14.1.2019

Koeajo: Kesää odotellessa – Mazda MX-5 RF

Madza MX-5 RF

Kova katto ja automaatti helpottavat Mazda MX-5:n arkista käytettävyyttä, mutta vievät osan viehätyksestä. Hyvää: ajettavuus, keveys, painopiste, kompaktit mitat, tyköistuva ohjaamo. Huonoa: tavaratila, melu, lyhyet kesät.

Mazda MX-5 on maailman eniten myyty kaksipaikkainen roadster. Tänä vuonna mallin valmistuksen aloittamisesta tulee kuluneeksi 30 vuotta. Suosio perustuu alun perin brittien aloittamaan pienten, keveiden ja ennen kaikkea edullisten avoautojen perinteiden jatkamiseen.

Autotyypin tunnuspiirteisiin kuuluu tietysti takaveto ja mataluus – kuljettaja istuu lähellä tien pintaa ja taka-akselia. Moottori on etuakselin takapuolella, ja keula suhteellisen pitkä.

Alhainen painopiste ja tasainen painonjakautuma ovat optimaalisia ajettavuuden kannalta. Napakka jousitus ja tunnokas ohjaus täydentävät kokemuksen. Tällä autolla Helsingistä Turkuun ajaa mieluiten vanhaa Kuninkaantietä moottoritien sijaan, jo melukin takia.

Reissussa on pärjättävä käsimatkatavaroilla, sillä tavaratila on pieni. Ohjaamokin on isoimmille kuskeille ahdas, eli myös esikuvien huonot puolet ovat tallella. Koska puritaaninen avoauto ei sovi kaikille, Mazda yrittää laajentaa MX-5:n potentiaalia kovalla aukeavalla katolla, automaattivaihteistolla ja lisäteholla.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Ylätehoa

MX-5:n isompaa kaksilitraista moottoria on viilattu uusimpien päästömääräysten mukaisiksi, mutta samalla myös teholukemat ja suoritusarvot ovat kohentuneet. Mazda välttelee edelleen turboahtamista, ja käyttää sen sijaan perinteisiä virityskeinoja. Imuilman ja pakokaasun kulkua on helpotettu, pyöriviä massoja ja sisäistä kitkaa vähennetty sekä polttoaineen suihkutusta optimoitu.

Tuloksena tehoa on nyt 184 hevosvoimaa, mutta ne piilottelevat korkealla ylärekisterissä. Kone kiertääkin iloisesti aina 7 500 kierrokseen asti. Ahtamattomaksi moottoriksi maksimivääntöä löytyy kelvot 205 newtonmetriä, sekin vasta isommilla kierroksilla kuin nykyturboissa. Moottorin äänet on jätetty selkeästi kuuluviin, mutta ne peittyvät matka-ajossa rengasmelun alle.

Tällaiseen autoon sopii parhaiten käsivaihteisto, mutta nyt tarjolla on myös kuusivaihteinen automaatti. Se osaa hakea huipputehon yläkierroksilta, mutta hukkaa silti kiihtyvyydestä parhaimman terän. Taloudenpitokaan ei kuulu laatikon vahvuuksiin, sillä kulutus karkaa helposti kahdeksaan litraan sadalla.

Talvi ei tuota avo-Mazdalle ongelmia. Pieni ohjaamo lämpiää nopeasti, mutta kevyesti verhoiltu katto päästää ajomelua lävitse. Tasaisen painonjakautumansa ansiosta takavetoinen MX-5 on hauska ja nopea mutta silti helppo ajettava – jopa sähköiset apuvälineet irti kytkettyinä.Madza MX-5 RF

Lisää varusteita

MX-5:n keveyteen ja minimalismiin ei varusteilla koreilu sovi. Silti tarjolla on uusina juttuina muun muassa törmäyksenesto, liikennemerkkien tunnistus, kuljettajan vireystilan valvonta ja peruutuskamera, tosin vain nyt koeajettuun kalleimpaan varustetasoon liitettynä.

Kojelauta on ennallaan, ja toiminnot selkeitä käyttää perinteisten nappuloiden kautta. Kosketusnäyttöäkään ei ole: monitoimiruutua käytetään pyörökytkimellä. Lokeroita pikkutavaroille on niukasti, hansikaslokerokin on ohjaamon takaseinässä.

Ratin etäisyyssäätöä on kasvatettu, ja ajoasento on miellyttävän tyköistuva. Recaron sportti-istuimet ovatkin ainoa asia, mitä jää tästä kalleimmasta versiosta kaipaamaan.

Madza MX-5 RF

Automaattivaihteisto ja takakonttiin napin painalluksesta katoava kovakatto hämärtävät alkuperäistä ideaa kohtuuhintaisesta avosportista, kun hinta karkaa lähes 50 000 euroon.

MX-5:n perusmalli manuaalivaihteistolla, rättikatolla ja pienemmällä puolitoistalitraisella 132-hevosvoimaisella moottorilla täyttää tehtävän paremmin. Helmikuussa laivattavissa autoissa on päästöjä viilattu vielä alemmiksi, jolloin viimeksi mainitun version hinta laskee lähes viisi tonnia tasan 30 000 euroon.

Teksti ja kuvat: Petri Munukka

Lisätietoja: www.mazda.fi/mazda-mx-5/rf

Mazda MX-5 RF 2.0 Skyactiv-G Luxury Sport 6AT

Hinta alkaen

46 405 €

Koeajetun auton hinta varusteineen

49 093 €

Moottori

Bensiinimoottori 1 998 cm³, 4 sylinteriä, 6-v. automaattivaihteisto, takaveto.

Teho

135 kW (184 hv), 7000 r/min

Vääntö

405 Nm (4000 r/min)

Vääntö

405 Nm (4000 r/min)

Kiihtyvyys 0–100 km/h

7,9 s

Huippunopeus

199 km/h

Kulutus l/ 100 km

NEDC-kulutus 7,6 (yhd.) (l/km)

CO2-päästöt

171 g/km

Mitat

pituus 3915 mm, leveys 1735 mm, korkeus 1230 mm, akseliväli 2310 mm

Muu tieto

Perävaunumassa 0 kg

Euro NCAP

4 tähteä

Takuu

3 vuotta / 100 000 km

Luetuimmat