4.10.2016 Ajoneuvot Bondeista Hurjapäihin – Pariisissa muisteltiin valkokankaan autoja Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Elokuvien tähtiloistoa nähtiin myös Pariisin autonäyttelyssä, aina Bond-autoista videopelitähtiin. Pariisin autonäyttelyn perimmäinen halli oli jälleen pyhitetty vaihtuvalle näyttelylle ja teemana olivat tänä vuonna elokuva-autot. Vierailuita nähtiin myös television ja videopelien maailmaan, mutta muuten hallista löytyi hyvä läpileikkaus elokuvien tunnetuimmista autosankareista. Aston Martin DBS elokuvasta Quantum of Solace. Bond ei liene toivottu asiakas vuokra-autoyhtiöissä. Eräs tunnetuimmista ja varmasti vaativimmista asiakkaista elokuva-autojen suhteen on tietysti salainen agentti James Bond. Upeasta ajoneuvohistoriasta paikalle oli päätynyt neljä: Aston Martin DB10 uusimmasta agenttirymistelystä Spectre sekä toinen Daniel Craigin Bondin ajolaite, nimittäin Aston Martin DBS elokuvasta Quantum of Solace. Erikoismalliksi jäänyt Aston Martin DB10 nähtiin valkokankaalla Bond-seikkailussa Spectre. Urheiluautoista huolimatta Roger Moore pakenemassa keltaisella rättisitikalla on yksi Bondien tunnetuimmista ajokohtauksista. Klassisempaa ja ranskalaisempaa Bond-autokantaa edustivat legendaarinen keltainen Citroën 2CV elokuvasta Erittäin salainen sekä katkennut Renault 11 Taxi agenttiseikkailusta 007 ja Kuoleman katse. Jaguar XK8 puolestaan edusti hiukan toisenlaista agenttisankaria: Austin Powersia. Jokaiseen tilaisuuteen sopiva Citroën DS esiintyi näyttelyssä kolmena eri yksilönä. Musta yksilö komediaelokuvasta Pardon, ryöstämme samaa junaa. Ranskalaisuus korostui voimakkaasti näyttelyyn valikoituneissa autoissa, vaikka esimerkiksi Citroën DS:n roolia elävän kuvan historiassa on vaikea kiistää. Iso-Kissa esiintyikin peräti kolmesti näyttelyn kuluessa: tv-sarjasta Mentalist, komediaelokuvasta Pardon, ryöstämme samaa junaa ja lentävänä elokuvasta Fantomas nauraa kuolemalle. Antiikkia ja arvoituksia! Jacques Tatin valinta Lystikkääseen kirjeenkantajaan oli tämä Peugeot Nerva Grand Sport Lisäksi ranskalaisuutta parhaimmillaan edustivat Antiikkia ja arvoituksia -sarjan Citroën H -pakettiauto, Peugeot Nerva Grand Sport Jacques Tatin elokuvasta Lystikäs kirjeenkantaja sekä kaksikkona esiintyneet Renault 8 Gordini & Renault Estafette -komedioista He tulivat tappaakseen (Gordini) ja Riemuhäät Rivieralla (Estafette). Myös hajamieliseltä vaikuttaneen Columbon Peugeot 403 Cabriolet nähtiin näyttelyssä. Columbon Peugeot 403 Cabriolet Ranskalaispainotteisen elokuvahistorian jälkeen näyttely siirtyi hiukan helpompaan populaarikulttuurin alueeseen, sillä näyttelyn todelliset tähdet olivat vuorossa. Haamujengin Ecto-1 (Cadillac Miller-Meteor), Ritari Ässän KITT (Pontiac Trans Am) ja Paluu tulevaisuuteen -elokuvien aikakone (Delorean DMC-12) seurasivat toisiaan hengästyttävässä vyörytyksessä. Nämä autot ovat todellisia ikoneita, jotka kaikki tunnistavat, vaikkeivät osaisi heti laittaa autoa ja elokuvaa yhteen. Ja vaikka Jeep Wrangler jäi tieteisrymistely Jurassic Park reilusti erikoistehosteita vähemmälle huomiolle, muistavat 90-luvun lapset heti mistä oli kyse nähdessään puna-harmaan maastoauton. Hiukan uudempiin elokuvasankareihin kuului myös "Sally Carrera" animaatioelokuvasta Autot. Saamaan henkeen kuului aiempi valkokankaan autotähti, Riemukupla. Kilpa-autoteemaa puolestaan jatkoi Steve McQueenin Porsche 908/2 Le Mansin kuvauksista. Transformersista tuttu Bumblebee (Chevrolet Camaro) esiintyi näyttelyssä peräti kahtena versiona. Vanhempaa muskelia näyttelykatraaseen toivat myös Bullittin vihreä Ford Mustang GT sekä Dukes of Hazzardin riemuisan oranssi Dodge Charger, joka tunnetaan myös General Leenä. Ja vaikka Hurjapäät-elokuvista voi olla montaa mieltä, niiden osuutta autoiluelokuvien popkulttuurilokerossa ei parane kieltää. Oranssi Toyota Supra ensimmäisestä uuden ajan Hurjapäät-elokuvasta