Ajoneuvot 9.12.2015
Lehti: Volkswagen toiveikkaana – 800 000:n sijaan vain 36 000 korjattavaa autoa
Päästömanipuloinnista kärähtänyt Volkswagen saattaa päästä pälkähästä huomattavasti pienemmällä korjausrupeamalla.
Diesel-moottorien ja hiilidioksidipäästöjen viilaamisesta näppinsä polttanut autojätti Volkswagen saattaa selvitä tukalasta tilanteesta huomattavasti pelättyä pienemmällä korjausrupeamalla.
Marraskuussa yhtiö ilmoitti korjaavansa jopa 800 000 valmistamaansa ajoneuvoa, joiden todelliset CO2-päästöt eivät vastaa ilmoitettua. Tänään luku sieveni tuntuvasti. The Guardian lehden artikkelin mukaan saksalaismerkki arvioi korjaustarpeen putoavan 36 000 autoon.
Lehden mukaan VW:n osakekurssi reagoi tuoreimpaan uutiseen heti 5 prosentin nousulla. Kriisiä edeltävälle tasolle on kuitenkin vielä matkaa, sillä Guardianin mukaan osakkeen arvosta suli päästötöppäilyn tiimellyksessä jopa kolmannes.
Dieselgate etenee
Kuivilla Volkswagen ei uusimmankaan käänteen myötä ole, sillä yhtiö on Guardianin mukaan myötänyt peukaloineensa 11 miljoonan diesel-auton päästöjä. Kohu koskee dieselmoottoreiden typpioksidipäästöjä.
Volkswagen järjestää kansainvälisen tiedotustilaisuuden Wolfsburgissa huomenna. Tilaisuuden tarkoituksena on kertoa dieseltapauksen selvitysprosessin tämän hetkinen tilanne ja konsernissa tapahtuvista uudelleenjärjestelyistä. Lehdistötilaisuuden puhujina ovat hallintoneuvoston puheenjohtaja Hans Dieter Pötsch ja pääjohtaja Matthias Müller.
Helsingin Sanomien tuoreen uutisen mukaan Volkswagen pitää CO2-kohua liioiteltuna. Artikkelissa luetellut yhdeksän Volkswagenin automallia, joissa hiilidioksidipäästöt ovat ilmoitettua suuremmat ovat:
Golf | 2.0l TDI BMT 110kW EU6 | Kuusivaihteinen manuaali |
Golf Convertible | 2.0l TDI BMT 81kW EU6 | Viisivaihteinen manuaali |
Jetta | 1.2l TSI BMT 77kW EU6 | Kuusivaihteinen manuaali |
Jetta | 2.0l TDI BMT 81kW EU6 | Viisivaihteinen manuaali |
Passat Alltrack | 2.0l TSI 4MOTION BMT 162kW EU6 | Seitsemänvaihteinen DSG |
Passat Variant | 2.0l TDI SCR 4MOTION BMT 176kW EU6 | Seitsemänvaihteinen DSG |
Passat Variant | 1.4l TSI ACT BMT 110kW EU6 | Kuusivaihteinen manuaali |
Polo | 1.0l TSI BlueMotion 70kW EU6 | Seitsemänvaihteinen DSG |
Scirocco | 2.0l TDI BMT 135kW EU6 | Kuusivaihteinen manuaali |
Lähde: The Guardian, Volkswagen ja HS, kuva: kuvituskuva Moottorin arkistosta