Koeajo: kova keskimmäinen – Volkswagen Tiguan
Volkswagen Tiguan on puhdasverinen merkkinsä edustaja niin olemus- kuin mukavuuspuolellakin. Hyvää: ajettavuus, tilat, muunneltavuus. Huonoa: ei maailman pehmein.
Kun koeajoon tulee lyhyen ajan sisällä kolmas muunnelma samasta teemasta eli Volkswagen Tiguan, huomaa viimeistään, miten VW-konsernin katumaasturitarjonta on hetkessä moninkertaistunut. Päivänvalon on nähnyt peräti neljä uutta mallia – kokojärjestyksessä Audi Q2, Seat Ateca, Volkswagen Tiguan ja Škoda Kodiaq.
Näistä kolme viimeksi mainittua ovat selkeitä sisarmalleja myös ulkonäöltään. Eroja on haettu etenkin erilaisilla keuloilla, mutta vaikkapa takaviistosta katsottuna kyljen pokkaus ja takavalon olemus ovat kolmikossa hyvin saman tyyppiset.
Hetken päästä isompi
Veikkaamme kuitenkin, että harva autonostaja tai -kuolaaja mieltää näitä sisarmallijuttuja aivan automedian tavoin. Seat on Seat, Škoda on Škoda ja volkkari on volkkari, ja sellaisina ne pysyvät mielikuvissa vielä pitkään.
Sen sijaan autojen keskinäiset kokoerot ovat jo merkittävämpi asia. Alun perin näytti siltä, että Ateca, Tiguan ja Kodiaq erottuvat toisistaan selkeästi pituuksiensa (4 363/4 486/4 697 mm) ja akseliväliensä (2 638/2 677/2 791 mm) osalta.
Tieto Geneven autonäyttelyssä esiteltävästä Kodiaqin kokoisesta ja seitsenpaikkaisesta Tiguanin Allspace-versiosta kuitenkin sekoitti pakan. Jäämmekin odottamaan, mitä muita versioita samasta taikinasta vielä leivotaan.
Mahtuu mukavasti
Jo tällä korikoolla mahdollistetaan erittäin hyvät sisätilat. Pitkä takamatkustaja ei löydä mitään moittimista, eivätkä yleensä tila-autoissa käytetyt, etuistuinten selkänojista taittuvat pöydätkään vie jaloilta hyötysenttejä.
Muitakin tila-automaisia yksityiskohtia löytyy, kuten takaistuimen selkänojan moniportainen kaltevuussäätö sekä istuimen pitkittäissäätö. Kenties tärkeämpää on se, että istuinmukavuus on kohtuullisen hyvä jopa reisituen osalta.
Tavaratilakin on hyvin suunniteltu. Selkänoja kaatuu kolmessa osassa, eli suksien sisäkuljetus on turvattu. Kahteen eri tasoon asettuvalla välipohjalla kontista saa joko tosi syvän tai sitten tasapintaisen laajennuksen kanssa.
Kotimaa tiedossa
Kuljettajan paikalla fiilis on perisaksalainen.
Aivan kuten nykyinen Volkswagen Passat, myös toisen sukupolven Tiguan tarjoaa laakean, varsin kovapintaisen istuimen ja melko topakan alustan. Ensin mainittua parantavat ErgoActive-istuimen laajat säätömahdollisuudet, jälkimmäinen piirre on ainakin tässä malliversiossa vain hyväksyttävä.
Kuopat tuntuvat pintakovuutena, mutta onneksi alusta ei tasaisella tiellä juuri nypytä, ja isot heitot ylittyvät jo selvästi huomamaattomammin. Rengasmelu vaikutti nastarenkain varsin kovalta verrattuna syksyllä ajamaamme peruskesäkumeilla kengitettyyn Seat Atecaan.
Ryhmäviivyttelyä
1.4 TSI -bensakone liikuttaa Tiguania riittävästi. Tumma käyntiääni ei nouse missään vaiheessa häiritsevän korkeaksi senkään takia, että nelivetoisessa autossa riittää pitoa ilman koneen turhanpäiväistä kierrättämistä.
Neliveto on Tiguanissa aina mukana aivan malliston vähätehoisempia versioita lukuun ottamatta. Koeajetun moottorin saa tällä varustelulla ja DSG-kaksoiskytkinautomaatilla myös etuvetoisena; tällöin säästää reilut 4 200 euroa.
Vaikka se on iso raha, noin 10 prosenttia auton koko arvosta, Suomen talvessa nelivedosta ei toisinaan tee mieli luopua mistään hinnasta.
Kytkeytyvän nelivedon ja kaksoiskytkinvaihteiston toiminta ei ole missään vaiheessa täysin viiveetöntä, mutta jäisestä risteyksestä liikennevirran ahtaaseen rakoon kiihdytettäessä lopputulos on joka tapauksessa sama: kaksivetoisella suoritus jää tekemättä.
