7.1.2016 Ajoneuvot Chevroletin täyssähköinen on Bolt Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Hybridi-Voltin veli hipoo tavallisuutta, tuotantoon vielä 2016. CES-elektroniikkamessujen autouutiset jatkuvat. Tällä kertaa vuorossa oli General Motors, joka kiusoitteli viime vuonna Detroitin kansainvälisessä autonäyttelyssä Bolt-konseptiautolla. Nyt auto on saatu julkistuskuntoon ja tuotannon uskotaan alkavan vielä loppuvuodesta. Autosta on vielä melko niukasti teknisiä tietoja, mutta Boltin 260 senttimetrin akseliväli asettaa sen kokonsa puolesta BMW i3:n ja Nissan Leafin välimaastoon. 0-100km/h kiihdytyksen pitäisi sujua noin seitsämässä sekunnissa, ja General Motors lupailee autolle noin 300 kilometrin toimintasädettä. Yhdysvaltalaiset auto- ja teknologiatoimittajat ovat kokeilleet autoa lyhyillä koeajolenkeillä, joiden merkittävin anti on ollut Boltin luonnehtiminen hyvin tavalliseksi pienemmän keskiluokan autoksi. Tavallisuuteen pyrkii myös hinnoittelu. Boltin hinnaksi on arvioitu Yhdysvalloissa noin 40 000 dollaria (noin 37 000 euroa), josta maksettavaksi jäänee verohelpotusten jälkeen noin 30 000 dollaria (noin 28 000 euroa). Mallin mahdollisesta saapumisesta Eurooppaan esimerkiksi Opelin merkki keulallaan ei ole tietoa. Lähde: Chevrolet/The Verge, kuvat: Chevrolet Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 17.9.2026 Ajoneuvot Houkutteleeko kokonaiset 11 senttimetriä korkeutta kasvanut Lexus ES nelivetoisena peräti paluumuuttajia crossovereista sedaneihin? 15.9.2026 Uutinen Skuuttivahingon keskikorvaus noin 1 600 euroa – vuokralaudoilla 380 liikennevakuutuksesta korvattua vahinkoa vuonna 2025 15.9.2026 Testit Pikakoe: Skilin renkaanvaihtopaketti helpottaa urakkaa – vaikka ihan kaikkeen se ei pysty 14.9.2026 Ajoneuvot Sähköautoihin aluksi varauksella suhtautunut Toyota on jotenkin kummassa löytänyt itsensä Suomen sähköautomarkkinoiden ykköspaikalta henkilö- ja pakettiautoissa 8.9.2026 Autoilu Tältä näyttää uusi alaikäisten kuljettajien vihreäkeltainen tunnus – käytöstä luistaminen tietää 100 euron maksua 7.9.2026 Taksit Taksin käyttäjä – vaadi kuskilta kyytihinta ennakolta! 7.9.2026 Uutinen Jenkkiavolavojen rekisteröintikiista eteni oikeuteen – maahantuoja kyseenalaistaa Traficomin koko poikkeuslupatulkinnan 6.9.2026 Ajoneuvot Kesken prosessin uudelleensuunniteltu Range Rover Electric on siitäkin erikoinen autouutuus, että olemme lähes viiden vuoden ajan tienneet miltä se näyttää Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 22.9.2026 Käyttötesti käytetyllä Ei mitään uutta taivaan alla – Moottorin käytetty Saab makaa yhä korjaamolla 23.9.2026 Sähköautot Riittääkö 80 latauspysähdystä? – saksalainen Tobias lähti täyssähköisellä Mercedes-Benz eActros 600 –kuorma-autolla maailmanympärimatkalle 22.9.2026 Autoilu Pitäisikö polttomoottoriauton pysäköinnistä sähköauton latauspaikalle seurata tavallista tuntuvampi parkkisakko? – Valtaosan mukaan ei 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 16.9.2026 Viikon arkistopoiminto Onkohan 2 miljoonaa kilometriä ajettu Volga-pirssi ja 84-vuotias isäntä edelleen kaikkien aikojen kokenein parivaljakko taksitolpalla? 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta?