5.6.2024 Ajoneuvot Yllättävänkin suorituskykyinen ja tasokas Seres 5 on merkkinsä avausmalli Suomessa Teksti Benjamin Helander Kuva Seres Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Seres on vain yksi Suomen markkinoille hivuttautuvista kiinalaisbrändeistä, mutta silläkin on keinonsa erottua. Novus Cars Finland Oy on tuomassa Suomeen kolmea uutta kiinalaismerkkiä, joiden tuotteisiin Moottori pääsee tutustumaan tulevina kuukausina. Yksi niistä on Seres, joka on jalkautumassa maahan suorituskykyisellä sähköcrossoverilla. Seresin taustalla on vuonna 1986 perustettu kiinalaisyritys, joka on liki 40-vuotisen historiansa aikana kehittynyt kodinkone- ja autonvalmistajien alihankkijasta useamman autobrändin kattona toimivaksi konserniksi. Yksi Seres Groupin eli entisen Sokon Groupin tytäryhtiöistä on samanniminen Seres, joka keskittyy nyt vientimarkkinoille, etenkin tänne Euroopan suuntaan. Kuten tiedämme, Kiinassa on nykyisin pitkälle toista sataa autobrändiä, joista osa on tarkoitettu pelkästään kotimarkkinoille, ja sitten on jopa yksittäisiin maihin keskittyviä täsmäbrändejä. Esimerkiksi tätä Seres 5:tä myydään Kiinassa Seres SF5:n lisäksi Huawein kanssa jatkokehitettynä Aito M5:n nimellä ja Arabiemiirikunnissa NWTN-brändin kautta. Ja kyllä, Seres Group on yksi lukuisista kiinalaisista autonvalmistajista, jotka ovat jääneet Venäjän markkinoille ja menestyvät siellä länsimerkkien lähdettyä. Käytännössä täysin samaa Seres 5:tä myydään itänaapurissa nimellä Evolute i-Jet. Seres Groupilla on melko laaja-alaista tutkimus- ja kehitystoimintaa (R&D) Kiinan ohella myös Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Seres 5: heti Porsche Macanin kimppuun? Seresin Suomen-verkkosivuilla on todellakin peli avattu Seres 5 -mallilla, joka on se eurooppalaisille spekseille tehty versio äskeisessä kappaleessa mainitusta sisaruskatraasta. Seres 5 on noin 4,7 metriä pitkä, akseliväliltään 2,875-metrinen sähköcrossover, jossa on 80 kilowattitunnin akusto. Teknisten tietojen perusteella sen pitäisi siivittää omamassaltaan noin 2,4-tonninen auto 483 kilometrin WLTP-toimintamatkaan. Pikalaturilla 30:sta 80:aan prosenttiin lataamisen pitäisi onnistua kolmessa vartissa. Seres 5 ei ole aivan uusi auto, sillä se on ollut eri muodoissaan tuotannossa jo vuodesta 2019 lähtien. Kotimarkkinoillaan Kiinassa vastaavaa autoa myydään myös yksimoottorisena ja 1,5-litraisella range extender -polttomoottorilla, mutta Suomessa auto näyttäisi tulevan myyntiin kaksimoottorisena eli nelivetoisena. Seres 5:n ulkonäössä on toki särmää, mutta se ei paljasta heti kättelyssä auton todellista luonnetta. Kahden sähkömoottorin voimalinja kykenee nimittäin melkoisen hurjaan 430 kilowatin eli 577 hevosvoiman huipputehoon sekä peräti 940 newtonmetrin huippuvääntömomenttiin, joka on sähkömoottoreille tyypillisesti tarjolla voimapolkimen ensihipaisusta alkaen. Näillä eväin Seres 5:n pitäisi kiihtyä nollasta sataan vain 4,1 sekunnissa ja yltää "yli" 200 km/h huippunopeuteen. Kilpailijoita tässä luokassa toden teolla riittää, mutta mieleen juolahtaa yksi tämän kevään uutuusmalli, joka osuu kooltaan hyvin lähelle Seres 5:tä, ja joka jo DNA:nsa kautta identifioidaan suoraan suorituskykyisten autojen kermaan. Se on tietenkin Porschen