28.5.2016

Ajokorttiviidakko motoristiksi on hankala ja kallis

Duke

EU-direktiivi mahdollistaisi sääntelyn vähentämisen Suomessa.

Motoristiksi haluava nuori joutuu uusimaan ajokorttinsa pahimmillaan neljä kertaa viiden vuoden aikana. Mopokortin ja mopoautokortin voi ajaa 15-vuotiaana, mutta molemmat on suoritettava erikseen. Enintään 125-kuutioisen moottoripyörän kuljettamiseen oikeuttavan A1-kortin voi saada 16-vuotiaana. Täytettyään 18 vuotta on oikeus korottaa kortti A2-luokkaan, jolloin saa ajaa enintään 35 kilowatin tehoista moottoripyörää. Tehorajoituksettoman A-kortin voi saada 20-vuotiaana.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Sääntelyn vähentäminen kansallisesti mahdollista

Moottoripyörien myyjät ja maahantuojat haluavat muistuttaa viranomaisia nuorten harrastuksen tielle kasatusta sääntelystä.

- Koska jokainen korttiluokan korotus pitää anoa erikseen, on epätodennäköistä että näin tehtäisiin. EU-direktiivi mahdollistaa A1-vaatimusten mukaisten ajoneuvojen kuljettamisen B-kortilla. Sääntelyä voisi tältä osin vähentää Suomessakin. Sääntely haittaa tämän harrastuksen ja kätevän liikkumismuodon pariin tulemista. Kaksipyöräkortin suorittaneet ottavat kokemusten mukaan myös muut liikenteessä olevat paremmin huomioon, sanoo Teknisen Kaupan ja Palveluiden yhdistyksen Moottoripyöräjaoston puheenjohtaja Esa Ruohonen.

Jaoston mielestä teoria- ja ajo-opetuksen pakollisuus pitäisi poistaa korotettaessa korttiluokkaa A2:sta A:han.

- Moottoripyöräharrastus on voimissaan ja rekisterissä on pyöriä, mutta moottoripyöriin kohdistuva verorasitus on Suomessa kansainvälisesti vertaillen poikkeuksellisen kova. Sähköpyöristäkin peritään autovero. Korkea kynnys uuden hankkimiseen hidastaa kannan uudistumista ja turvallisempien ja vähäpäästöisempien pyörien yleistymistä, lisää Ruohonen.

Prätkällä Töihin -päivä on kannanotto

Teknisen Kaupan ja Palveluiden yhdistyksen Moottoripyöräjaosto järjestää 3.6.2016 perinteisen Prätkällä Töihin -päivän. Päivän tarkoituksena on osoittaa, miten kätevä kulkupeli kaksipyöräinen on työmatkallakin. Kaupunkien ruuhkat vähenisivät ja parkkipaikat riittäisivät paremmin, jos osa työmatkalaisista käyttäisi auton sijasta kaksipyöräistä.

Robin ja KTM
Robin Packalen

Prätkällä Töihin -tapahtuman kummi on tänä vuonna laulaja Robin Packalen. Elokuussa 18 vuotta täyttävällä Robinilla on sekä mopoauto että kevytmoottoripyörä.

- Aion korottaa korttini moottoripyöräkortiksi heti kun ehdin. Tuntuu vain hullulta mennä uudelleen samoille tunneille, joilla on jo ollut. Kortin korottamisen pitäisi olla helpompaa, hän sanoo.

Moottoripyörä on Robinille sekä harrastusväline että kulkupeli.

- Nauhoitamme albumit yleensä kesällä, ja menen aina studiolle prätkällä, samoin kuin salille. Ajelen myös huvikseni kavereiden kanssa. Mopoautolla ei tule oikein huvikseen ajeltua, Robin nauraa.

Prätkällä Töihin -päivä on Robinin mielestä loistava idea. Hän toivottaa hyvää ajokesää ja turvallisuutta.

- Täytyy muistaa, että kohtaamisissa auton kanssa prätkä jää aina toiseksi.

Perinteinen Prätkällä Töihin -päivä startataan 3.6.2016 kello 8.00 – 10.00 Helsingin Kaivopuiston Café Carusellissa. Siellä kuullaan moottoripyöräalan puheenvuoro klo 8.30. Päivän aikana teemaan liittyviä tapahtumia on myös muualla Suomessa – kysy oman pyörämerkkisi jälleenmyyjältä.

Lähde: Teknisen kaupan tiedote, teksti ja kuvat: Janne Huhtala

Luetuimmat