Opel Corsa

Ajoneuvot Koeajo 26.12.2019

Koeajo: Opel Corsa – kompaktisti saksalaisella korostuksella

Ranskalaiskonsernin aineksista koottu Opel Corsa säilyttää oman identiteettinsä. Hyvää: Opelin identiteetin säilyminen, ledimatriisivalot, ajettavuus. Huonoa: ledimatriisivalojen toteutus, Corsa-e mallistoon vasta myöhemmin.

Kuudennen polven Opel Corsan suunnittelutyö oli jo hyvässä vauhdissa, kun ranskalainen PSA-ryhmä siirtyi saksalaismerkin uudeksi omistajaksi. Corsa suunniteltiin pikavauhtia uudelleen CMP-alustalle, joka löytyy Peugeot 2008:n, DS 3 Crossbackin ja Peugeot 208:n pinnan alta.

Opelin vahvuuksilla

Uusi Opel Corsa panostaa voimakkaasti asioihin, joista saksalaismerkki on tullut viime vuosina tunnetuiksi. Istuimiin on panostettu voimakkaasti ja merkin edustajat kyselivät myös kiinnostuneina palautetta, joten muutoksia saatetaan nähdä vielä ennen Corsan saapumista markkinoille. 208:n etuistuinten hiukan outo sijainti vallitsee myös Corsassa, mutta saksalaisautossa ergonomiahaasteet eivät häiritse samassa määrin.

Toinen merkittävä innovaatio ovat matriisiledivalot tämän luokan autossa. Uudet ajovalot tuovat kompaktiautolle melkoisen määrän valotehoa. Energia- ja paketointisyistä kaukovalot on yhdistetty samaan yksikköön lähivalojen kanssa, mikä näkyy valoalueiden korostuneena rajana sekä kaukovalon valoyksiköiden varjoina.

Opel Corsa

Opel on lisäksi panostanut painonsäästöön, löytäen yli 100 kilogrammaa laihdutettavaa edelliseen polveen verrattuna. Keveimmät Corsat painavatkin alle 1 000 kilogrammaa, mikä on nykyautolle hieno saavutus. Mittasuhteita on viilattu madaltamalla kattoa 48 mm ja laskemalla kuljettajan istuinta 28 mm, mutta muuten Corsa mahtuu edeltäjänsä silhuettiin parin sentin tarkkuudella.

Opel Corsa

Tuttu taikina, oma paistos

Vaikka sisustassa vallitseva tunnelma on tuttu 208:sta, on Opel onnistunut tekemään samasta taikinasta paremman kokonaisuuden. Materiaalivalinnat ja muotojen yksityiskohdat antavat laadukkaamman vaikutelman. Digitaalimittaristo on selkeä, mutta tietojen ryhmittely ja vähäiset muokkausvaihtoehdot eivät liene kaikkien mieleen. Takaistuimilla tilaa on kohtuullisesti, mutta kehitys edelliseen Corsaan nähden on pysähtynyttä. Tavaratila on 309 litraa.

 

Vaikka voimalinjojen kerrotaan olevan “99% samat” 208:n kanssa, tuntuu Corsa liikkuvan ripeämmin ja terävämmin. Myyntimalliksi kohonnee 100 hevosvoiman 1,2-litrainen bensiiniturbo, malliston huipun kuuluessa 130 hevosvoiman versiolle samasta moottorista. Lisäksi tarjolla on 1,5-litrainen 102 hevosvoiman diesel ja 75 hevosvoiman vapaasti hengittävä bensiinimoottori. Moottoriversiosta riippuen tarjolla on kuusipykäläinen manuaali ja/tai kahdeksanvaihteinen automaatti, molempien ollessa mainioita.

Opel Corsa

Corsan alustan viritys on saksalaisen napakkaa ja auto reagoi ohjaukseen sisartaan reippaammin. Toisaalta Opelin Peugeotia kookkaampi ohjauspyörä rauhoittaa kääntöliikkeen alkua. Uusi GSi-malli antaa vielä odottaa itseään, mutta lähtökohdat ovat hyvät.

Opel Corsa

Suomeen uuden Opel Corsan polttomoottoriversiot saapuvat tammikuussa 2020. Täyssähköisen Opel Corsa-e:n esittely menee lähemmäs kesää, mutta luvassa on Peugeot e-208:n tavoin 50 kWh akun, 100 kW moottorin ja 330 kilometrin WLTP-toimintamatka yhdistelmä.

Opel Corsa

Teksti ja kuvat: Aake Kinnunen

Jaa artikkeli

Valmistajalta: Opel

Kaikki koeajot

Uusimmat