Ajoneuvot Autoilun aikakone 26.8.2020

Autoilun aikakone: ryhmävertailuja valmistajan toimesta

Vaikka virallisesti työskentelin Mazdan tutkimus- ja kehityskeskuksen Planning-osastolla, olin usein ”lainassa” Product Evaluation -osastolla koeajajana. Vertailevissa koeajoissa oli mukana laaja valikoima paitsi omia, myös kilpailijoiden tuotteita. Käytimme vakiota koeajoreittiä, joka sisälsi moottoritieajoa, mutkateitä, kuoppaisia tieosuuksia (niitäkin löytyi Saksasta!) sekä taajama-ajoa.

Koeajot ajettiin aluksi useimmiten yksin. Ehdotuksestani hankittiin myös lisäpainot (vedellä täytettävät ihmisruumiin muotoiset säiliöt eli ”vesiukot”), suksiboksi, tavarankuljetusperäkärry ja matkailuvaunu, jotta pystyimme vertailemaan autoja erilaisissa kuormitustilanteissa.

Etenkin helteellä Product Planning -pomo tiesi odottaa, että kohta koeajoista vastaava pomo Mr. Oda Product Evaluation -osastolta soittaa ja pyytää meikäläistä taas parin päivän koeajosessioon. Hyvä juttu, kun pääsin kuumasta toimistotyöstä ihmisten ilmoille. Mitä helteisempi keli, sitä varmemmin käynnistyivät vertailevat koeajot. Vuonna 1990 valmistuneessa MRE:n uudessa toimitalossa ei ollut ilmastointia.

Reitit Lissabonista Muonioon

Pidempiä koeajoreissuja ja eri maiden ajo-olosuhteita selvittäviä automatkoja eli niin kutsuttuja ”Image trippejä” tehtiin usein yhdellä tietyllä autolla, joka oli yleensä kilpailevaa merkkiä. Toisinaan mukana oli useampia tietyn kokoluokan autoja: oman merkin nykymalli ja tuleva prototyyppi (kokeiluauto) sekä liuta kilpailijoita.

Image trippien eteläisin paikka oli Portugalin Lissabon ja pohjoisin Suomen Muonio, mikä toimi Euroopan talvitestien tukikohtana. Euroopan autonäyttelyihin, kuten Geneveen, Pariisiin, Brysseliin, Amsterdamiin, Esseniin ja Torinoon ajettiin yleensä aina testiautoilla. Frankfurtin autonäyttelyyn oli vain 15 kilometrin matka.

Itävallan Innsbruckiin ajettiin Oberurselista Frankfurtin seudulta peräti kolme peräkkäistä Image trippiä kolmen eri kokoluokan autoilla. Kullakin reissulla oli mukana useampi auto, sekä omaa merkkiä että kilpailijoita.

Autot suoraan kilpailijoilta

Kilpailijoiden autoja hankimme ostamalla, liisaamalla (leasing) ja erikoisimpia malleja myös vuokraamalla. Autojen hankinta sujui hyvin, ja yhteistyö kilpailijoiden kanssa pelasi erinomaisesti. Juuri markkinoille tulossa oleva kilpailijan malli saatiin käyttöön välittömästi, ja myös Mazda toimitti kilpailijoille tuliterän mallin, jos sellaista tarvittiin.

Tehtävänäni oli koota hankittavien testiautojen spesifikaatiot. Joskus onnistuimme tilaamaan kilpailijalta niin uuden mallin, ettei sitä ollut vielä myynnissäkään, esimerkiksi vuonna 1992 Opel Vectra 2.5 V6:n. Tiedustelin halutun värin ja sisustuksen design- eli muotoiluosastolta, moottorin, vaihteiston, alustan ja varustelun puolestaan Product Evaluation- ja Planning-osastoilta. Sitten vain lista henkilöstöosaston assistentille Birgit Botschekille. Hän tilasi autot.

Riittävästi Saksan kieltä osaavana olin innokas kuskaamaan kilpailevien merkkien autoja määräaikaishuoltoihin ja korjauksiin. Tässä yhteydessä havaitsin eri merkkien paikallisten piirimyyjien ja merkkikorjaamoiden valtavat erot niin asiakaspalvelussa kuin huoltokorjaamoiden työn laadussakin.

Kun kyseessä oli pikahuoltokäynti, tutkiskelin automyymälöitä huollon valmistumista odotellessa. Parilla merkillä jopa esitteen saaminen oli nihkeää, kun taas muutaman merkin kohtelias automyyjä tarjosi aina kahvit ja kyseli kuulumisia korjaamovisiitin yhteydessä.

Istuin romahti kesken ajon!

Sattumuksia näillä retkillä tietysti tapahtui – lisää sarjan myöhemmissä osissa, mutta tässä alkuun yksi.
Ajoimme Frankfurtin seudulla kolonnassa neljällä erimerkkisellä pikkuautolla, joita verrattiin Mazda 121:een. Moottoritieosuuden jälkeen käännyimme Oberurselin keskustaan, josta oli tarkoitus jatkaa tielle L3004 ylös Taunus-vuoriston mutkateille.

Vertailuryhmässä oli Lancia Y10 -vuokra-auto. Olin ajovuorossa tuolla piskuisella Lancialla. Olimme juuri saapuneet keskustaan, kun yhtäkkiä kuului kova jurskahdus: Lancian kuljettajanpuoleisen istuimen tukiraudat pettivät, ja istuin sekä kuski romahtivat alas!

Onneksi tapaus sattui taajamassa 30 km/h nopeusrajoitusalueella eikä moottoritiellä, jossa olimme juuri tuota ennen ajaneet. Sain auton pysäytettyä, minkä jälkeen ihmettelimme kollegojen kanssa, miksi näin kävi. Totesimme, että jakkara on varmaan huonouttaan hajonnut. Moottoritiellä kyseinen istuimen pettäminen olisi aiheuttanut vakavan vaaratilanteen.

Teksti: Timo Turkula Kuvat: Timo Turkulan arkisto