Käyttötesti: Kia Niro EV käy vaikka talvilämpimästä taukotuvasta

Kia Niro EV -käyttötesti ei ole tarjonnut erityistä talviriehaa, käytännöllisyyttä senkin edestä.

Varsin monimutkaisen Peugeot 308 -käyttötestin jälkeen olemme palanneet Kia Niro EV:n avulla tietynlaiseen Nissan Qashqai -maailmaan. Aivan kuten japanilaisella katumaasturilla, myös korealaisella sähköautolla arki sujuu kuin ajatus, eikä mitään toimintoa ole tarvinnut erikseen opetella.

Yleinen vaivattomuus ei kuitenkaan tarkoita, etteikö jotain huomioitavaa löytyisi; niistä lisää nyt, kun talvista käyttötestiä on ajettu kolmisen kuukautta.

Lämpiää – liiaksikin

Aluksi kiitokset Niron lämmityslaitteelle – yleiseen sähköautotapaan. Kuten aiemmassa väliraportissa kerrottiin, olemme käyttäneet ahkerasti älypuhelimella käynnistyvää etälämmitystä, jolloin auto odottaa lähtöhetkellä ikkunat kirkkaina ja matkustamo miellyttävänä.

Mutta riittää lämmityslaitteessa puhtia ihan kylmiltäänkin. Kun lyö virrat päälle ja ryhtyy sen jälkeen raappaamaan sivuikkunoita, tuulilasi ehtii tällä välillä sulaa. Käyttötesti-Niron varustukseen ei kuulu lämmitettävää tuulilasia, mutta emme ole ehtineet sitä tässä yhteydessä edes kaivata.

Ajossa matkustamo alkaa lämmetä jo parin kilometrin ajon jälkeen, ja kritisoitavaa jää lähinnä automaatti-ilmastoinnin yläpainotteisesta lämmönjaosta sekä taajamassa turhan kovasta puhallinnopeudesta – vaikka esiasetuksen olisi säätänyt miedoimmalle tasolle.

Sähköauton etuihin polttomoottoriautoon nähden lukeutuu myös taukolämmitys. Kun pitää pakkasella odottaa kadunreunassa kyytiin tulijaa, auton voi pitää ”käynnissä” ja lämmityslaitteen päällä tyhjäkäyntirajoituksia rikkomatta.

Ratin ja istuinten lämmittimien käyttö käy Nirossa keskikonsolin nappuloilla liikennettä vaarantamatta – terveisiä vain eräiden saksalaisten sähköautojen suuntaan. Myös digitaalista lämmityslaitteen säätöpaneelia pystyy näppäilemään talvikäsineillä, tosin paksuimmilla rukkasilla virtuaalinappuloita joutuu vähän kutittelemaan.

Ohjauspyörän lämmitys pelaa Nirossa harmonisesti, mutta istuinlämmittimet pitää liian tehokkaina kytkeä pois jo kilometrin ajon jälkeen. Talvitestaus näyttäisi siis tältä osin jääneen puolitiehen, varsinkin kun grillaus jättää osan istuinosasta kylmäksi.

Bugipäivitys tulossa

Mitä tulee aiemmin raportoimaamme bugiin, se on esiintynyt nyt kaikkiaan kolme kertaa. Ensimmäisellä kerrallahan Niro ei halunnut lähteä heti liikkeelle etälämmityksen jälkeen, kun auto ei ollut latauksessa, ja toisella tenkkapoo tuli täysin toisenlaisessa tilanteessa, nimittäin piuhan päässä ja ilman etälämmitystä.

Kolmas otos toi vielä yhden uuden ulottuvuuden, kun auto ei suostunut yhteistyöhön puolen tunnin moottoritieajon ja sitä seuranneen pikapysähdyksen jälkeen. Tällä kertaa Niro virkosi vielä aiempiakin kertoja nopeammin, vain minuutin odottelulla.

Kovin kroonista ei sairastelu ole, sillä episodien väleihin mahtuu lukemattomia liikkeellelähtöjä – ja pian se lienee muisto vain, sillä Kian maahantuoja viestitti, että bugin alkuperä on saatu selville ja päivitys on tarkoitus toteuttaa testiautoomme alkukevään aikana.

Puskee, muttei aina

Niron talviajettavuus on ennen kaikkea vaivatonta. Taajamassa ohjaus on jopa turhan kevyt, lumisella mutkatiellä jo huomattavasti luonnollisempi muuttuakseen sitten moottoritiellä taas hieman puuromaiseksi. Viimeksi mainitussa sivutuuli tuntuu myös puuttuvan kulkusuuntaan melko herkästi.

Mitään yllättävää ei käytöksessä ole. Auto kääntyy tasaisen aliohjautuvasti paitsi silloin, kun jarrutusenergian talteenoton voimakkaimmat asetukset ovat päällä – tällöin esiintyvä yliohjautuminen saattaa hätkähdyttää kokemattomamman kuskin. Voimakkaassa kiihdytyksessä ohjauksessa tuntuu myös selvää vetelyä.

Lumihangessa ryömittäessä oman rajoituksensa asettaa luistonesto, joka toimii poikkeuksellisen terävin syklein. Kannattaakin painaa pitkään ohjauspyörässä olevaa ajotilavalitsinta: se tuo käyttöön rauhallisemman Snow-ajotilan. Joka tapauksessa sähköauton ja luistoneston ohjelmointi olisi mahdollista toteuttaa huomattavasti pehmeämminkin.

Teksti: Jussi Saarinen Kuvat: Jari Saarentaus