3.1.2022

Käytetyt erikoisuudet – Volvo 262C -ralliauto

tetyt erikoisuudet – Volvo 262C -ralliauto – tori autot

FIA-passilla varustettu Historic-luokan Volvo 262C -ralliauto on melkoinen käytetty erikoisuus. Uuteen vuoteen voisi liukua Bertonen kylki edellä.

Ruotsalaisvalmistaja rakensi 1970-luvulla valikoimaansa täysin uusiksi. Amazonin kaltaiset pyöreät muodot saivat jäädä taakse, kun pian lähes koko mallipaletin pienoismallit onnistuivat kahdesta Lego-palikasta. Tuota seuranneen aikakauden Volvo 262C -ralliauto on monellakin tapaa hämmentävä poikkeama perinteiseltä ajolinjalta.

Merkin 50-vuotisjuhlan kunniaksi vuodelle 1977 esitelty luksusluokan coupé Volvo 262C oli hyvin mielenkiintoinen tuote. Valmistajan mielissä kohderyhmänä kiilsivät Yhdysvaltojen rannikkojen rikkaat ja näin noin puolet vuosituotannosta olikin korvamerkitty noita markkinoita varten.

Volvo 262C -ralliauto – tori autot
Volvo 262C -ralliauto on hyvin erikoinen kapistus moneltakin kantilta katsottuna.

Uutuusmallilla ei ollut suoranaista edeltäjää, vaikka P1800 ES jonkun mielessä sellaiseksi vääntyisikin. Volvo tähtäsi ensimmäistä kertaa suoraan ylellisten kaksiovisten autojen markkinoille.

Erikoinen 262C valmistettiin Bertonen toimesta Torinossa, mutta muotoilu edusti omaa osaamista. Volvon päämuotoilija Jan Wilsgaard piirsi suunnitelmat pääosin vanhojen palojen pohjalle. Porrasperäinen 260 sai luovuttaa perusrakenteensa ja voimalinjansa lisäksi myös monet pintapaneelinsa, kun Bertone pakersi uuden katon sekä ovien yläosat.

Volvo 262C -ralliauto – tori autot
Volvon 260 tulee tästäkin kulmasta ensimmäisenä mieleen, mutta kylkilinjasta ylöspäin on tapahtunut suurempia muutoksia.

Konepellin alla tämä tarkoitti noin 2,7-litraista V6-moottoria, jonka takaa löytyivät Peugeot, Renault ja Volvo. Tästä myös moottorin tuntema PRV-nimitys.

Mallivuodelle 1980 tapahtuneen päivityksen myötä moottorin litratilavuus kasvoi lähes kahdella desillä. Myös valoja, vilkkuja ja puskureita päiviteltiin. Samoin mallin myöhemmillä metreillä ostaja sai valita itselleen useamman värin väliltä sekä katoksi vinyylipintaa tai perinteisesti maalattua peltiä.

Noin kuuden vuoden tuotannon aikana valmistui 6 622 Volvo 262C -yksilöä. Yhdestä näistä tehty ralliauto olisi varsin erikoinen tuote. Sellaisen voisi kuvitella löytyvän lähinnä Suomesta.

Volvo 262C -ralliauto – tori autot
Historic-luokan Volvo 262C -ralliauto on myynnissä juurikin Suomessa.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Käytetty erikoisuus – Volvo 262C -ralliauto

Vuosimallin 1981 Volvo 262C -ralliauto on kaupan Vantaalla. Tarkemmin kyseessä on FIA-passilla varustettu Historic-luokan kilpa-auto, jota myyjä mainostaa mahdollisesti ainutlaatuiseksi. Sen mittarilukemaa ei ole ilmoitettu, mutta tokkopa asialla merkitystäkään.

Volvo 262C -ralliauto – tori autot
V6-bensiinimoottorista kerrotaan rutistetun irti 180 hevosvoimaa.

Bensiinimoottorin 6 sylinteriä on aseteltu V-muotoon Peugeotin, Renaultin ja Volvon toimesta. Valmistajan autoon asentaman voimanlähteen huipputeho on 114 kilowattia (155 hv), mutta myynti-ilmoituksen mukaan koneesta irtoaa 180 hevosvoimaa. Pellin alla majaileva B28E lienee kokenut jonkinlaista kutittelua.

Takavetoiseen autoon asennetusta Kimtekin vaihteistosta löytyy 5 pykälää ja sopivasti valitun perävälityksen lisäksi olennainen osa on myös lukkoperänä tunnettu tasauspyörästön luistonrajoitin. Parasta pitoa haetaan lisäksi vielä Bilsteinin alustalla.

Metallinhohtopunaiseen verhottu Bertonen valmistama kori on lähes turhan ylellinen rallipoluille, mutta keulalla komeileva lisävalopatteristo palauttaa ajatukset puiden pujotteluun pilkkopimeässä. Valkoiset Compomotiven vanteet ovat omiaan ralliteeman rakentamiseen.

Sisätilojenkin puolella viimeistely vaikuttaa kuvien perusteella suorastaan siistiltä ralliautoon. OMP:n istuimet saman merkin vöin ja Luisin ohjauspyörä kertovat välittömästi mistä turvakaarien välissä on kyse. Samaan aikaan ovipahvit ovat kuin suoraan 80-luvun uusrikkaiden jenkkien olohuoneesta.

Volvo 262C -ralliauto – tori autot
Sisätilojen kokonaisuus on lähes käsittämätön yhdistelmä rallia ja 80-luvun jenkkiluksusta.

Auto on myynti-ilmoituksen mukaan rakennettu "ammattilaisten toimesta hyvästä aihiosta, hyvillä osilla ja rakkaudella ilman rahapulaa". Rakentamisen jälkeen tällä yksilöllä kerrotaan ajetun noin 2 300 kilometriä, joihin lukeutuivat yksi ralli sekä kaksi rallisprinttiä. Hauska ja persoonallinen Volvo 262C -ralliauto olisi mukavaa nähdä jatkossakin rallipoluilla, mutta aivan ilmainen se ei toki ole.

Teksti: Henri Posa, Kuvat: Tori Autot

Luetuimmat