Mp-klassikko: Harrikan sukulainen Tokiosta Uralin kautta Lahteen – Rikuo 1 200 ’35

Harley-Davidsonin lisenssillä toiminut Rikuo Motor Company oli sotia edeltävällä ajalla merkittävä Japanilainen moottoripyörävalmistaja. Yksi nykyisin huippuharvinaisista Rikuoista on kulkenut pitkän matkan Suomen Moottoripyörämuseoon Lahteen.

Rikuo Motor Company oli yksi sotia edeltävän ajan ja sotien ajan merkittävimmistä moottoripyörävalmistajista. Yrityksen juuret ovat 1930-luvun alun Japanissa. Tuolloin Harley-Davidson solmi lisenssisopimuksen Japanin armeijan kanssa.

Harley-Davidsonin menestyksestä Japanissa annetaan paljon kiitosta Alfred R. Childille, joka teki ahkeraa myyntityötä ja sai muutamassa vuodessa 1920-luvun lopulla Harley-Davidsonin niin armeijan, laivaston, aluehallinnon kuin postinkin käyttöön. Parasta menekin edistämistä lienee kuitenkin ollut se, kun keisarillinen henkivartiosto tilasi 30 sivuvaunullista Harley-Davidsonia. Puolet näistä oli oikeakätisiä, puolet vasenkätisiä. Keisarin matkustaessa nämä Harley-Davidsonit ajoivat saattueen molemmin puolin.

Kahden vuoden palkka

Harley-Davidson ei ollut halpa. Kiitos jenin ja dollarin kurssien isosta Harley-Davidsonista oli maksettava liki 1900 jeniä. Kun korkeakoulututkinnon suorittaneen japanilaisen keskipalkka oli tuolloin noin 70 jeniä kuukaudessa, vaati sen ostaminen yli kahden vuoden palkan.

Kun Japanissa päästiin aloittamaan Harley-Davidsonin tuotanto lisenssillä, se helpotti hintapaineita. Jatkoa oli kuitenkin tulossa.

Vahva vaatimus kotimaisuudesta johti lopulta siihen, että kaikki osien ja osaamisen tuonti Yhdysvalloista päättyi ja alun perin Harley-Davidsonina valmistetusta moottoripyörästä kehkeytyi japanilainen Rikuo, teiden kuningas.

Ensin Harley-Davidsoneja myytiin kotimaisina (Japanissa valmistettuina) Rikuo-brandin kera. Rikuo-brandin kasvaessa yhä suositummaksi kautta Japanin vaihdettiin myös valmistajan nimeksi Rikuo vuonna 1936. Sen päätuotteeksi muodostui type-97 mallinimellä 1 200-kuutioinen armeijan käyttämä moottoripyörä.

Sotien jälkeen kaikki muuttui

Tiukat kotimaisuusvaatimukset ja sotien aiheuttamat rajoitukset tekivät Rikuon taipaleesta mutkikkaan. Vaikka Rikuo oli saavuttanut suosiota, oli sotien jälkeinen aika karua. Sen enempää tehtaan tuotantojärjestelmä kuin materiaalitkaan eivät yltäneet Harley-Davidsonin tasolle. Rikuon huippunopeus oli tuskin 100 km/h. Sotien jälkeen armeijan hylkäämät alkuperäiset Harley-Davidsonit olivat arvokasta kauppatavaraa: niiden osilla paranneltiin Rikuota.

Rikuon tehtaan tuotanto takelteli, oli välillä tauolla ja päättyi lopullisesti vuonna 1959. Japanin moottoripyöräteollisuus saa kuitenkin kiittää Harley-Davidsonin yritteliäisyyttä omasta liikkeellelähdöstään.

Uralin kautta Lahteen

Suomen Moottoripyörämuseon kokoelmassa oleva 1 200-kuutioinen Rikuo on alun perin neuvostoliittolaisen sotilaan sotasaalista Sahalinin saarelta toisen maailmansodan ajoilta. Uralilta Rikuon osti pietarilainen Sergei Stepanenko.

Riku Routo tapasi Sergein Pietarin moottoripyörämessuilla vuonna 1996. Sergei tarjosi Rikulle ostettavaksi Harley-Davidsoniksi rekisteröityä sivuvaunullista moottoripyörää. Kaupat tehtiin, vaikka oli selvää, että kumpikaan ei pitänyt moottoripyörää Harrikkana. Tuolloin ei kuitenkaan ollut mitään tietoja Rikuosta.

Vuosi kaupanteon jälkeen ostos saatiin lopulta Pietarista Suomeen ja Lahteen.

Kun Janne Ahonen toi Japanin mäkimaajoukkueen käymään Riku Motorissa, vyyhti alkoi purkautua. Tuolloin mainittiin ensimmäisen kerran Rikuo Motor Company. Sittemmin valmistajan historiaa on alkanut löytyä paljonkin.

Alkuperäisyys tallella

Harrikaksi rekisteröity Rikuo poikkeaa aidosta Harrikasta muun muassa kokonsa vuoksi.

Riku ei ole kunnostanut eikä muunnellut Rikuota lainkaan. Käytön jäljet näkyvät: esimerkiksi akun ja ilmanpuhdistajan kotelot ovat tippuneet matkan varrelle, renkaat paikkailtuja ja jokunen kuhmukin saattaa löytyä, mutta muutoin moottoripyörä on alkuperäisessä kunnossaan. Vihreä väri on vuosien myötä hiukan haalistunut, mutta esimerkiksi sivuvaunu on paikoillaan.

Tarina jatkuu ja kasvaa

Joskus klassikkoajoneuvo tuo mukanaan paljon enemmän kuin oman historiansa. Näin on Rikuon tapauksessakin. Pitkään Lahden Rikuota pidettiin maailman ainoana säilyneenä merkkinsä edustajana. Sittemmin niitä on löytynyt maailmalta pari lisää.

– Minä olen kuitenkin maailman ainoa Riku, jolla on Rikuo, toteaa Riku Routo leikkisästi.

Rikuon ympärille on kasvanut vuosien varrella paljon historian kätköissä ollutta tarinaa, joka vain odottaa julkaisuaan.

Kalifornialainen Dorothy Child-Jones on keskimmäinen Alfred Richard Childin kolmesta lapsesta. Child johti aikanaan Harley-Davidsonin Japanin valloitusta ja jo 90 vuoden ikään ehtineellä Dorothylla on paljon muistikuvia Japanin vuosilta.

Näitä muisteloita Dorothy on jakanut Riku Routolle kodissaan Etelä-Dakotassa Yhdysvalloissa. Tarinoiden, valokuvien ja erilaisten muiden dokumenttien kautta on rakentumassa mittava tarina Rikuo -moottoripyörien taipaleelta.

Tekeillä on parhaillaan puolentoista tunnin dokumenttielokuva, jota kuvattiin Riku Routon taannoisella Yhdysvaltain vierailulla. Riku Routon seuraava haave on, että Rikuon tarina saadaan koottua kirjan kansien väliin. Aineistoa tätä varten on nyt kertynyt runsaasti.

– Dokumenttielokuvan kuvaukset jatkuvat vielä Japanissa. Tarina alkoi Alfredista Japanissa ja nyt se on menossa takaisin maaliin elokuvan myötä.

Vai onko? Kun elokuva ja kirja aikanaan valmistuvat, ne varmasti nostavat Rikuon uuteen vauhtiin. Tarina tuskin loppuu tähän

Teksti: Eila Parviainen Kuvat: Jari Saarentaus