Ajoneuvot Sähköautot Uutinen 7.10.2021

Uusien autojen rekisteröinnit syyskuussa – maailmanlaajuinen pula vaivaa

Tuttu ongelma on pitänyt uusien autojen rekisteröinnit syyskuussa matalalla viime vuoteen verrattuna. Täyssähköautojen kysyntään odotetaan nyt kovaa kasvua.

Vaikka uusien autojen kysyntä onkin jo palannut lähes ennalleen koronatilanteen puristuksesta ja tilauskannat ovat korkealla, toimitusviiveet pitävät autojen rekisteröinnit syyskuussa hyvin matalalla tasolla. Ongelma on tässä kohti jo kovin tuttu, mutta tulee näillä näkymin jatkumaan vielä jonkin aikaa.

Pandemian jälkeisen nopean talouskasvun aiheuttama komponenttipula on vähentänyt uusien autojen tuotantoa. Esimerkiksi elokuussa Volvo joutui pysäyttämään tuotannon Ruotsissa hetkellisesti kokonaan.

Tuotantokatkosten aiheuttamien toimitusviiveiden ennakoidaan leikkaavan rekisteröintejä syksyllä koko Euroopassa, vaikka autojen kysyntä onkin vahvassa kasvussa. Komponenttien heikko saatavuus on aiheuttanut katkoksia kaikkien ajoneuvolajien tuotannossa eikä helpotusta näy ihan heti. Muun muassa Stellantis arvioi tämän jatkuvan vielä ensi vuoden puolelle asti.

Autojen rekisteröinnit syyskuussa

Tänä vuonna Suomessa on ensirekisteröity 78 662 kappaletta uusia henkilöautoja, joka on 7,2 prosenttia enemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna. Vastaavasti syyskuussa rekisteröitiin 6 534 uutta henkilöautoa, joka jää 22,4 prosenttia viime vuoden syyskuun tasosta.

Kysyntä näkyy uusien autojen saatavuuden kärsiessä siirtyvän, ainakin osin, käytettyjen puolelle. Käytettyjä henkilöautoja myytiin syyskuussa 59 895, joka on 2,4 prosenttia enemmän kuin viiden viime vuoden syyskuun keskimääräinen lukema.

Koko vuoden osalta ero ei ole suuri. Tammi-syyskuussa käytettyä autoja on myyty yhteensä noin 490 000. Käytettyjen autojen kauppaa on tammi-syyskuussa käyty 0,4 prosenttia vilkkaammin kuin vastaavaan aikaan viime vuonna.

Pakettiautoja on ensirekisteröity tammi-syyskuussa 10 093, joka on 9,5 prosenttia enemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna. Syyskuussa kilpiin meni 1 059 uutta pakettiautoa, mikä on 8,5 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden syyskuussa.

Myös kuorma-autojen rekisteröinnit kääntyivät syyskuussa laskuun. Kevyitä alle 6 tonnin kuorma-autoja on tänä vuonna rekisteröity 710, joka on 17,5 prosenttia enemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna. Keskikokoisia 6–16 tonnin kuorma-autoja on tänä vuonna ensirekisteröity 164, joka 4,1 prosenttia vähemmän kuin vuonna. Raskaita vähintään 16 tonnin kuorma-autoja ensirekisteröitiin syyskuussa 161, joka on 20,3 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden syyskuussa. Alkuvuoden aikana on rekisteröity yhteensä 1 832 raskasta kuorma-autoa, joka on 7,3 prosenttia enemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna.

Tammi-syyskuussa on ensirekisteröity yhteensä 336 uutta linja-autoa. Määrä on 39 prosenttia suurempi kuin viime vuoden tammi-syyskuussa, jolloin koronatilanne jäädytti uusien linja-autojen kysyntää. Linja-autojen alkuvuoden rekisteröinnit ovat noin 12 prosenttia pitkän aikavälin keskiarvon alapuolella.

Sähköautojen kysyntä kovenee

Täyssähköautojen kysyntään odotetaan loka-joulukuussa selvää kasvua, sillä täyssähköautoilta poistuu autovero lokakuun alusta alkaen. Syyskuussa rekisteröidyistä henkilöautoista 30 prosenttia oli ladattavia – ladattavien hybridien osuus oli 19 prosenttia ja täyssähköautojen 11 prosenttia.

– Sähköautojen rekisteröinnit jäivät syyskuussa normaalia alemmas, sillä lokakuun alussa poistuva autovero on siirtänyt täyssähköautojen rekisteröintejä lokakuun puolelle, kertoo toimitusjohtaja Pekka Rissa Autoalan Keskusliitosta.

Autoveron poistaminen alentaa täyssähköautojen hintaa keskimäärin 1 500 eurolla. Yhdessä sähköautojen hankintatuen kanssa kannuste hankkia sähköauto kasvaa suurimmillaan lähes 3 500 euroon. Vuoden vaihteessa päättyvälle hankintatuelle olisikin pikaisesti saatava jatkoa, sillä sähköautojen ja polttomoottoriautojen hintaero on keskimäärin vielä lähes 20 000 euroa. Autoala on arvioinut, että yhdessä hankintatuen kanssa autoveron poistaminen lisäisi täyssähköautojen määrää autokannassa vuosina 2022–2030 noin 35 000 autolla. Autokannan hiilidioksidipäästöjen on arvioitu alenevan lähes 75 000 tonnilla vuoden 2030 tasolla.

– Veromuutos tukee myös yritysten siirtymää sähköautoihin ja täydentää kotitalouksille suunnattua edullisiin automalleihin painottuvaa sähköautojen hankintatukea. Yritykset hankkivat hieman yli kolmanneksen uusista henkilöautoista, mutta jäävät nykyisin kokonaan sähköautojen hankintatuen ulkopuolelle, kertoo toimitusjohtaja Tero Kallio Autotuojat ja -teollisuus ry:stä.

 

Kuvituskuva: Antti Hentinen/Moottorin arkisto, Lähde: Autoalan Tiedotuskeskus

Jaa artikkeli

Kaikki koeajot

Uusimmat