14.9.2019 Ajoneuvot Koeajo: Tasaisemmin tyylikkääksi – Range Rover Evoque Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Tyylistään tunnettu kompakti Range Rover Evoque on uudistunut. Nyt estradille nousee myös uutta teknologiaa. Hyvää: ajettavuus tiellä ja sen vieressä, varusteet. Huonoa: tunnelma vaatii varusteita. Toisen polven Range Rover Evoque on säilyttänyt edeltäjästään tutun kiilamaisen tyylin ja perintönä saadut ovien saranat. Muuten remontti ulottuu lattiasta kattoon, eli myös pohjarakenteet ja moottorit ovat uutta perua. Dramaattisia eroja ei toki ole, mutta esimerkiksi akselivälin kasvaminen näkyy suorimmin kasvaneissa sisätiloissa. Kompakti Evoque ei edelleenkään ole tilaihme, mutta takaistuin on sangen käyttökelpoinen. Tavaratila on kasvanut 591 litraan ja on laajennettavissa 1 383 litraan. Välipohjan jakama tavaratila on kuitenkin niin matala, että esimerkiksi kylmälaukulla ja muilla mökkiviikonlopun tavaroilla kontin saa turvoksiin, ja tavaratilan suojaverho pitää irrottaa. Maavaraa löytyy 212 mm, ja kahluusyvyys on nyt 600 mm. Lähestymiskulma on 25 astetta (R-Dynamic-varustelulla 20,8 astetta) ja jättökulma 30,6 astetta, eli harrastamaan tai vaikka hirvipassiin pääsee tarvittaessa hieman huonompaakin uraa pitkin. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Automaattisesti neliveto Suomeen tuotavat Evoquet on varustettu aina 48 voltin kevythybriditekniikalla, yhdeksänvaihteisella automaatilla sekä Range Roverin imagollekin tärkeällä jatkuvalla nelivedolla. Uusi automaattivaihteisto suosii turhan suurta vaihdetta, eikä vaihtotapahtumakaan ole kaikkein sulavin ainakaan kaupunkiajossa. Menohaluja hillitsee osaltaan myös Evoquen 1 900 kilogramman hujakoille kasvanut massa. Tarjolla on kolme diesel- ja kolme bensiinimoottoria. Koeajettu perusmallin D150-dieselmoottori (hinnat alkaen 52 990 euroa) riittää jo Evoquen arkitarpeisiin mainiosti, mutta P250-bensiinimalli tuo etenemiseen itsevarmuutta ja vaivattomuutta. Hevosvoimalukemat löytyvät suoraan mallinimestä. Lataushybridimalli liittyy joukkoon myöhemmin. Evoquen kehityksen huomaa jo asvalttitiellä ajettaessa, mutta seikkailu sorateillä ja hieman tavallista vaikeammilla väylillä vakuutti, että melutaso on laskenut ja jousitusmukavuus on hyvällä tolalla. Uusia näkökulmia Range Rover Evoque esittelee JLR:n mallistoon joukon uusia varusteita. Digitaalinen taustapeili saa kuvansa haineväantenniin piilotetusta kamerasta. Erittäin selkeän kuvan suurin haaste kohdistuu kuljettajaan, jonka on muutettava hahmotustottumustaan siitä, miten taustanäytössä näkyvät kohteet suhtautuvat auton kylkiin ja sivupeileihin. Kameran kuvakulmaa ja sen myötä takanäkymää voi säätää vaivattomasti napin painalluksella. Näytön voi halutessaan myös sammuttaa ja palata perinteiseen taustapeilin käyttöön. Myös toinen tuore varuste liittyy näkemiseen. 360 asteen ympäristökameran lisäksi tarjolla on uusi ClearSight Ground View, joka tekee konepellistä ja moottorista tavallaan läpinäkyvän tarjoamalla 180 asteen näkymän auton keulan alle. Tarkoituksena on kertoa kuljettajalle, missä eturenkaat todella menevät. Pikaisen kokeilun perusteella lisänäkymästä on iloa täsmällistä ajoa vaativissa tilanteissa ja maastossa, mutta varauksetonta riemua se ei herätä. Tiukassa paikassa lienee edelleen viisainta varmistaa tilanne omin silmin tai juoksuttaa apukuskia vahinkojen välttämiseksi. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Varusteilla fiilikseen Huonommilla teillä ja vaikeissa olosuhteissa liikkuvaa ilahduttanee valmistajan kookkaammasta mallistosta tuttu Terrain Response 2 -järjestelmä, joka on jatkossa vakiovaruste Evoquessakin. Järjestelmä optimoi auton asetuksia ajo-olosuhteiden mukaisesti joko kuljettajan päätösten mukaan tai automaattisesti. Haastavissa olosuhteissa apua tarjoavat myös optimaalisen vääntömomentin säätö, alamäkihidastin, vetoavustin ja tasaisen nopeuden hitaassa maastoajossa sekä liukkaalla tarjoava ATPC-järjestelmä. Maltillisemmin varusteltu Evoque tuntuu miellyttävältä, mutta perinteinen mittaristo, kangasverhoilu ja ruksimatta jääneet varusteet tekevät tunnelmasta hiukan tavanomaisen. Koeajettua kaksikkoa vertaamalla on selvää, että Range Roverin premium-tunnelma nousee esiin varustetasojen kohentuessa ja lisävarustelemalla. Valinnanvaraa riittää, sillä teknisten avustimien ja turvavarusteiden lisäksi tarjolla on täsmäratkaisuja harrastusvälineiden kuljettamiseen ja kestävää kehitystä esimerkiksi eukalyptuksen kuiduista tehdyn verhoilumateriaalin muodossa, joka taannee varustelijalle ainakin eksotiikkapisteitä. Evoque parantaa edeltäjäänsä verrattuna jokaisella osa-alueella, ja uusi malli onnistuu ennen kaikkea olemaan aito osa Range Roverin vaativaa tuoteperhettä. Teksti: Aake Kinnunen ja Antti Hentinen Kuvat: Antti Hentinen Range Rover Evoque SE P250 Hybrid AWD Aut Hinta alkaen 81 136 € Koeajetun auton hinta varusteineen 93 434 € Moottori Bensiinimoottori 1 997 cm³, 4 sylinteriä, ahdin, 9-v. automaattivaihteisto, neliveto. Teho 183 kW (249 hv), 5500 r/min Vääntö 365 Nm (1300–4500 r/min) Vääntö 365 Nm (1300–4500 r/min) Kiihtyvyys 0–100 km/h 7,5 s Huippunopeus 230 km/h Kulutus l/ 100 km WLTP-kulutus 9,3 (yhd.) CO2-päästöt 214 g/km Mitat pituus 4371 mm, leveys 1904 mm, korkeus 1649 mm, akseliväli 2681 mm Vetokyky jarrullinen/ jarruton 1800 / 750 kg Euro NCAP 5 tähteä Takuu 3 vuotta Lue lisää Kaikki artikkelit 17.10.2026 Moottoripyörät Honda CB 1000 GT – väkevä matkapyörä supersportin sielulla 16.10.2026 Ajoneuvot Tällainen on suomalainen automaattista ajamista tutkiva auto, joka kerää dataa myös droonitorjuntaa varten 16.10.2026 Koeajo Koeajo: Xpeng X9 AWD Performance – luksusta myös kuljettajalle 15.10.2026 Koeajo Leapmotor C10 tarjoaa törkeän halvat 600 hevosvoimaa 14.10.2026 Koeajo Koeajo: Ruudikas nelikko vaihtaa maisemaa liki äänettömästi – Audi Q4 e-tron quattro 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 12.10.2026 Koeajo Koeajossa Xpeng L03 – kaikki irti 400 voltin arkkitehtuurista 10.10.2026 Koeajo Koeajo: Ford Mustang Mach-E – autot ovat kehittyneet sadassa vuodessa, mutta millä hinnalla? 10.10.2026 Moottoripyörät Vain 12 790 euroa ja varusteita vaikka muille jakaa – koeajo paljasti Benelli TRK 902:n heikon kohdan Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 17.10.2026 Lentokoneet Tiesitkö, että Helsinki-Vantaalta on olemassa nyt jo kaksi välilaskullista yhteyttä Lontoon keskustassa sijaitsevalle London City -lentoasemalle? 16.10.2026 Laivat Syyskuussa vesille lasketun Hero of the Seasin nimi kirjoitettiin aluksen kylkeen ISOILLA kirjaimilla 17.10.2026 Lentokoneet Lufthansa jättää jäähyväiset kaikkien aikojen pisimmälle Airbus-konetyypille - se on myös tuhkapilven kestävä ja kaksikerroksinen... ainakin WC:iden osalta 17.10.2026 Huutokauppahelmet Ford lakkautti Mercuryn viitisentoista vuotta sitten - kaikkien aikojen viimeiset Mercuryt käyttäytyvät huutokaupassa aika hyvin, ovathan ne moderneja klassikoita 17.10.2026 Veneet Tiedätkö, milloin peräylitys tulee merkitä punaisella valolla? – Huomioi nämä asiat, kun kuljetat venettä talvisäilytykseen 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 12.10.2026 Lentokoneet Espanjan kuningas saapui Suomeen 35 vuotta vanhalla, todellisella Airbus-harvinaisuudellaan - valtionpäämiehet kuuluvat itse asiassa sen viimeiseen käyttäjäkuntaan 16.10.2026 Laivat Syyskuussa vesille lasketun Hero of the Seasin nimi kirjoitettiin aluksen kylkeen ISOILLA kirjaimilla 13.10.2026 Kuluttajat Nissanin moottori hajosi kesken ajon – autoliike vaikeni yli 22 000 euron riidassa 14.10.2026 Talvirenkaat Nastarenkaiden käyttöä halutaan vähentää pääkaupunkiseudulla – asiantuntijalta vastalause ja terveiset Esson baariin 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 4.10.2026 Kotimaanmatkailu Tältä näyttää Suomen maanteiden korkeimmassa kohdassa 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton?