19.1.2017 Ajoneuvot Opel Crossland X – pienempää Mokkaa kaipaaville Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä B-segmentin crossover Opel Crossland X aloittaa valmistajan vuoden 2017 mallistovyörytyksen. Opel Crossland X on saksalaisvalmistajan näkemys Mokkaa (ja sittemmin Mokka X:ää) pienemmästä crossoverista, jonka suoria kilpakumppaneita ovat muun muassa Peugeot 2008 ja Renault Captur. Kuvissa esiintyvä tilaihme on 4 212 milliämetriä pitkä, 1 765 milliä leveä sekä 1 590 millimetriä korkea. Valmistaja itse vertaa uutuuttaan tuttuun Astraan, johon nähden Crossland X on 16 senttimetriä lyhyempi ja vastaavasti 10 senttiä korkeampi. Crossland X on osa Opelin vuoden 2017 mallistorummutusta, jossa vuoden aikana tullaan näkemään peräti 7 uutta tai uudistuvaa mallia. Malleista kaksi on uusia X-sarjan crossovereita, Crosslandia isomman Grandland X:n seuratessa piakkoin perästä. Valmistajan mukaan kyseessä on sen "Veistoksellinen taiteellisuus kohtaa teknisen tarkkuuden" -muotoilufilosofian tuote. Siihen emme uskalla kommentoida, mutta kantikkaiden mittasuhteiden myötä autolla on sangen jämäkkä olemus. Keveyttä on kuitenkin haettu muodinmukaisella 'leijuvalla katolla', eli katon linjat on toteutettu hoikistavalla mustalla ja itse katto on usein panoraamalasinen. Tavaratilaa autossa on perusmuodossaan noin 410 litraa, joskin takapenkkejä eteenpäin siirtämällä se voidaan kasvattaa 520 litraan. Mikäli taemmat istuimet käännetään nurin, mahtuu Crossland X:ään 1 255 litraa tarpeellista tavaraa. Lisävarustelistalta löytyy muun muassa peruutuskamera panoraamanäkymällä (180°), jotta kuljettaja näkee myös lähestyvän risteävän liikenteen. Työkaluvalikoimasta löytyy myös kehittynyt pysäköintiavustin, mukautuvat led-ajovalot sekä heijastusnäyttö, joka kertoo ajamisen kannalta oleelliset tiedot suoraan kuljettajan näkökentässä. Opel Eye -kamerajärjestelmä vastaa liikennemerkkien tunnistuksesta ja kaista-avustimesta, sekä mallivuodesta 2018 alkaen, törmäysvaroittimesta hätäjarrutus- ja jalankulkijatoiminnolla. Kamera osallistuu myös ajotavan analysoimiseen ja huomauttaa kuljettajalle, mikäli tämä olisi tauon tarpeessa. Talviaamuja helpottamaan varustelistalta löytyvät lämmitettävät tuulilasi ja ohjauspyörä. Crossland X:n virallinen ensiesittely tapahtuu Berliinissä helmikuun 1. päivänä, jolloin kuultaneen lisää esimerkiksi auton moottorivalikoimasta. Neliveto jäänee kuitenkin pois mallistosta, isomman Mokka X:n hoitaessa Opelin mukaan nelivetotarpeita. Opelin oma esittelyvideo on muuten varustettu melkoisen kunnianhimoisella nuorisomusiikilla, joten katselulaitteen äänenvoimakkuus kannattaa tarkistaa ennen työtovereiden säikäyttämistä. Lähde ja kuvamateriaali: Opel Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 30.6.2026 Matkailu Matka sähkö-Twingolla Pariisista Helsinkiin jatkuu: sukutapaaminen, virtahaasteita ja luonnon helmaan 30.6.2026 Uutinen Uusi risti viisi – BMW X5 luottaa jättiakkuun, polttomoottoreihin ja ruksivaloihin 30.6.2026 Sähköautot Porsche Taycan siirtyy vuoteen 2027 – lisää tunnetta nappia painamalla 29.6.2026 Sähköautot Maailman suurin sähköautotesti on jälleen ajettu – BMW ja Xpeng voitokkaina 27.6.2026 Ajoneuvot Ajoavustinsyynissä ”tipaton Rellu” eli Renault 4 E-Tech Electiric 25.6.2026 Autoilu Traficom suuren päätöksen edessä – Teslat saattavat ajaa Suomessa pian itsenäisesti 25.6.2026 Sähköautot Lataatko autoasi milloin huvittaa? – kohta siihen voi tulla muutos 24.6.2026 Uutinen Leapmotor loikkaa Suomeen odotetusti hintakärjellä – tavoitteena tuhansien eurojen ero kilpailijoihin 23.6.2026 Hyötyajoneuvot Stellantiksen hyötyajoneuvokokoonpano laajenee – kuljettajalle käytännöllisempi ja jopa 3000 euroa halvempi Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 29.6.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: KYR-12 -kilpinen, Poliisin poika -elokuvan mallinen Škoda 120 L 29.6.2026 Sähköautot Maailman suurin sähköautotesti on jälleen ajettu – BMW ja Xpeng voitokkaina 29.6.2026 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz CLA 350 Shooting Brake – 142 tähden tuulta halkova vuoden auto 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 26.6.2026 Traktorit Juha Kankkunen ajoi tällä Valtralla ennätyksellisellä 130 km/h nopeudella – kaiken huipuksi vielä jäällä 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 23.6.2026 Päivän kuva Muistatko miksi Renault 4:sta kutsuttiin ”Tipparelluksi”? 26.6.2026 Matkailu Länkipohjassa sijaitsee suuri muistomerkki, joka on asetettu hyvinkin erikoiseen paikkaan 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 26.6.2026 Traktorit Juha Kankkunen ajoi tällä Valtralla ennätyksellisellä 130 km/h nopeudella – kaiken huipuksi vielä jäällä 15.6.2026 Laivat Tämä "töpseli" syöttää Silja Linen aluksille satamassa 11 kilovolttia ja noin kolmea megawattia - riittää juuri pitämään valot ja ilmastoinnin päällä 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä