Koeajo: sisäistä sushia – Renault Kadjar

Renault Kadjar tuo mieleen sisarmallinsa Nissan Qashqain, vaikka näyttääkin täysin ranskalaiselta. Nyt valikoimaan lisättiin myös bensa-automaatti. Hyvää: sisätilat, tavaratila. Huonoa: automaatin ja luistoneston yhteispeli.

Kun Renault Kadjar esiteltiin keväällä 2015, malliston ainoa bensiinimoottori eli 1,2-litrainen turboahdettu voimanlähde oli aina varustettu kuusivaihteisella manuaalilaatikolla. Automaattia ei ollut lainkaan saatavana.

Nyt tuo puute on korjattu kaksoiskytkinvaihteistolla, joka on saatavana kahteen kalleimpaan varustetasoon. Manuaalimalliin verrattuna ylimääräistä kolehtia kerätään 2 700 euron verran.

Kyseessä ei kuitenkaan ole sama vaihteisto kuin Kadjarin dCi 110 -dieselmoottorin yhteydessä: sen kaksoiskytkinlaatikossa on kuusi pykälää, kun niitä tässä bensa-automaatissa on seitsemän.

Muuten Kadjar-mallisto on ennallaan. Nelivetoa havittelevan on edelleen hankittava tehokkaampi dCi 130 -diesel ja tyydyttävä manuaalivaihteistoon. Sama vetotavan ja kalliimman moottorin pakkoavioliitto on vallalla monen muunkin merkin katumaasturimallistossa.

Sutii ja ei sudi

Aiemmin kokeilemiimme Renaultin kaksoiskytkinvaihteistoihin verrattuna tämä laatikko ei pelannut aivan pehmeimmällä mahdollisella tavalla.

Hyvissä olosuhteissa ja rauhallisessa ajossa toiminnassa ei ole juuri moittimista, ja ajaminen on odotetun vaivatonta. Suorituskyky on riittävää tasoa, kuten moottorin tilavuuden ja ilmoitettujen numeroarvojen perusteella voi olettaakin.

Sen sijaan vauhdikkaampi ajotapa ja parkkipaikoilla hätäily tuottaa kulkuun viiveitä – niitä samoja joista VW-konsernin DSG-vaihteistoja on toistuvasti moitittu.

Myöskään luistoneston toiminta ei ollut saumatonta. Kun etupyörät pyrkivät risteyksessä lyömään tyhjää, järjestelmä katkoo vetoa niin rankasti, että auton meno tyssää hetkeksi miltei kokonaan! Ylimääräinen ennakointi on siis tarpeen.

Rapeakuorinen

Kadjar on samaa lihaa ja verta kuin Renault-Nissan -allianssin toinen katumaasturihedelmä Qashqai, mutta se ei juuri näy päällepäin. Paitsi että Kadjarin keula ja perä on muotoiltu tyystin uudelleen, on takaylitys mittavampi ja kontti hieman käytännöllisempi.

Sisustuksessakin japanilaisjuuret on häivytetty mahdollisimman tarkkaan. Kadjarin mittaristo, kojelaudan kosketusnäyttö ja melkein kaikki katkaisimet (ja jopa uudesta autosta nenään leviävä tuoksu!) ovat nyky-Renault -tyylisiä.

Sisarmalliuden voi kuitenkin aistia ajossa, sillä konepellin kyhmyt heikentävät näkyvyyttä eteen, vaihteenvalitsin on kovin muovisen oloinen ja ohjaus paljastuu epäranskalaisen tahmeaksi – niitä Qashqai-piirteitä.

Hyvät puolet ovat niin ikään samat. Kulku on vakaata ja kohtuullisen hiljaistakin. Ajoasennon ergonomia on kunnossa, tosin hivenen lisää reisitukea ei tekisi Kadjar-kuskille pahaa. Silti kokemus on pikemminkin posi- kuin negatiivinen.

Tulevaisuus on tässä

1990-luvun lopulla, kun tieto Nissanin ja Renaultin allianssista tuli julki, spekuloimme millaisia autoja tämä yhteistyökuvio saisikaan aikaan.

No, tällaisiahan niistä tuli. Nykyisenkaltaista katumaasturibuumia ei kukaan tuolloin pystynyt ennustamaan, mutta visiot laadun ja eleganssin liitosta toteutuvat Kadjarissa ainakin osittain: ranskalaisen kuorensa alta Kadjar ikään kuin tihkuu japanilaista asiallisuutta.

Eikä siinä käyttäjän kannalta mitään pahaa ole, päinvastoin. Onpahan vain osoitus siitä, minkälaisia cocktaileja monikansallinen autoteollisuus pystyy parhaimmillaan sekoittamaan.

Teksti ja kuvat: Jussi Saarinen

Lisätietoa: Renault.fi