17.9.2021 Ajoneuvot Halpa retrosähköauto Ranskasta – Renault 5 tulee 2024 Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Edulliset sähköautot ovat kriittinen askel tulevaisuuteen. Noin 20 000 euron hinnasta alkava Renault 5 tulee 2024 jopa 400 kilometrin toimintamatkalla. Sähköautoilu saisi olla edullisempaa hankintahinnaltaan ja juuri tähän näyttäisi seuraava aalto tähtäävän. Esimerkiksi kansanautovalmistaja vihjasi vahvasti tulevasta edullisesta sähköautostaan Volkswagen ID.Life -konseptiautolla ja nyt tiedämme, että Renault 5 tulee 2024. Münchenin autonäyttely oli muutenkin mielenkiintoinen, sillä samaan aikaan Ora Cat loikkaa pian Kiinasta samoille apajille. Moottori tarkasteli jo tammikuussa ensimmäisten julkaistujen kuvien yhteydessä tulevaa "Viitosta" alkuperäisen automallin kautta. Tuo artikkeli kannattaa ehdottomasti kerrata, mikäli edeltävä Renault 5 ei ole läpikotaisiin tuttu tuote. Kyseessä on kaikkien aikojen eniten myyty ranskalaisauto, sillä sitä valmistettiin yli yhdeksän miljoonaa kappaletta 24 tuotantovuoden aikana. Prototyyppiauton onnistuneen muotoilun lisäksi tästä tulevasta sähköautosta tekee erityisen mielenkiintoisen sen lupailtu hintaluokka. Renault 5 tulee 2024 noin 20 000 - 25 000 euron hintalapulla yhtiön toimitusjohtajan Luca de Meon brittiläiselle Autocarille antamien kommentien perusteella. Tällä toki tarkoitetaan autoverotonta hintaa jossakin Keski-Euroopassa, mutta tuoreimpien muutosten ansiosta tämän voisi olettaa olevan hyvin lähellä myös Suomessa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Renault 5 tulee 2024 Uutuuden prototyyppiversio esiteltiin Münchenin autonäyttelyssä edeltäjänsä rinnalla. Vuonna 2024 myyntiin tuleva Vitonen tulee rakentumaan Renault-Nissanin uudelle täyssähköiselle CMF-BEV-perusrakenteelle, joka on suunniteltu nimenomaisesti pienempiä automalleja varten. Renaultin mukaan juuri tuo perusrakenne on avainasemassa edullista pientä sähköautoa suunniteltaessa, sillä valmistaja odottaa Vitosen maksavan noin kolmanneksen Zoea vähemmän. Siitä huolimatta haaste noin 20 000 - 25 000 euron hintaisen sähköauton kanssa on juuri voiton saavuttaminen. Akkupaketin kustannus on suhteessa muihin kuluihin, ja auton myyntihintaan, yhä valtava. Emme toki vielä tiedä onko Renault huomioinut hinta-arviossaan hankintatukia tai muita sähköautoilijan tukitoimia, mutta vertailun vuoksi hintaluokka vastaa samankokoisen polttomoottoriauton pyyntiä. Uusi CMF-BEV-perusrakenne mahdollistaa 52 kilowattitunnin akkukoolla jopa 400 kilometrin toimintamatkan. Hinnaston aloittavan mallin odotetaan tosin tyytyvän hieman pienempään akkukokoon, joka tarkoittaa vastaavasti lyhyempää sähköistä toimintamatkaa. Samassa autonäyttelyssä esitelty Renault Mégane E-Tech Electric -sähköauto mahdollistaa jopa 130 kilowatin tehoisen pikalatauksen, joten tämä lienee tällä hetkellä hyvä arvaus myös tulevan mallin osalta. Se toki saattaa jäädä lisähintaiseksi varusteeksi. Renaultin uusi R135 -sähkömoottori tarjoaa 100 kilowattia huipputehoa muun muassa Zoen liikuttamiseen ja sopisi siten hyvin myös R5-mallin matkaan. Noinkohan tulemme näkemään tästä sähköautosta tehokkaamman version Alpinen logoilla? Samalla Renault 5 nostaa ilmoille mielenkiintoisen kysymyksen. Mitä tulee tapahtumaan samassa luokassa operoivalle Renault Cliolle? Autonvalmistajalle tämä on varmasti jo nyt päänvaiva, mutta kuluttajan ei kannata aiheesta välittää vielä vuosiin. Teksti: Henri Posa, Kuvat: Mikko Autio, Lähteet: Renault, Autocar Lue lisää Kaikki artikkelit 24.9.2026 Matkailuajoneuvot Adria Alpina 583 UL: Uusi ilme ja kaksi tapaa kokata 24.9.2026 Matkailuajoneuvot Hobby Ontour T 700 FH – ranskalainen parivuode pitää pintansa 24.9.2026 Ajoneuvot Maistiainen: perusteellisesti uudistunut Mercedes-Benz S 580e on kalleimpia autoja, joiden ostamisessa voi olla vielä jotain järkeäkin 24.9.2026 Matkailuajoneuvot Eriba Car 600 -retkeilyauton asuintilat kasvavat kalusteita taittamalla 24.9.2026 Matkailuajoneuvot Markkinassa on tapahtunut ”merkittävä vakautuminen” – matkailuautokaupan pahin näyttää jääneen taakse 23.9.2026 Ajoneuvot Nissan Pixo on uusi, edullisehko täyssähkömalli Micran alapuolella – se on tosin isompi kuin Micra vielä viimeistä edellisessä sukupolvessa 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 17.9.2026 Ajoneuvot Houkutteleeko kokonaiset 11 senttimetriä korkeutta kasvanut Lexus ES nelivetoisena peräti paluumuuttajia crossovereista sedaneihin? 15.9.2026 Uutinen Skuuttivahingon keskikorvaus noin 1 600 euroa – vuokralaudoilla 380 liikennevakuutuksesta korvattua vahinkoa vuonna 2025 Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 22.9.2026 Käyttötesti käytetyllä Ei mitään uutta taivaan alla – Moottorin käytetty Saab makaa yhä korjaamolla 23.9.2026 Sähköautot Riittääkö 80 latauspysähdystä? – saksalainen Tobias lähti täyssähköisellä Mercedes-Benz eActros 600 –kuorma-autolla maailmanympärimatkalle 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 24.9.2026 Ajoneuvot Maistiainen: perusteellisesti uudistunut Mercedes-Benz S 580e on kalleimpia autoja, joiden ostamisessa voi olla vielä jotain järkeäkin 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 18.9.2026 Kuluttajat Matkailuauton öljynpainevalo syttyi tunti korjauksen jälkeen – asiakas vaati korjaamolta yli 2 000 euron korvauksia 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu