4.7.2019

Goodwood Festival of Speed -livestreamit viihdyttävät lomalla ja työpaikalla

Goodwood Festival of Speed

Estääkö sade mökin pihatyöt? Ovatko muut lomalla ja päivystät työpaikalla yksin? Ei hätää, sillä Goodwood Festival of Speed näyttäytyy jälleen livestreamien voimin.

Vaikka Goodwoodin mailla tapahtuu pitkin vuotta auto- ja moottoripyöräharrastajan kannalta kiinnostavaa ohjelmaa, on vain yksi Festival of Speed. "Maailman suurin moottoriaiheinen pihajuhla" saadaan kun Goodwoodin kartanon pihatie muutetaan mäkikisaksi. Samalla se houkuttelee paikalle maailman upeimpia ajoneuvoja niin menneiltä vuosilta kuin nykyvalmistajilta.

Goodwood Festival of Speed

Tänä vuonna vauhtifestivaalin teemana on Aston Martin ja perinteikäs brittimerkki on voimakkaasti esillä niin kaluston kuin Goodwoodin upean keskiveistoksen voimin. Vantage AMR esiintyy pihatiellä erikoiskuosissa Le Mansin kunniaksi ja kaverina nähdään ensimmäistä kertaa liikkeessä DBS Superleggera Volante. Myös Rapide E -sähköauto esiintyy niin varikkoalueella kuin mäellä.

2017 festivaalin teemana oli Bernie Ecclestone, jonka pitkää F1-uraa juhlittiin keskusveistoksessa.

Juhlakalun lisäksi ainakin McLaren, Bentley, Ferrari ja Ford ovat ilmoittaneet julkistavansa uusia autoja Goodwood Festival of Speedissä.

https://www.youtube.com/watch?v=N5RuJ1k82zU

Livestream tapahtumasta on jo alkanut tässä vaiheessa, mutta ohjelmaa riittää koko viikonlopuksi. Mikäli jotain jäi näkemättä, näytetään lähetyksessä myös uusintoja parhaista paloista.

Lisäksi tarjolla on erillinen livestream Arenan tapahtumista, jossa nähdään "kaikki mikä menee sivuttain". Aiempina vuosina driftaajat ja moottoripyörätaiturit ovatkin viihdyttäneet aina, kun mäkireitillä on hiljaista.

https://www.youtube.com/watch?v=VeSVC5UqmVE

Lisää tapahtumasta ennen, aikana ja jälkeen voi lukea osoitteesta https://www.goodwood.com/grr/event-coverage/festival-of-speed/.

Moottori tutustui Goodwood Festival of Speediin vuonna 2017 ja esittelyjuttu festivaalista löytyy Moottorin numerosta 08/2017 (irtonumero Lehtiluukussa).

Torinon peto.

Teksti ja kuvat: Aake Kinnunen

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat