Välähtikö? Tältä näyttää poliisin liikkuva kameravalvontayksikkö

Tienpientareelle pysäköity pakettiauto kätkee sisäänsä tutkan ja kameran. Poliisin liikkuva kameravalvontayksikkö valvoo nopeutta tehokkaasti ja tarkasti. Liikenneturvallisuusvaikutus jakaa mielipiteitä.

Aamuruuhkassa sillan alle varjoon pysäköity pakettiauto ei herätä huomiota ennnen välähdystä. Edessä ajava auto jarruttaa voimakkaasti ja sama on tehtävä myös itse. Salama ei välähdä uudestaan. Kolmen auton letkasta ensimmäinen nappasi pikavoiton, kaksi seuraavaa selvisivät jarrutuksella ja säikähdyksellä. Vauhtia oli hieman liikaa, mutta vain hieman.

Poliisin liikkuva kamerayksikkö on tehokas työväline liikennevalvontaan, mutta se suoriutuu vain yhdestä tehtävästä. Juuri tästä syystä automaattivalvonta jakaa mielipiteitä. Pelkkä nopeus ei ole liikenneturvallisuuden kannalta ratkaiseva tekijä, mutta kone ei osaa katsoa laajempaa kokonaisuutta. Siksi moni kaipaisi pientareelle automaattisen kamerayksikön sijaan perinteistä poliisipartiota.

Malmin poliisitalon autohalliin pysäköity valvontayksikkö on kompakti pakkaus. Takalasin tummia verhoja vasten näkyy tutka, kamera ja salamalaite, jos katsoo oikein tarkasti. Muuten valvontayksikkö ei herätä minkäänlaista huomiota. Niin on tarkoituskin. Valvontaa tehdään huomaamattomasti.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kompakti pakkaus

Vanhenpi konstaapeli Hannu Ahola avaa pakettiauton takaluukun. Aivan takalasin takana on kamerayksikkö ja tehokas salamalaite, joka valaisee jopa auton sisätilat kahden kaistan päähän. Kameravalvonnassa oleellista on tunnistaa auton lisäksi myös kuljettaja. Siksi salamavalon apu on tarpeen.

Pakettiauton takaosassa on kaksi lisäakkua. Yksi kameralle ja yksi salamalle. Takaosaan on rakennettu myös pieni toimistopiste. Kameran kuvaama materiaali kiertää tietokoneen kautta ja valvontaa tekevä poliisi kirjaa havainnot myös omaan kirjanpitoonsa. Se on ajamisen lisäksi ainoa "käsityötä" vaativa vaihe automaattisessa kameravalvonnassa liikkuvalla yksiköllä.

Liikennevirtaa valvotaan täysin automaattisesti. Kuvauspäätöksen tekee tutka, kuvan ottaa kamerayksikkö ja kuvat tallentuvat kovalevylle, josta ne siirretään asemalla eteenpäin tarkempaa tutkimusta ja sakotusta varten. Auton lisäksi myös kuljettaja on tunnistettava kuvasta.

Valvontaa yleensä pareittain

Automatisoitu työnkulku mahdollistaisi kameran työskentelyn ilman ihmistä, mutta Hannu Aholan mukaan valvontayksikössä työskentelee lähes poikkeuksetta myös kaksi poliisia.

– Toinen edessä ja toinen takana. Yksinkin pärjäisi, mutta yleensä ollaan liikkeellä pareittain. Jos tulee kiireellinen hälytys, keskeytetään liikenteenvalvonta ja vaihdetaan tehtävää. Jos valvontaa tehdään yksin, ei kiirreelisiin tehtäviin vastaaminen onnistu.

Epäselviä tapauksia ei sakoteta

Automaattivalvonta liikkuvassa yksikössä perustuu tutkan mittaamaan nopeuden ylitykseen. Kameratolppa valvoo nopeutta tienpintaan asennettujen metallisilmukoiden välittämän tiedon avulla. Tutkaa ei tolpassa ole. Talvipakkasilla tolppaa lämmitetään. Myös kamera-autossa on lämpimät oltavat, sillä huurtuneen takalasin läpi kuvaaminen ei onnistu.

Salama automaattivalvonnassa auton ylittäessä sallitun nopeuden. Autoilijan eduksi mitatusta nopeudesta tehdään 3 km/h vähennys ennen sakotuspäätöstä. Näin varmistetaan, että mittalaitteissa ei ole heittoa. Varmistaminen ei oikeastaan olisi tarpeen, mutta vähennys tehdään silti. Vain selvät ylinopeustapaukset sakotetaan. Pienestä ylityksestä seuraa huomautus ja epäselvät tapaukset jätetään suosiolla sakottamatta.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Tyyris kamerayksikkö

Perinteiset peltipoliisit päivystävät tieosuuttaa kiinteästi. Automaattilvalvontaa siirretään tarpeen mukaan joustavasti koko poliislaitoksen vastuualueella. Itä-Uudenmaan polisiilaitoksella on käytössään kaksi autoon rakennettua kamerayksikköä. Perinteisiä peltipoliiseja on runsaammin, mutta kaikissa tolpissa ei ole kameraa. Kyse on kustannuksista.

– Tarkkaa hintaa kamerayksikölle ei ole kerrottu, mutta 30 000 ja 40 000 euron välissä se on, Ahola kertoo.

Teksti ja kuva: Antti Hentinen