1.7.2019 Ajoneuvot Käytetyt erikoisuudet – Hummer H2 Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Hummer H2 on melkoinen räppimaasturi, vaikka sen tausta on vahvasti maanpuolustuksessa. Mielenkiintoinen auto omaa mielenkiintoisen tarinan. Hip-hop -musiikkivideot täyttyivät 2000-luvun alkupuolella valtavilla kromivanteilla varustetuilla jenkkikatumaastureilla. Eräs ikonisimmista oli Hummer H2 valtavan kokonsa ja testosteronia tursuvan muotoilunsa turvin. Tämä siitäkin huolimatta, tai juuri siitä johtuen, että auto saattaisi olla myös suoraan pikkulapsen piirustuksesta. Hummer H2 on tietyllä tapaa seuraaja sotilasmallin siviiliversiolle, jonka looginen nimi oli Hummer H1 Kaikki alkoi sotilasajoneuvosta. Humvee on vuodesta 1984 eteenpäin käytössä ollut sotilasajoneuvo, jonka voi nähdä tietyllä tavoin modernina korvaajana alkuperäiselle M151 Jeep-maastoautolle. Vuonna 1992 autosta rakennettiin siviiliversio katuliikenteeseen. Valmistunut Hummer H1 oli hurja näky tieliikenteessä. Auton mittoja kuvailtiin muun muassa väittämällä auton neljän istuimen sijaitsevan eri aikavyöhykkeillä. Hummer H1 oli esimerkiksi yli 30 senttimetriä leveämpi kuin saman aikakauden S-sarjan Mercedes-Benz. Yli kaksi metriä leveä Hummer H2 omaa siten myös melkoiset sisätilat. Kyseessä oli upea tiettyyn tarpeeseen tehty auto, mutta se sopi rehellisyyden nimissä hyvin heikosti tieliikenteeseen. Vaikka Hummer H1 säilyi edelleen tuotannossa niin sen rinnalle esiteltiin vuonna 2002 kesympi ja pienempi seuraaja Hummer H2. Kyseessä oli yhä yli kaksi metriä leveä auto, joten mistään pienokaisesta ei ollut kyse. Tämä toinen sukupolvi nousi lennokkaan hip-hop maailman suosioon Cadillac Escaladen ja muiden vastaavien suurten autojen joukkoon. Valtavat kromivanteet olivat pakko eivätkä poikkeus. Artisteista Eminem lienee tunnetuin tällaisen auton omistanut. Hummer H2 omaa selkeän mittariston ja kojelaudan muotoilu on kuin teräksestä taottu Itse asiassa ensimmäisen ja toisen rinnalle julkaistiin vielä kolmaskin Hummer vuonna 2005. Lienee makuasia tahtooko autot nähdä kolmena eri kokoluokan mallina vaiko toistensa seuraajina. Ei olisi välttämättä väärin väittää molempia samaan aikaan. Hummer H3 tuli markkinoille samoihin aikoihin kun ensimmäinen oli poistumassa. Se muistutti jälleen edeltäjiään enemmän tavallista katuautoa ollen entistä enemmän suurikokoinen mielenkiintoisen taustatarinan omaava katumaasturi. Viimeinen painoikin vain vaivaiset 2,2 tonnia, eli noin tuhat kilogrammaa ensimmäistä Hummeria vähemmän. Kuvan 213 000 kilometriä ajettu Hummer H2 on myynnissä Porvoossa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Käytetty erikoisuus – Hummer H2 Porvoosta löytyvä Hummer H2 kelpaa kepeästi Käytetyt erikoisuudet -juttusarjaan. Vuosimallin 2003 yksilö on taittanut mittarilukeman mukaan 213 000 kilometriä. Se on rekisteröity kevytkuorma-autoksi, joka tarkoittaa tiettyjä veroetuja. Myynnissä olevassa yksilössä on tätä tehtaan kuvaa vastaava 6-litrainen V8-moottori. Koon jälkeen suuri osa auton muista hallitsevista ominaisuuksista on seurausta moottorista. Pellin alla pullottaa hurja 6-litrainen Vortec V8-moottori, joka syö koko päivän bensiiniä. Se tuottaa hieman yli 300 hevosvoiman huipputehon painavan auton liikutteluun. Nelivetoinen auto luottaa nelipykäläiseen automaattivaihteistoon. On ymmärrettävä, että tämänkaltaisen auton tapauksessa kiihdytys paikaltaan 100 kilometrin tuntinopeuteen kestää tehoista huolimatta yli 10 sekuntia. Ketterä ei kuvaa Hummeria. Yksityiskohdissa toistuva