uusi, täyssähköinen Macan, jota tarjotaan Macan 4:nä ja Macan Turbona. Tämän kiinalaistulokkaan crossover on näistä Macan 4:sta selvästi ripeämpi, osuen näiden kahden version väliin. Porsche on toki myös viimeisen päälle ylellinen auto, ja vaikka vasta tuleva tarkempi tutustuminen ja koeajo paljastavat Seres 5:n todellisen luonteen, vaikuttaa uutuus etätutustumisen perusteella hyvin varustellulta ja viimeistellyltä. Hintojen tarkentuessa osaamme suhteuttaa Seres 5:n vielä paljon paremmin moniin monituisiin kilpailijoihinsa, mutta kiinalaisautojen hinnoittelun tuntien sen voi odottaa olevan kilpailukykyinen. Lähde: Seres Finland, Autohome China Lue lisää Kaikki artikkelit 9.10.2024 Koeajo Koeajo: Seres 5 – uutuusmerkki luksusjahdissa 6.8.2026 Ajoneuvot Auton käytettävyys: miten selviää Volvo ES90 tarkemmasta syynistä? 5.8.2026 Koeajo Koeajo: Dacia Bigster Hybrid 150 4×4 – iso neliveto automaatti kaipaa asfalttiteiltä maastoon rämpimään 2.8.2026 Klassikko Yksi maailman arvostetuimpia historiallisten autojen tapahtumia järjestettiin tänä vuonna Suomessa 31.7.2026 Ajoneuvot Korvaamattomat Brasierilla hidastetöyssyyn -ilmeet ja muita muistettavia kuvia Suomen FIVA World Eventin reitin varrelta 24.7.2026 Ajoneuvot Mitsubishilta uusi Grandis sekä uudistettu ASX – mallit juhlistavat 50-vuotiasta matkaa Suomessa 24.7.2026 Ajoneuvot Range Rover GT tulee olemaan jotain aivan uutta Land Rover -maailmassa – ehkä järisyttävin maisema aukeaa kuitenkin vasta sisätiloissa 18.7.2026 Ajoneuvot Aston Martin valmistautunee kyberhyökkäyksiin ja elektroniseen sodankäyntiin julkistamalla digitaalisen sotilasajoneuvon 17.7.2026 Ajoneuvot Kaikki eivät halua ajaa katumaastureilla – tämä on Dacian ratkaisu 16.7.2026 Ajoneuvot Nämä ovat kiinalaisen Denzan uutuudet – Z ja BAO 5 taistelevat aivan eri luokissa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 14.8.2026 Lentokoneet Käytännössä viimeinenkin iso länsieurooppalainen "täyden palvelun" lentoyhtiö luopuu ilmaisista aterioista lyhyillä ja keskipitkillä lennoillaan 14.8.2026 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz GLC 400 4Matic ei suotta ujostele, eikä ole kyllä syytäkään 14.8.2026 Käyttötesti Käyttötesti Toyota C-HR aiheuttaa harmaita hiuksia ajoavustinjärjestelmien osalta 15.8.2026 Koeajo Koeajo: Isuzu D-Max – vaivaton ja väkevä kuormajuhta 15.8.2026 Huutokauppahelmet Edellinen omistaja ajoi tällä megatähti Justin Bieberin stailaamalla Vespa Sprint 50:llä 2,4 kilometriä, ja laittoi sen sitten huutokaupattavaksi 11.8.2026 Lentokoneet Yritätkö tihrustaa keskiviikon auringonpimennystä? - Vuoden 1990 täydellisessä pimennyksessä Finnair järjesti kokonaiset 12 pimennyslentoa pilvien yläpuolelle 11.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Enää käytetyssä Saabissa ei tarvitse hikoilla – korjauskulut tasan nolla euroa 7.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Kummastelimme BMW R 1200 RT:n kehnoa ajotuntumaa – syy piileksi mustissa ja pyöreissä 9.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, mikä on kuvan autossa olevan vihreän valaisimen tarkoitus? 11.8.2026 Huutokauppahelmet Maloo-avolavamalli on täydellinen tekosyy perustella BMW M4 Competition kotiväelle "hyötyajoneuvona" 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla