2.3.2023

Sähköautojen rekisteröinnit nopeassa kasvussa – jo 30 prosenttia ensirekisteröinneistä täyssähköautoja

Komponenttipula jarruttaa vieläkin uusien autojen ensirekisteröintejä. Sähköautojen osuus ensirekisteröinneistä on nyt jo 30 prosenttia.

Täyssähköautojen rekisteröinnit kasvoivat helmikuussa paljon. Jo 30 prosenttia kaikista uusien autojen ensirekisteröinneistä oli helmikuussa täyssähköisiä autoja. Koko viime vuonna ensirekisteröidyistä uusista autoista sähköautoja oli 17,8 prosenttia.

– Täyssähköautojen osuus rekisteröinneistä on viime kuukausina ollut nopeassa kasvussa, sillä sähköautojen osuus asiakastilauksista kasvoi vuoden 2022 keväällä ennätyslukemiin polttoaineiden hintojen poikkeuksellisen nousun takia. Kesän jälkeen sähköautojen kysyntä on laantunut ja sähköistymisen kasvu on hidastumassa, kertoo toimitusjohtaja Pekka Rissa Autoalan Keskusliitosta.

Rekisteröintitilastoissa 30 prosentin luku kaikista rekisteröinneistä voi tuntua suurelta, mutta todellisuudessa autokanta sähköistyy hitaasti. Esimerkiksi viime vuoden lopussa täyssähköisiä autoja koko Suomen autokannasta oli vain 1,6 prosenttia, eikä yhden kuukauden rekisteröintihuippu siihen suurta muutosta tee.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Tutut merkit ja mallit kärjessä

Rekisteröintitilastoissa tutut automerkit ja -mallit pitivät pintansa. Kaksi ensimmäistä kärkipaikkaa menivät japanilaisvalmistaja Toyotalle, ja kolmanneksi kiilasi toistamiseen Volvon XC40 -malli. Volvo oli jo tammikuussa kolmospaikalla, viime vuoden koko vuoden tilastossa se oli sijalla yhdeksän. Volvo XC40 -mallia on saatavilla sekä ladattavana hybridinä ja täyssähköautona.

Myös muut tutut täyssähköautot, Škoda Enyaq, Tesla Model Y sekä Volkswagen ID.4 löytyvät rekisteröintikärjestä heti kärkikolmikon jälkeen. Sähköautoista Polestar 2 -malli on myös kivunnut sijalle 9, kun taas viime vuoden kolmonen, Toyota RAV4 on romahtanut sijalle 14. Toyota RAV4 ei ole täyssähköauto, mutta sitä saa ladattavana hybridinä. Ladattavien hybridien osuus ensirekisteröinneistä oli 19 prosenttia, joka on samaa suuruusluokkaa kuin viime kuukausien aikana.

Kaiken kaikkiaan helmikuussa rekisteröitiin 6 114 uutta henkilöautoa, mikä 3,0 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden helmikuussa. Tammi-helmikuussa henkilöautoja on rekisteröity 13 289, joka on 6,3 prosenttia viime vuoden alkua vähemmän. Tammi-helmikuun lukema on kuitenkin suunta parempaan, sillä viime vuonna rekisteröinnit jäivät 17 prosenttia edellisvuodesta.

Pakettiautoja vähän rekisteriin

Pakettiautoja ensirekisteröitiin helmikuussa 782, joka jää peräti 16,3 prosenttia viime vuotta vaatimattomammaksi. Tammi-helmikuun aikana rekisteröitiin yhteensä 1 637 pakettiautoa, mikä on 15,7 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna. Pakettiautoista täyssähköautoja oli noin 20 prosenttia.

Henkilö- ja pakettiautojen ensirekisteröinnit ovat tammi-helmikuussa jääneet noin 30 prosenttia pitkän aikavälin keskiarvoa alemmalle tasolle, mikä johtuu komponenttipulasta. Komponenttipula on hidastanut ensirekisteröintejä jo kesästä 2021 alkaen, mutta sen ennakoidaan lievenevän vähitellen kuluvan vuoden aikana.

Käytettyjen henkilöautojen kauppa on piristynyt nyt selvästi. Autoliikkeiden käytettyjen autojen kauppa on ollut tammi-helmikuussa noin kolme prosenttia viime vuoden alkuvuotta vilkkaampaa.

Kuorma-autoissa kasvua

Kuorma-autoja ensirekisteröitiin helmikuussa yhteensä 299, joka on puolestaan 29,4 prosenttia enemmän kuin vuoden 2022 tammikuussa. Yli 16 tonnin painoluokan kuorma-autoja on tammi-helmikuussa rekisteröity yhteensä 521, joka on myös 19,2 prosenttia enemmän kuin vuoden 2022 vastaavaan aikaan. Keskiraskaita 6–16 tonnin kuorma-autoja rekisteröitiin tammi-helmikuussa 35, joka on myös 40,0 prosenttia enemmän kuin vuonna 2022. Kevyitä alle 6 tonnin kuorma-autoja rekisteröitiin 138, joka saman verran kuin viime vuoden samaan aikaan tammi-helmikuussa.

Linja-autojen rekisteröinnit kasvoivat myös, linja-autoja ensirekisteröitiin helmikuussa yhteensä 37, joka on selvästi enemmän kuin edellisten vuosien helmikuussa. Uusia linja-autoja on tammi-helmikuussa rekisteröity 54, joka on 12 prosenttia enemmän kuin pitkän aikavälin keskimääräinen alkuvuoden rekisteröintien määrä.

Lähde Autoalan tiedotuskeskus

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat