Ajoneuvot | Autonhoito | 26.6.2017

Pienpoisto – eroon tietyömaiden mustista bitumivanoista vanteissa ja auton kyljissä

Auton kylkiin ja vanteisiin erityisesti tietyömailta tarttuva maantiepiki on lähes mahdoton poistettava ilman oikeita aineita. Sopivilla tuotteilla se kuitenkin liukenee lähes itsestään.

Jaa artikkeli

Tietyömaat ovat sekä kiusaus että siunaus kesäiselle autoilijalle. Teiden paraneminen on toki hieno asia, mutta autonhoidon näkökulmasta ongelmana on auton kylkiin tarttuva tuore bitumi.

Maalipinnalla piki tuntuu karheutena ja näkyy mustina pisteinä, joskus jopa mustina pitkinä viiruina. Tuoreena se saattaa lähteä jopa painepesurihuuhtelulla tai käsinpesun yhteydessä. Tällöin piki tarttuu erittäin ikävästi kiinni pesuvälineeseen, josta se on hankalaa saada irti.

Maantiepiki esiintyy usein vain yksittäisenä pienenä täplänä siellä ja ehkä toisena toisaalla. Se erottuu helpommin vaalean värisistä autoista, mutta käytännössä sitä on kaikissa autoissa.

Viimeistään hetken kuivuttuaan maantiepiki on lähes mahdotonta irrottaa maalipinnalta perinteisin menetelmin – ainakaan maalipintaa vahingoittamatta. Ongelmaan on kehitetty pienpoistoaineet, joita on hyvin saatavilla.

Pienpoistoaineella puhtaaksi

Valitettavasti pienpoistoaineiden sisältämät kemikaalit poistavat myös vahat pinnasta. Näin pienpoisto on suositeltavaa suorittaa vahauksen yhteydessä muutaman kerran vuodessa. Tasainen maalipinta näyttää paremmalta ja vaha, tai muu suojatuote, tarttuu siihen paremmin.

Pienpoisto on yksi vaihe, joka kuuluu ennen vahausta tehtäviin pesurutiineihin. Tavallisesti ainakin vanteet ja kylkien alaosat ovat pienpoiston tarpeessa.

Myös puhdistussavella (engl. clay) saa poistettua pien pinnasta. Kannattaa kuitenkin suosia kemiallista puhdistuskeinoa, tässä tapauksessa pienpoistoainetta, mekaanisen puhdistamisen sijaan. Kemiallinen puhdistaminen minimoi naarmuuntumisriskin ja sitä myöden syntyvän mikronaarmun määrän.

Perinteisesti pienpoistoaineet ovat olleet ksyleenipohjaisia nesteitä. Kaupasta saa edullisesti raakaakin ksyleeniä, mutta ilman lisäaineita se on hankala huuhtoa pois pinnalta käytön jälkeen. Maalipinnalle jäädessään ksyleeni saattaa aiheuttaa pysyviä jälkiä.

Siksi kannattaa suosia valmiita pienpoistoaineita tai saman tehtävän hoitavia hiilivetyliuottimia.

Pienelle alueelle

Jos esimerkiksi juuri vahatulle pinnalle tarttuu pikitahra, se olisi hyvä poistaa mahdollisimman pian. Harva kuitenkaan haluaa aloittaa auton suojausrumbaa alusta. Tähänkin ongelmaan löytyy ratkaisu.

Pienelle alueelle käytettävään pienpoistoon on kehitetty esimerkiksi Dodo Juice Tarmalade. Tahmainen geeli tarttuu haluttavaan kohteeseen ja sen voi jättää vaikuttamaan todella pitkäksi aikaa, vaikka vain nuppineulan pään kokoiselle alueelle. Huuhtelun jälkeen vaha on erittäin nopeaa sipaista käsitellylle alueelle eikä koko autoa tarvitse käydä uudestaan läpi.

Uusia tuulia

Nanolex Race Film Remover on mielenkiintoinen tuote pienpoistoon. Se ei ole varsinainen pienpoistoaine, mutta tehoaa siihenkin. Kyseessä on tehokas orgaanisen lian puhdistusaine, jota ei tarvitse huuhdella käytön jälkeen. Siten se soveltuu käytettäväksi esimerkiksi autotallissa ja vaikkapa klassikkoautoille, joiden tiivisteitä ei haluta rasittaa painepesurilla.

Nanolex Race Film Remover on pienpoiston uutuustuote, jota ei ole pakko huuhdella maalipinnalta käytön jälkeen. Huuhtelu on silti helpoin tapa poistaa irronnut lika pinnasta.

Puhdistusteho pien suhteen ei ole vallankumouksellinen, ja itse asiassa Race Film Remover liuottaa pikeä hieman hitaammin kuin perinteiset pienpoistoaineet. Se kuitenkin myös kuivuu selvästi hitaammin, joka sallii käyttäjälle riittävästi aikaa koko auton läpikäymiseen kerralla.

Parhaan puhdistustuloksen saavuttaa Race Film Removerillakin huuhtelemalla aineen käytön jälkeen painepesurilla, sillä näin varmistetaan lian poistuminen pinnasta huuhteluveden mukana. Nanolexin uutuus ei tee vahinkoa kuivumalla pintaan, sillä se vain haihtuu ilmaan ajan kanssa. Se onkin turvallinen kaikille auton ulkopuolisille pinnoille.

Reseptin pohjana oli tarve kehittää Renaultin Formula1 -tallille aine, jolla he saavat radalla lentävän kumin irti pinnasta. Formula1 -autoja ei nimittäin pestä painepesurilla.

Valmistunut tuote poistaa kumin lisäksi kaikkea orgaanista tai hiilipohjaista likaa, kuten esimerkiksi pikaliimaa, pihkaa, öljyä ja vaseliinia. Nyt Race Film Remover on myös kuluttajien saatavilla tarjoten edistysaskeleen puhdistusaineiden saralla.

Mikrokuituliinalla auttaen

Pienpoistoon kannattaa varata oma liina, sillä se likaantuu ajan saatossa. Mikrokuituliinaa voi kuitenkin pestä välillä esimerkiksi pesukoneessa.

Nestemäiset pienpoistoaineet suihkutetaan mahdollisimman kuivalle maalipinnalle. Autoa tai vanteita ei ole tarpeen erikseen kuivata, mutta ei missään nimessä kastellakaan. Levitykseen paras väline on sumutinpullo, mutta vain laadukkaat kemikaalinkestävät sumutinpäät kestävät pidempää pienpoistoaineen suihkuttelua.

Pienpoistoaine on kätevintä levittää sumuttamalla. Sumutinpään kannattaisi olla kemikaalinkestävä, sillä se joutuu koville vahvojen aineiden kanssa.

Maalipinta olisi hyvä puhdistaa muusta irtoliasta ennen pienpoistoa, jotta aine pääsee vaikuttamaan pikeen eikä sen päällä olevaan likakerrokseen. Esipuhdistukseen käy esimerkiksi esipesu biohajoavalla liuotinpesuaineella sekä käsinpesu shampoolla tai biohajoavalla liuotinpesuaineella.

Suihkutuksen, ja hetken vaikutusajan jälkeen, pienpoistoaineen puhdistustehoa voi avittaa mikrokuituliinalla. Liinaan kannattaa suihkaista pienpoistoainetta ja tämän jälkeen pyyhkiä kaikki käsiteltävät alueet. Lopuksi pinnat huuhdellaan painepesurilla. Nanolexin Race Film Removerin tapauksessa pinnat voidaan tarvittaessa pyyhkiä mikrokuituliinalla puhtaaksi ja kuivaksi ilman huuhtelua.

 

Jaa artikkeli

Keskustelu