3.1.2022 Ajoneuvot Käytetyt erikoisuudet – Volvo 262C -ralliauto Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä FIA-passilla varustettu Historic-luokan Volvo 262C -ralliauto on melkoinen käytetty erikoisuus. Uuteen vuoteen voisi liukua Bertonen kylki edellä. Ruotsalaisvalmistaja rakensi 1970-luvulla valikoimaansa täysin uusiksi. Amazonin kaltaiset pyöreät muodot saivat jäädä taakse, kun pian lähes koko mallipaletin pienoismallit onnistuivat kahdesta Lego-palikasta. Tuota seuranneen aikakauden Volvo 262C -ralliauto on monellakin tapaa hämmentävä poikkeama perinteiseltä ajolinjalta. Merkin 50-vuotisjuhlan kunniaksi vuodelle 1977 esitelty luksusluokan coupé Volvo 262C oli hyvin mielenkiintoinen tuote. Valmistajan mielissä kohderyhmänä kiilsivät Yhdysvaltojen rannikkojen rikkaat ja näin noin puolet vuosituotannosta olikin korvamerkitty noita markkinoita varten. Volvo 262C -ralliauto on hyvin erikoinen kapistus moneltakin kantilta katsottuna. Uutuusmallilla ei ollut suoranaista edeltäjää, vaikka P1800 ES jonkun mielessä sellaiseksi vääntyisikin. Volvo tähtäsi ensimmäistä kertaa suoraan ylellisten kaksiovisten autojen markkinoille. Erikoinen 262C valmistettiin Bertonen toimesta Torinossa, mutta muotoilu edusti omaa osaamista. Volvon päämuotoilija Jan Wilsgaard piirsi suunnitelmat pääosin vanhojen palojen pohjalle. Porrasperäinen 260 sai luovuttaa perusrakenteensa ja voimalinjansa lisäksi myös monet pintapaneelinsa, kun Bertone pakersi uuden katon sekä ovien yläosat. Volvon 260 tulee tästäkin kulmasta ensimmäisenä mieleen, mutta kylkilinjasta ylöspäin on tapahtunut suurempia muutoksia. Konepellin alla tämä tarkoitti noin 2,7-litraista V6-moottoria, jonka takaa löytyivät Peugeot, Renault ja Volvo. Tästä myös moottorin tuntema PRV-nimitys. Mallivuodelle 1980 tapahtuneen päivityksen myötä moottorin litratilavuus kasvoi lähes kahdella desillä. Myös valoja, vilkkuja ja puskureita päiviteltiin. Samoin mallin myöhemmillä metreillä ostaja sai valita itselleen useamman värin väliltä sekä katoksi vinyylipintaa tai perinteisesti maalattua peltiä. Noin kuuden vuoden tuotannon aikana valmistui 6 622 Volvo 262C -yksilöä. Yhdestä näistä tehty ralliauto olisi varsin erikoinen tuote. Sellaisen voisi kuvitella löytyvän lähinnä Suomesta. Historic-luokan Volvo 262C -ralliauto on myynnissä juurikin Suomessa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Käytetty erikoisuus – Volvo 262C -ralliauto Vuosimallin 1981 Volvo 262C -ralliauto on kaupan Vantaalla. Tarkemmin kyseessä on FIA-passilla varustettu Historic-luokan kilpa-auto, jota myyjä mainostaa mahdollisesti ainutlaatuiseksi. Sen mittarilukemaa ei ole ilmoitettu, mutta tokkopa asialla merkitystäkään. V6-bensiinimoottorista kerrotaan rutistetun irti 180 hevosvoimaa. Bensiinimoottorin 6 sylinteriä on aseteltu V-muotoon Peugeotin, Renaultin ja Volvon toimesta. Valmistajan autoon asentaman voimanlähteen huipputeho on 114 kilowattia (155 hv), mutta myynti-ilmoituksen mukaan koneesta irtoaa 180 hevosvoimaa. Pellin alla majaileva B28E lienee kokenut jonkinlaista kutittelua. Takavetoiseen autoon asennetusta Kimtekin vaihteistosta löytyy 5 pykälää ja sopivasti valitun perävälityksen lisäksi olennainen osa on myös lukkoperänä tunnettu tasauspyörästön luistonrajoitin. Parasta pitoa haetaan lisäksi vielä Bilsteinin alustalla. Metallinhohtopunaiseen verhottu Bertonen valmistama kori on lähes turhan ylellinen rallipoluille, mutta keulalla komeileva lisävalopatteristo palauttaa ajatukset puiden pujotteluun pilkkopimeässä. Valkoiset Compomotiven vanteet ovat omiaan ralliteeman rakentamiseen. Sisätilojenkin puolella viimeistely vaikuttaa kuvien perusteella suorastaan siistiltä ralliautoon. OMP:n istuimet saman merkin vöin ja Luisin ohjauspyörä kertovat välittömästi mistä turvakaarien välissä on kyse. Samaan aikaan ovipahvit ovat kuin suoraan 80-luvun uusrikkaiden jenkkien olohuoneesta. Sisätilojen kokonaisuus on lähes käsittämätön yhdistelmä rallia ja 80-luvun jenkkiluksusta. Auto on myynti-ilmoituksen mukaan rakennettu "ammattilaisten toimesta hyvästä aihiosta, hyvillä osilla ja rakkaudella ilman rahapulaa". Rakentamisen jälkeen tällä yksilöllä kerrotaan ajetun noin 2 300 kilometriä, joihin lukeutuivat yksi ralli sekä kaksi rallisprinttiä. Hauska ja persoonallinen Volvo 262C -ralliauto olisi mukavaa nähdä jatkossakin rallipoluilla, mutta aivan ilmainen se ei toki ole. Teksti: Henri Posa, Kuvat: Tori Autot Lue lisää Kaikki artikkelit 2.11.2026 Yleinen Käytetyt erikoisuudet: Yksi viimeisistä takavetoisista Toyota Celicoista 2.11.2026 Ajoneuvot ID. Cross vai ID. Polo? – Siinä vasta pulma, kun hintaeroa on noin 2 500 euron verran 1.11.2026 Ajoneuvot Tiedätkö, mikä japanilainen auto tunnetaan nimellä Hachi-Roku? – Mallistonsa viimeinen takaveto 1.11.2026 Ajoneuvot Bentley Torcalista tulee lähes varmasti Suomen historian myydyin Bentley-malli – ja myös tavanomaisimman näköinen sellainen 31.10.2026 Ajoneuvot Muistatko nämä kaikki 12 sukupolvea? – Toyota Corolla 60 vuotta 26.10.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Harvinaiseksi käyvä, yksiomistajainen Citroën GSA -81 25.10.2026 Ajoneuvot Fiat teki Pandinasta tämän näyttävän erikoismallin vain, jotta Italian hallitus ei kaappaisi Autobianchia Stellantikselta, ja mahdollisesti antaisi sitä kiinalaisvalmistajien käsiin 22.10.2026 Ajoneuvot Hyundai Ioniq 3 alkaen 29 990 euroa – tuolla hinnalla saa jo nopeimman version, muttei vielä mittaristonäyttöä 21.10.2026 Ajoneuvot Hyundai Ioniq 3 todistaa osaltaan, että sähköautokin voi olla yhtä aikaa ”edullinen” ja hauska – ja se on ihan kuin symmetrinen versio Velosterista Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 31.10.2026 Lentokoneet Airbus A220:sta tulee ensimmäinen matkustajakonetyyppi, joka saa Safranin häirinnänkestävän, sotilaskoneisiin tarkoitetun navigaatiojärjestelmän 1.11.2026 Ajatuksia autoista Nykyautojen vanteet näyttävät rumemmilta kuin koskaan aiemmin 1.11.2026 Ajoneuvot Tiedätkö, mikä japanilainen auto tunnetaan nimellä Hachi-Roku? – Mallistonsa viimeinen takaveto 1.11.2026 Ajoneuvot Bentley Torcalista tulee lähes varmasti Suomen historian myydyin Bentley-malli - ja myös tavanomaisimman näköinen sellainen 31.10.2026 Huutokauppahelmet David Hasselhoffin kiertue-K.I.T.T. on kertaalleen varastettu ja Interpolin löytämä - yksilö on takuuvarmasti lähempänä alkuperäistä kuin yksikään lukuisista omavalmisteista 28.10.2026 Uutinen Satojen miljoonien eurojen akkumateriaalitehdas kumisee Harjavallassa tyhjyyttään – Kotkan uusi tehdas hankkii raaka-aineensa ulkomailta 27.10.2026 Lentokoneet Kaikkien naapurikansojen alistaja vieraili Helsingissä - erikoisuus on muun muassa yksi viimeisistä koskaan valmistetuista Boeing 767 -matkustajakoneista 31.10.2026 Lentokoneet Airbus A220:sta tulee ensimmäinen matkustajakonetyyppi, joka saa Safranin häirinnänkestävän, sotilaskoneisiin tarkoitetun navigaatiojärjestelmän 30.10.2026 Autoilu Käyttötestiauton pohjakosketus paljasti korotetun risteyksen virheen Helsingissä 31.10.2026 Huutokauppahelmet David Hasselhoffin kiertue-K.I.T.T. on kertaalleen varastettu ja Interpolin löytämä - yksilö on takuuvarmasti lähempänä alkuperäistä kuin yksikään lukuisista omavalmisteista 21.10.2026 Autoilu Entä jos vuonna 2030 diesel-Octavialla ajavan nykyinen verorasitus 497 euroa kohoaisi 634 euroon vuodessa ja sähkö-Enyaqilla ajavalla 337 eurosta 571 euroon? 28.10.2026 Uutinen Satojen miljoonien eurojen akkumateriaalitehdas kumisee Harjavallassa tyhjyyttään – Kotkan uusi tehdas hankkii raaka-aineensa ulkomailta 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 27.10.2026 Lentokoneet Kaikkien naapurikansojen alistaja vieraili Helsingissä - erikoisuus on muun muassa yksi viimeisistä koskaan valmistetuista Boeing 767 -matkustajakoneista 4.10.2026 Kotimaanmatkailu Tältä näyttää Suomen maanteiden korkeimmassa kohdassa