Koeajo: BMW 545e xDrive -lataushybridissä on kuusi pyttyä, mutta parempaankin olisi ainekset

Upea kuusisylinterinen voimanlähde ja sulavasti toimiva nelivetoinen lataushybridivoimalinja eivät pysty piilottamaan BMW 545e xDriven tiettyjä ongelmia. Hyvää: kuusisylinterinen rivimoottori. Huonoa: ohjaus.

BMW 5-sarja päivitettiin vuonna 2020 niiden asioiden osalta, jotka eivät oikeastaan tarvinneet päivittämistä. Näihin lukeutuvat alati kasvavat munuaiset sekä automaailman huippua edustava seitsemännen sukupolven iDrive. Tavaratilaan kuhmun lisäävä lataushybridi 545e xDrive liittyi seuraan juuri ennen vuodenvaihdetta.

Tuo voimalinja onkin sinällään upea. Potkua on tarjolla ilahduttavasti ja se ohjataan neljälle pyörälle pito-ongelmien hallitsemiseksi. Hybridipuoli toimii sulavasti eikä siirtyminen sähköltä polttomoottorille häiritse silkinpehmeän kuusisylinterisen kehrätessä pellin alla.

Hybridin toinen puoli ei pärjää yhtä hyvin. Ongelma on lyhyehkö sähköinen toimintamatka ja hidas lataus. Kilpailijat ovat molempien suhteen edellä.

Auto valmiiksi esilämmitettynä ja akku täyteen ladattuna pääsimme sähköllä talviviileässä 33 kilometriä. Eikä akkua saa takaisin täyteen tohinassa, sillä latausteho on korkeintaan 3,7 kilowattia. Asiointilataus onkin syytä suosiolla unohtaa.

Tutut ongelmat

Valitettavasti tutut ongelmat jäivät vaivaamaan myös päivityksen jälkeen. Näistä suurimpana korostuu onneton ohjaus, joka vie halun nauttia auton tehoreserveistä ja hienosta nelivetojärjestelmästä. BMW on ollut joskus vuosia takaperin tunnettu ajajan autona, mutta tämä tahmainen ja tunnoton ohjaus ei ansaitse sellaisia kehuja.

Tämän lisäksi ainakin koeajoyksilö nypytti moottoritiellä kitkarenkaista huolimatta, joten jousitusmukavuuskaan ei yllä Mercedes-Benzin E-sarjan tasolle. Äänieristys on kyllä hyvällä mallilla.

BMW on osoittanut uuden 3-sarjan kanssa, että suunta on jälleen ylöspäin. Nyt sitä ryhtiliikettä todella kaivattaisiin myös 5-sarjan luokse. Toivottavasti tulevaisuus tuo parempia hetkiä, sillä alla muhii myös paljon hyvää.

Teksti ja kuvat: Henri Posa