musta väritys sopii hyvin yhteen keltaisen maalipinnan kanssa. Keltainen auto on kaukaa näyttävä ja runsas mustien muovi- ja metalliosien käyttö korostaa kontrastia. Luonnollisesti sekaan mahtuu myös kromia. Ulkokuori on kuvien perusteella varsin lähellä tehtaalta lähtenyttä olemusta. Sisätiloista löytyy rusehtavaa norsunharmaata pintaa niin muovisena kuin myös nahkaverhoilluista istuimista. Takaistuimien jalkatiloissa on punaisella tikkauksella reunustetut mustat jälkimarkkinoilta hankitut jalkatilan matot. Varusteista tärkeimmät lienevät automaatti-ilmastointi ja sähkökäyttöinen takaluukku. Keltaisen Hummerin ostaja ei kaihda katseita, sillä niitä takuulla riittää. Punastelevat pojat voivat painaa päänsä puskaan. Keltainen Hummer H2 kuuluu henkilölle, joka janoaa huomiota eikä saa siitä tarpeekseen. Paksut kultaketjut istuvat imagoon paremmin kuin hyvin, mutta riimien rupattelu on valinnaisvaruste. Teksti: Henri Posa; Kuvat: Tori.fi, Hummer Lue lisää Kaikki artikkelit 12.6.2026 Uutinen Salamyhkäiseksi naamioitu baijerilainen kuvattiin Helsingissä – tunnistatko tulevaisuuden automallin? 12.6.2026 Ajoneuvot Seatin ja Cupran Martonellin tehdas aloitti Cupra Ravalin ja Volkswagen ID. Polon tuotannon – Espanjassa valmistettu, Eurooppaa varten 11.6.2026 Ajoneuvot Kuopattu Audi R8 sai jälkeläisen – Nuvolari on puolen miljoonan euron taidonnäyte Audin uusista kyvyistä 10.6.2026 Käytetyt autot Nyt käy ja kukkuu! Kesäautomme Alfa 147 sai uuden tuulilasin ja paremmat öljyt, ja pienet maalivirheetkin korjattiin 9.6.2026 Ajoneuvot Tässä on tuore Bentley Flying Spur – 680 hevosvoimaa tehoa ja 29 000 euroa kaiuttimia 8.6.2026 Ajoneuvot Syynissä 1970–80-luvun huippuauto Mercedes-Benz 240 D – millaiset turvaratkaisut ja miten sujuu käyttö? 8.6.2026 Uutinen MG:n Euroopan valloitus jatkuu voimakkaana – 200 miljoonan euron tehdas Espanjaan 8.6.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Auton ja tien museo Mobiliassa esitelty Mazda 929L -harvinaisuus 7.6.2026 Sähköautot Hyundai Ioniq 6 N on nyt hinnoiteltu – vain yksi vaihtoehto tekee valinnasta helpon Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 12.6.2026 Autoilu ADAC testasi: tämän takia halvat renkaat käyvät yllättävän nopeasti kalliiksi 11.6.2026 Tapahtumat Tiedätkö miksi W123 oli erityisasemassa Mersu-harrastajien tämän vuoden kesäpäivillä? 11.6.2026 Käyttötesti Mercedes-Benz CLA tietää enemmän kuin arvaatkaan 11.6.2026 Moottoriurheilu Klassikko: Lancia Stratos nousi suoraan 1970-luvun rallimaailman huipulle 12.6.2026 Uutinen Salamyhkäiseksi naamioitu baijerilainen kuvattiin Helsingissä – tunnistatko tulevaisuuden automallin? 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 11.6.2026 Tapahtumat Tiedätkö miksi W123 oli erityisasemassa Mersu-harrastajien tämän vuoden kesäpäivillä? 6.6.2026 Huutokauppahelmet Kimi Räikkösen signeeraama, 38 kilometriä ajettu Alfa Romeo Giulia Quadrifoglio Racing Edition n:o 1/35 - Huutokauppahelmet 7.6.2026 Koeajo Koeajo: Polestar 5 – kirkkaammin loistava napatähti on todellinen vaihtoehto Taycanille 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 4.6.2026 Ajokortit Vanhaa ajokorttia ei enää tarvitse palauttaa Traficomille – uudistus tuo satoja tuhansia euroja säästöä 14.5.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän Helsingissä Saksan kilvissä ja testiteippauksissa liikuskelleen auton? 15.5.2026 Ajoneuvot Katumaasturissa 2,5-litrainen ahtamaton bensiinimoottori ja perinteinen automaattivaihteisto: 150 kilometriä ajoa keskikulutuksella 5,3 l/100 km