikon peittämää tietä käytettiin vain metsätaloudessa.

Rakennustyöt aloitettiin uudelleen 1960-luvun puolivälissä, ja tie avattiin lopulta läpikulkuliikenteelle vuonna 1967. Varsinaisesti suuremmille massoille eli turisteille tie avattiin kuitenkin vasta 15.9.1968.

Timmelsjochin alppitien rakentamista pidetään myös käännekohtana siirryttäessä ihmisvetoisesta tien kaivuusta koneelliseen rakentamiseen. Unimogit, kaivinkoneet ja kuorma-autot vähensivät oleellisesti miestyötunteja. Neljä puskutraktoria kulki päivittäin 150 metrin matkan, mihin olisi normaalisti tarvittu 130 raavasta miestä.

Ja rakennusmaan korkean sijainnin vuoksi töitä voitiin edistää vain toukokuulta marraskuulle. Tässä suhteessa ilmaston lämpeäminen ei ole tuonut alueelle suurta muutosta, sillä tie on avoinna normaalisti kesäkuun alkupuolelta lokakuun puoliväliin – tietysti säävarauksella.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Huipulla suhisee

Tien korkein kohta sijaitsee lopulta 2474:n metrin korkeudessa. Se jää jokusen metrin vajaaksi 2509 metristä, joka mainitaan usein solatien kotisivuilla ja mainosmateriaaleissa. Toki tuo 2500 metriä ylittyy, mutta jalkaisin ja kipuamalla hieman ylemmäs sijaitsevaan Timmelsjoch Experience -rakennukseen.

Itse tie on kuitenkin matalampi kuin toinen kuuluisa itävaltalainen solatie eli 2504 metrin korkeuteen yltävä Grossglockner Hochalpenstrasse, jossa olemme myös käyneet seikkailemassa aikaisemmin.

Huipulla käy myös aikamoinen suhina, kun autoista jalkautuneet turistit, motoristit sekä pyöräilijät yrittävät luovia toistensa lomassa ilman henkilövahinkoja. Tämä ei sinänsä ole haaste, mutta pakollisten somepäivitysten teko vie nykyisin ihmisten huomiota, jolloin muu maailma ympärillä yksinkertaisesti lakkaa olemasta.

Ja jos joku pitää todellisista haasteista, tänne ylös voi kiivetä myös ihan vain laittamalla jalkaa toisen eteen. Timmelsjoch osuu koko Euroopan halki kulkevan E5-vaellusreitin varrelle. Se kulkee Atlantin rannikolta Bretagnesta Alppien yli Italian Veronaa. Patikoitavaa kertyy yhteensä 4120 kilometriä...

Pääsemme kuitenkin onnellisesti Timmelsjoch Experience -rakennukseen, jonka sisällä kerrotaan lisää tien historiasta sekä yleisesti alueesta, millä nyt liikutaan.

Hieman tämän häslingin ulkopuolella on sitten isohko ravintola, josta saa syötävää, juotavaa, matkamuistoja ja jossa on tarjolla myös ne tässä vaiheessa matkaa usein jo tarvittavat wc-tilat.

Matka Italian puolella on ollut maksuton, mutta tästä eteenpäin tien käytöstä on maksettava sinänsä pieni mutta jäljellä olevan matkan pituuteen nähden isohko 19 euron korvaus. Se peritään hieman alempana, ja tuon maksupisteen luota löytyy myös Euroopan korkeimmalla sijaitseva moottoripyörämuseo.

Itävallan puolella tie on vähemmän dramaattinen kuin Italiassa, mutta pari kohdetta kannattaa vielä bongata matkan varrella. Ensimmäinen on tarina tämän saman reitin käyttämisestä salakuljetukseen, solan läpi on virrannut niin tupakkaa kuin myös jostain kumman syystä voiölyä. Viimeinen pysähdys ennen maksuasemaa on sitten Steg eli kieleke, josta avautuu nyt hienot näkymät Itävallan puoleisille Alpeille.

James Bondin jalanjäljissä

Sölden 1377 metrin korkeudessa saa luvan toimia tämän matkajutun päätepisteenä. Ja kyllähän täälläkin riittäisi helposti tekemistä vielä päiväksi tai kahdeksi. Kaupungin raitilla kävelee lähes ruuhkaksi asti turisteja, joille on järjestettävä ohjelmaa.

Elokuvien ystäville tarjolla on esimerkiksi 007 Elements. Se on pitkälti James Bond -elokuvan Spectre ympärille keskittyvä näyttely 3048 metrin korkeudessa Gaislachkoglissa, jonne pääsee gondolihissillä Söldenistä. Näyttely koostuu yhdeksästä huoneesta, jossa kerrotaan elokuvan kuvauksiin ja elokuvassa käytettyyn kalustoon liittyvää tarinaa. Näyttely on avoinna vielä 6.10. 2024 asti. Se onko tuo näyttely 59 euron sisäänpääsymaksun (sisältää hissilipun) arvoinen, se pitää jokaisen ratkaista itse. Toki näyttelyn lisäksi ylhäällä saa nauttia myös upeasta alppipanoraamasta.

Ja jos alla on auto, ainahan Söldenistä voi suunnata myös 15,3 kilometriä pitkälle Ötzlaakson jäätikkötielle, joka vie peräti 2830 metrin korkeuteen. Se on Euroopan toiseksi korkein päällystetty tieosuus Sierra Nevandan vuorilla Espanjassa sijaitsevan ja 3300 metriin yltävän Veletan jälkeen.

Ja totta kai sitten alempana Itävallassa riittää myös näkemistä ja tekemistä. Siellä päivän voi päättää vaikka myös muualla kuin pelkästään Wienissä saatavaan schnitzeliin. Se kannattaa nauttia puolukkahillon ja perunasalaatin kera.

Timmelsjochin solatien kotisivut: https://www.timmelsjoch.com/en//