29.7.2017 Ajoneuvot Upea ralliperjantai huipentui suomalaisten kolmoisjohtoon: Lappi, Latvala ja Suninen hallitsivat Jyväskylässä Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Neste Rally Finland 2017 pääsi todelliseen rytmiinsä perjantaina, jolloin vuorossa oli peräti kahdentoista erikoiskokeen koettelemus. Pitkä rallipäivä vaati veronsa. Jo päivän kolmannella erikoiskokeella Sébastien Ogier joutui keskeyttämään takaripustuksen kohdattua suomalaisen puuston. Samalla erikoiskokeella rallia johtanut Ott Tänak kärsi rengasvaurion löydettyään ruohikosta kiven. Kolmella renkaalla maaliin nilkutus maksoi virolaiselle puolitoista minuuttia. Samaan kohtaan katkesi Hyundai-kuljettaja Hayden Paddonin matka, kun i20:n takaripustus repeytyi osumassa irti. Vastoinkäymisistä huolimatta kolmoisjohtoa ei todellakaan tarjoiltu suomalaisille hopeatarjottimella. Kärkikuljettajien erot olivat parhaimmillaan vain sekunnin kymmenyksiä, eli täysiä mentiin. Esapekka Lappi aloitti päivän varovaisesti jääden toisen erikoiskokeen voittaneesta Teemu Sunisesta 3,4 sekuntia. Seuraavilla pikataipaleilla Lappi innostui ajamaan todenteolla, ja pohja-aikoja alkoi syntyä. Huoltoon tullessa Lappi oli noussut kärkeen ohi Jari-Matti Latvalan 1,6 sekunnin marginaalilla. Päivän päätteeksi Lapin johto oli kasvanut 4,4 sekuntiin, eli jännitystä riittää huomennakin. Toyotan Juho Hänninen tipahti suomalaisten nelosjohdosta jousitusongelmien vuoksi. Lapin kova vauhti kiinnitti tietysti myös tallikaveri Latvalan huomion. - Esapekka ajaa todella, todella hyvin. Itseasiassa kaikki suomalaiset ajavat ja tämä on ollut mahtavaa. Olen tehnyt sen, mitä olen pystynyt. Esapekka oli tänään hieman minua nopeampi, mutta yritän parantaa huomiselle. Uransa toista WRC-kilpailua M-Sportin Ford Fiesta WRC:llä ajavan Teemu Sunisenkaan suoritusta ei voi kuin ylistää. Mies on ajanut kahden ensimmäisen rallipäivän aikana pohja-aikaa, ja pitää lauantain kolmannen rallipäivän alkaessa hallussaan kolmatta sijaa. Jämsän ympäristössä ajettava lauantai alkaa Pihlajakosken erikoiskokeella kello 8.58. Kilpailupäivä käsittää neljä kahteen kertaan ajettavaa erikoiskoetta, mukana tietysti odotettu Ouninpohja. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Moottorin muut Neste Rally Finland 2017 -koosteet: Hyvä Lappi, hyvä Toyota, hyvä Suomi! – Jyväskylässä sinivalkoiset tunnelmat Suomalaisjuhlaa juhlaa ja murhetta rallissa: Latvala keskeytti, silti kolmoisjohto sunnuntaihin Ralliautot valtasivat Jyväskylän keskustan – Ott Tänak nopein Kuvakooste Ruuhimäestä: Neste Rally Finlandin testierikoiskokeella ei hidasteltu Kartturista keräilijäksi – Francesco Buffin ajopukukokoelma Toscanasta tuhansien järvien erikoiskokeille – rallifani yli rajojen Teksti: Lauri Ahtiainen, kuvat: Lauri Ahtiainen ja Aake Kinnunen Lue lisää Kaikki artikkelit 18.1.2026 Matkailu Mitä yhteistä on englantilaisella ompelukoneella ja Henri Toivosen Talbotilla? 18.1.2026 Ajoneuvot Koeistuttu: Japanin sähkökeisarin uudet vaatteet tulevat kyllä Ranskasta, mutta se ei ole suinkaan koko totuus 18.1.2026 Ajoneuvot Unelmien tehdas – näin syntyy Porsche 911 17.1.2026 Ajoneuvot Dacia Sandero oli Euroopan myyntiykkönen toista vuotta peräkkäin – Tesla romahti Norjaa lukuun ottamatta kaikissa Euroopan maissa 16.1.2026 Ajoneuvot Koeistuttu: Kia EV5 – ei sentään tilaa ruumisarkulle, mutta kyllä tässä autossa retkeilijä yönsä nukkuu 15.1.2026 Ajoneuvot Mazda CX-6e on merkille vielä hurjempi loikka tuntemattomaan kuin sedan-sisarensa, mutta onneksi ulkonäköasiat ovat tässäkin tapauksessa kunnossa 11.1.2026 Ajoneuvot Mercedes-Benz CLA on epätavallinen Vuoden auto Euroopassa – ei kuitenkaan yhtä epätavallinen kuin edellinen titteliin yltänyt Mercedes, W116 11.1.2026 Hyötyajoneuvot Kurkistus suljettujen ovien taakse – näin Renault kehittää hyötyajoneuvojaan 5.1.2026 Ajoneuvot Tuuletatko autosi säännöllisesti talven aikana? Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 21.1.2026 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: poistimme Toyota Priuksesta tuhansia euroja säästäneen korjauksen 22.1.2026 Käyttötesti Käyttötesti: onnistuuko Škoda Elroqilla viikon työajot pakkasilla ilman välilataamista? 20.1.2026 Kuluttajat Autoilija ajoi ojaan ja haki korvausta vakuutuksesta – vakuutusyhtiö kieltäytyi maksamasta 22.1.2026 Koeajo Koeajo: Škoda Elroq 50 Selection – miltä maistuu karvalakki? 21.1.2026 Autoilu Päivän kuva: Lähes uusi rengas tyhjeni sekunneissa 20.1.2026 Kuluttajat Autoilija ajoi ojaan ja haki korvausta vakuutuksesta – vakuutusyhtiö kieltäytyi maksamasta 17.1.2026 Uutinen Startup-yritys kertoo keksineensä ikuisen akun, johon kukaan ei ole vielä pystynyt 21.1.2026 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: poistimme Toyota Priuksesta tuhansia euroja säästäneen korjauksen 18.1.2026 Klassikko Idän Porsche 80-luvun lopulta hurmaa simppelillä ja pelkistetyllä olemuksellaan 21.1.2026 Autoilu Päivän kuva: Lähes uusi rengas tyhjeni sekunneissa 10.1.2026 Kuluttajat Talvipakkanen paljasti vian ja Škodan Adblue-järjestelmä lakkasi toimimasta – kuluttaja vaati myyjäliikettä vastuuseen 20.1.2026 Kuluttajat Autoilija ajoi ojaan ja haki korvausta vakuutuksesta – vakuutusyhtiö kieltäytyi maksamasta 14.1.2026 Päivän kuva Silmiäni usko en, että Mersu teki sen: ruosteettoman Väyrysen 4.1.2026 Päivän kuva Night Panel: Saabin oivallus, jota kaipaa yhä pimeille teille 17.1.2026 Uutinen Startup-yritys kertoo keksineensä ikuisen akun, johon kukaan ei ole vielä pystynyt