26.6.2017 Ajoneuvot Pienpoisto – eroon tietyömaiden mustista bitumivanoista vanteissa ja auton kyljissä Maantiepien lisäksi pienpoistoaineet tehoavat hyvin myös muuhun hiilivetypohjaiseen likaan. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Auton kylkiin ja vanteisiin erityisesti tietyömailta tarttuva maantiepiki on lähes mahdoton poistettava ilman oikeita aineita. Sopivilla tuotteilla se kuitenkin liukenee lähes itsestään. Tietyömaat ovat sekä kiusaus että siunaus kesäiselle autoilijalle. Teiden paraneminen on toki hieno asia, mutta autonhoidon näkökulmasta ongelmana on auton kylkiin tarttuva tuore bitumi. Maalipinnalla piki tuntuu karheutena ja näkyy mustina pisteinä, joskus jopa mustina pitkinä viiruina. Tuoreena se saattaa lähteä jopa painepesurihuuhtelulla tai käsinpesun yhteydessä. Tällöin piki tarttuu erittäin ikävästi kiinni pesuvälineeseen, josta se on hankalaa saada irti. Maantiepiki esiintyy usein vain yksittäisenä pienenä täplänä siellä ja ehkä toisena toisaalla. Se erottuu helpommin vaalean värisistä autoista, mutta käytännössä sitä on kaikissa autoissa. Viimeistään hetken kuivuttuaan maantiepiki on lähes mahdotonta irrottaa maalipinnalta perinteisin menetelmin – ainakaan maalipintaa vahingoittamatta. Ongelmaan on kehitetty pienpoistoaineet, joita on hyvin saatavilla. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Pienpoistoaineella puhtaaksi Valitettavasti pienpoistoaineiden sisältämät kemikaalit poistavat myös vahat pinnasta. Näin pienpoisto on suositeltavaa suorittaa vahauksen yhteydessä muutaman kerran vuodessa. Tasainen maalipinta näyttää paremmalta ja vaha, tai muu suojatuote, tarttuu siihen paremmin. Pienpoisto on yksi vaihe, joka kuuluu ennen vahausta tehtäviin pesurutiineihin. Tavallisesti ainakin vanteet ja kylkien alaosat ovat pienpoiston tarpeessa. Myös puhdistussavella (engl. clay) saa poistettua pien pinnasta. Kannattaa kuitenkin suosia kemiallista puhdistuskeinoa, tässä tapauksessa pienpoistoainetta, mekaanisen puhdistamisen sijaan. Kemiallinen puhdistaminen minimoi naarmuuntumisriskin ja sitä myöden syntyvän mikronaarmun määrän. Perinteisesti pienpoistoaineet ovat olleet ksyleenipohjaisia nesteitä. Kaupasta saa edullisesti raakaakin ksyleeniä, mutta ilman lisäaineita se on hankala huuhtoa pois pinnalta käytön jälkeen. Maalipinnalle jäädessään ksyleeni saattaa aiheuttaa pysyviä jälkiä. Siksi kannattaa suosia valmiita pienpoistoaineita tai saman tehtävän hoitavia hiilivetyliuottimia. Pienelle alueelle Jos esimerkiksi juuri vahatulle pinnalle tarttuu pikitahra, se olisi hyvä poistaa mahdollisimman pian. Harva kuitenkaan haluaa aloittaa auton suojausrumbaa alusta. Tähänkin ongelmaan löytyy ratkaisu. Pienelle alueelle käytettävään pienpoistoon on kehitetty esimerkiksi Dodo Juice Tarmalade. Tahmainen geeli tarttuu haluttavaan kohteeseen ja sen voi jättää vaikuttamaan todella pitkäksi aikaa, vaikka vain nuppineulan pään kokoiselle alueelle. Huuhtelun jälkeen vaha on erittäin nopeaa sipaista käsitellylle alueelle eikä koko autoa tarvitse käydä uudestaan läpi. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Uusia tuulia Nanolex Race Film Remover on mielenkiintoinen tuote pienpoistoon. Se ei ole varsinainen pienpoistoaine, mutta tehoaa siihenkin. Kyseessä on tehokas orgaanisen lian puhdistusaine, jota ei tarvitse huuhdella käytön jälkeen. Siten se soveltuu käytettäväksi esimerkiksi autotallissa ja vaikkapa klassikkoautoille, joiden tiivisteitä ei haluta rasittaa painepesurilla. Nanolex Race Film Remover on pienpoiston uutuustuote, jota ei ole pakko huuhdella maalipinnalta käytön jälkeen. Huuhtelu on silti helpoin tapa poistaa irronnut lika pinnasta. Puhdistusteho pien suhteen ei ole vallankumouksellinen, ja itse asiassa Race Film Remover liuottaa pikeä hieman hitaammin kuin perinteiset pienpoistoaineet. Se kuitenkin myös kuivuu selvästi hitaammin, joka sallii käyttäjälle riittävästi aikaa koko auton läpikäymiseen kerralla. Parhaan puhdistustuloksen saavuttaa Race Film Removerillakin huuhtelemalla aineen käytön jälkeen painepesurilla, sillä näin varmistetaan lian poistuminen pinnasta huuhteluveden mukana. Nanolexin uutuus ei tee vahinkoa kuivumalla pintaan, sillä se vain haihtuu ilmaan ajan kanssa. Se onkin turvallinen kaikille auton ulkopuolisille pinnoille. Reseptin pohjana oli tarve kehittää Renaultin Formula1 -tallille aine, jolla he saavat radalla lentävän kumin irti pinnasta. Formula1 -autoja ei nimittäin pestä painepesurilla. Valmistunut tuote poistaa kumin lisäksi kaikkea orgaanista tai hiilipohjaista likaa, kuten esimerkiksi pikaliimaa, pihkaa, öljyä ja vaseliinia. Nyt Race Film Remover on myös kuluttajien saatavilla tarjoten edistysaskeleen puhdistusaineiden saralla. Mikrokuituliinalla auttaen Pienpoistoon kannattaa varata oma liina, sillä se likaantuu ajan saatossa. Mikrokuituliinaa voi kuitenkin pestä välillä esimerkiksi pesukoneessa. Nestemäiset pienpoistoaineet suihkutetaan mahdollisimman kuivalle maalipinnalle. Autoa tai vanteita ei ole tarpeen erikseen kuivata, mutta ei missään nimessä kastellakaan. Levitykseen paras väline on sumutinpullo, mutta vain laadukkaat kemikaalinkestävät sumutinpäät kestävät pidempää pienpoistoaineen suihkuttelua. Pienpoistoaine on kätevintä levittää sumuttamalla. Sumutinpään kannattaisi olla kemikaalinkestävä, sillä se joutuu koville vahvojen aineiden kanssa. Maalipinta olisi hyvä puhdistaa muusta irtoliasta ennen pienpoistoa, jotta aine pääsee vaikuttamaan pikeen eikä sen päällä olevaan likakerrokseen. Esipuhdistukseen käy esimerkiksi esipesu biohajoavalla liuotinpesuaineella sekä käsinpesu shampoolla tai biohajoavalla liuotinpesuaineella. Suihkutuksen, ja hetken vaikutusajan jälkeen, pienpoistoaineen puhdistustehoa voi avittaa mikrokuituliinalla. Liinaan kannattaa suihkaista pienpoistoainetta ja tämän jälkeen pyyhkiä kaikki käsiteltävät alueet. Lopuksi pinnat huuhdellaan painepesurilla. Nanolexin Race Film Removerin tapauksessa pinnat voidaan tarvittaessa pyyhkiä mikrokuituliinalla puhtaaksi ja kuivaksi ilman huuhtelua. Teksti ja kuvat: Henri Posa Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Katso myös muut Moottorin autonhoitojutut! Auton pesu: Autonhoidon aloituspaketti: näillä tuotteilla pääset edullisesti alkuun Testi: Bilt Hamber Auto-foam – auto pikaisesti puhtaaksi Pesuohjeet autolle: oikeaoppinen käsinpesu ei naarmuta tai vie vahoja Autoshampoon valinnan vaikeus Autonhoito ja vahaus Auton vahauksen lyhyt oppimäärä Avoauton kangaskatto vaatii suojaa Suojaa auton maalipinta nopeasti: sumuta ja huuhtele Lasit kirkkaiksi – oikeaoppinen puhdistus on helppoa ja nopeaa Syventävät autonhoitovinkit Auto ja vanteet puhtaaksi ruosteisista jarrupölytäplistä Pienpoisto – eroon tietyömaiden mustista bitumivanoista vanteissa ja auton kyljissä Pinttynyt karheus irti auton maalipinnasta: näin käytät puhdistussavea Lue lisää Kaikki artikkelit 14.9.2026 Ajoneuvot Sähköautoihin aluksi varauksella suhtautunut Toyota on jotenkin kummassa löytänyt itsensä Suomen sähköautomarkkinoiden ykköspaikalta henkilö- ja pakettiautoissa 6.9.2026 Ajoneuvot Kesken prosessin uudelleensuunniteltu Range Rover Electric on siitäkin erikoinen autouutuus, että olemme lähes viiden vuoden ajan tienneet miltä se näyttää 6.9.2026 Koeajo Muistatko vielä tämän ”leluauton”? Kävimme virkistämässä muistoja 4.9.2026 Ajoneuvot Mikäli huhut pitävät paikkansa, Seatista saattaa tulla vanhin tarkoituksellisesti lakkautettava huomattava automerkki sitten Pontiacin 1.9.2026 Ajoneuvot Maistiainen: onkohan Mazda CX-6e tärkein Kiinasta Japaniin saapunut tuote sitten teen? 30.8.2026 Ajoneuvot Auton käytettävyys: Citroën ë-C3 Aircross on sekoitus perinteitä ja persoonallisuuksia 26.8.2026 Ajoneuvot Mazda CX-6e:tä ei ole monin paikoin tunnistaa Mazdaksi, mutta siinä on monia vekkuleita yksityiskohtia 21.8.2026 Koeajo Koeajo: Renault Clio on lammas suden vaatteissa – nopean näköinen, vaan ei tuntuinen 20.8.2026 Uutinen Moottoripyörien katsastus pakolliseksi EU:ssa? – Autoliitto vaatii Suomen päättäjiltä toimia Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 12.9.2026 Huutokauppahelmet Kun ostat ylivoimaisesti suurimmalla moottorilla varustetun modernin ajan auton, ja tilaat sen pinkkinä, koska valmistaja tarjoutuu sen sellaiseksi maalaamaan [hintapäivitys] 14.9.2026 Ajoneuvot Sähköautoihin aluksi varauksella suhtautunut Toyota on jotenkin kummassa löytänyt itsensä Suomen sähköautomarkkinoiden ykköspaikalta henkilö- ja pakettiautoissa 13.9.2026 Laivat Synnyinsijoilleen Helsinkiin 42 vuoden jälkeen palannut Artania oli uutena maailman hulppein risteilyalus, jonka kastoi itse prinsessa Diana 14.9.2026 Liikenne Autoliiton koulutuspäällikkö neuvoo: näin vältät parkkisakot pysäköintimerkkien lisäkilpien kanssa 13.9.2026 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz GLB 350 4Matic valitaan järkiperusteilla eikä tunteella 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 8.9.2026 Kuluttajat Peugeotin moottori hajosi alle 60 000 kilometrissä – kiista sytytystulppien vaihtovälistä eteni kuluttajariitalautakuntaan 12.9.2026 Huutokauppahelmet Kun ostat ylivoimaisesti suurimmalla moottorilla varustetun modernin ajan auton, ja tilaat sen pinkkinä, koska valmistaja tarjoutuu sen sellaiseksi maalaamaan [hintapäivitys] 7.9.2026 Uutinen Jenkkiavolavojen rekisteröintikiista eteni oikeuteen – maahantuoja kyseenalaistaa Traficomin koko poikkeuslupatulkinnan 11.9.2026 Sähköautot Tiesitkö, ettei vetokoukku tarkoita lupaa vetää? – Vakuutusyhtiö varoittaa sähköautoilijoita tahattomista rikkomuksista 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 16.8.2026 Klassikko Muistatko Fiatin edustusauton, joka maksoi ison Mersun verran? Niille on Suomessa jopa oma kerhonsa