oli mykistävä kohdattava, erityisesti kun huomasi auton olevan omistettu Paul Walkerin muistolle. Auto toimi eräänlaisena aikakoneena myös elokuvassa Midnight in Paris. Näyttelyn loppua kohti nähtii myös muutamia hiukan uudempia ja villimpiä autostaroja. Woody Allenin "ennen oli kaikki paremmin" -nostalgiairvailusta Midnight in Paris tuttu maaginen Peugeot Type 184 Landaulet toi elokuvista tutut autot jo viime vuosille ja Final Fantasy XV: Kingsglaiven Audi R8 -erikoisyksilö oli osoituksena elokuvasta, joka on nipin napin julki. Samalla se oli askel kohti videopelien maailmaa, johon kuului myös Alpine Vision GT, joka on aito konseptiauto Gran Turismo 6:sta varten valmistetusta virtuaaliluomuksesta. Final Fantasy 15 -videopelin Kingsglaive-oheiselokuvaa varten tehty Audi R8 oli todennäköisesti näyttelyn uusin tulokas. Kauniita yksityiskohtia Kingsglaive-R8:sta. Alpine Vision GT oli osoitus siitä, miten videopeliä varten luotu konseptiauto voi päätyä oikeaan maailmaan suunnittelijoiden innostuessa. Ehkä henkilökohtaisesti koskettavin tähti oli kuitenkin ruskea Mercedes-Benz 450 SEL 6.9, joka tavallisuudessaan tuntui olevan väärässä paikassa. Autoelokuviaan harrastavalle viittaus oli kuitenkin selvä: John Frankenheimerin täydellisyyttä hipova kylmä toimintaseikkailu Ronin, jonka takaa-ajokohtaukset hakevat vertaisiaan vielä lähes 20 vuotta myöhemminkin. John Frankenheimerin Ronin on edelleen yksi parhaista autotoimintaelokuvista. Teksti: Aake Kinnunen Kuvat: Lauri Ahtiainen, Aake Kinnunen Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 17.9.2026 Ajoneuvot Houkutteleeko kokonaiset 11 senttimetriä korkeutta kasvanut Lexus ES nelivetoisena peräti paluumuuttajia crossovereista sedaneihin? 15.9.2026 Uutinen Skuuttivahingon keskikorvaus noin 1 600 euroa – vuokralaudoilla 380 liikennevakuutuksesta korvattua vahinkoa vuonna 2025 15.9.2026 Testit Pikakoe: Skilin renkaanvaihtopaketti helpottaa urakkaa – vaikka ihan kaikkeen se ei pysty 14.9.2026 Ajoneuvot Sähköautoihin aluksi varauksella suhtautunut Toyota on jotenkin kummassa löytänyt itsensä Suomen sähköautomarkkinoiden ykköspaikalta henkilö- ja pakettiautoissa 8.9.2026 Autoilu Tältä näyttää uusi alaikäisten kuljettajien vihreäkeltainen tunnus – käytöstä luistaminen tietää 100 euron maksua 7.9.2026 Taksit Taksin käyttäjä – vaadi kuskilta kyytihinta ennakolta! 7.9.2026 Uutinen Jenkkiavolavojen rekisteröintikiista eteni oikeuteen – maahantuoja kyseenalaistaa Traficomin koko poikkeuslupatulkinnan 6.9.2026 Ajoneuvot Kesken prosessin uudelleensuunniteltu Range Rover Electric on siitäkin erikoinen autouutuus, että olemme lähes viiden vuoden ajan tienneet miltä se näyttää 6.9.2026 Koeajo Muistatko vielä tämän ”leluauton”? Kävimme virkistämässä muistoja Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 19.9.2026 Huutokauppahelmet Uusin alkuperäiskuntoinen Detroit Electric -sähköauto edustaa vuosimallia 1937 - sitä ajetaan takapenkiltä käsin hallintalaitteilla, jotka saavat uusimmatkin "yoket" tuntumaan tavallisilta 21.9.2026 Lentokoneet Tanskalainen Simone teki tällä pikkuisella Piper Coltilla vaaralliset "mathiasrustit" Afganistanin Kabuliin toteuttaakseen afgaanitytön unelman lentämisestä 20.9.2026 Ajatuksia autoista Nykyautojen harvatkin helmet hukkuvat massaan 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 16.9.2026 Viikon arkistopoiminto Onkohan 2 miljoonaa kilometriä ajettu Volga-pirssi ja 84-vuotias isäntä edelleen kaikkien aikojen kokenein parivaljakko taksitolpalla? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 18.9.2026 Kuluttajat Matkailuauton öljynpainevalo syttyi tunti korjauksen jälkeen – asiakas vaati korjaamolta yli 2 000 euron korvauksia 16.9.2026 Liikenneturvallisuus Poliisin ennakkovaroitus ei auttanut – autoilijat vastasivat Suomen ennätyksellä: Kehä I:llä 1241 välähdystä neljään tuntiin 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton?