7.10.2021 Ajoneuvot Uusien autojen rekisteröinnit syyskuussa – maailmanlaajuinen pula vaivaa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Tuttu ongelma on pitänyt uusien autojen rekisteröinnit syyskuussa matalalla viime vuoteen verrattuna. Täyssähköautojen kysyntään odotetaan nyt kovaa kasvua. Vaikka uusien autojen kysyntä onkin jo palannut lähes ennalleen koronatilanteen puristuksesta ja tilauskannat ovat korkealla, toimitusviiveet pitävät autojen rekisteröinnit syyskuussa hyvin matalalla tasolla. Ongelma on tässä kohti jo kovin tuttu, mutta tulee näillä näkymin jatkumaan vielä jonkin aikaa. Pandemian jälkeisen nopean talouskasvun aiheuttama komponenttipula on vähentänyt uusien autojen tuotantoa. Esimerkiksi elokuussa Volvo joutui pysäyttämään tuotannon Ruotsissa hetkellisesti kokonaan. Tuotantokatkosten aiheuttamien toimitusviiveiden ennakoidaan leikkaavan rekisteröintejä syksyllä koko Euroopassa, vaikka autojen kysyntä onkin vahvassa kasvussa. Komponenttien heikko saatavuus on aiheuttanut katkoksia kaikkien ajoneuvolajien tuotannossa eikä helpotusta näy ihan heti. Muun muassa Stellantis arvioi tämän jatkuvan vielä ensi vuoden puolelle asti. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Autojen rekisteröinnit syyskuussa Tänä vuonna Suomessa on ensirekisteröity 78 662 kappaletta uusia henkilöautoja, joka on 7,2 prosenttia enemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna. Vastaavasti syyskuussa rekisteröitiin 6 534 uutta henkilöautoa, joka jää 22,4 prosenttia viime vuoden syyskuun tasosta. Kysyntä näkyy uusien autojen saatavuuden kärsiessä siirtyvän, ainakin osin, käytettyjen puolelle. Käytettyjä henkilöautoja myytiin syyskuussa 59 895, joka on 2,4 prosenttia enemmän kuin viiden viime vuoden syyskuun keskimääräinen lukema. Koko vuoden osalta ero ei ole suuri. Tammi-syyskuussa käytettyä autoja on myyty yhteensä noin 490 000. Käytettyjen autojen kauppaa on tammi-syyskuussa käyty 0,4 prosenttia vilkkaammin kuin vastaavaan aikaan viime vuonna. Pakettiautoja on ensirekisteröity tammi-syyskuussa 10 093, joka on 9,5 prosenttia enemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna. Syyskuussa kilpiin meni 1 059 uutta pakettiautoa, mikä on 8,5 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden syyskuussa. Myös kuorma-autojen rekisteröinnit kääntyivät syyskuussa laskuun. Kevyitä alle 6 tonnin kuorma-autoja on tänä vuonna rekisteröity 710, joka on 17,5 prosenttia enemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna. Keskikokoisia 6–16 tonnin kuorma-autoja on tänä vuonna ensirekisteröity 164, joka 4,1 prosenttia vähemmän kuin vuonna. Raskaita vähintään 16 tonnin kuorma-autoja ensirekisteröitiin syyskuussa 161, joka on 20,3 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden syyskuussa. Alkuvuoden aikana on rekisteröity yhteensä 1 832 raskasta kuorma-autoa, joka on 7,3 prosenttia enemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna. Tammi-syyskuussa on ensirekisteröity yhteensä 336 uutta linja-autoa. Määrä on 39 prosenttia suurempi kuin viime vuoden tammi-syyskuussa, jolloin koronatilanne jäädytti uusien linja-autojen kysyntää. Linja-autojen alkuvuoden rekisteröinnit ovat noin 12 prosenttia pitkän aikavälin keskiarvon alapuolella. Sähköautojen kysyntä kovenee Täyssähköautojen kysyntään odotetaan loka-joulukuussa selvää kasvua, sillä täyssähköautoilta poistuu autovero lokakuun alusta alkaen. Syyskuussa rekisteröidyistä henkilöautoista 30 prosenttia oli ladattavia – ladattavien hybridien osuus oli 19 prosenttia ja täyssähköautojen 11 prosenttia. – Sähköautojen rekisteröinnit jäivät syyskuussa normaalia alemmas, sillä lokakuun alussa poistuva autovero on siirtänyt täyssähköautojen rekisteröintejä lokakuun puolelle, kertoo toimitusjohtaja Pekka Rissa Autoalan Keskusliitosta. Autoveron poistaminen alentaa täyssähköautojen hintaa keskimäärin 1 500 eurolla. Yhdessä sähköautojen hankintatuen kanssa kannuste hankkia sähköauto kasvaa suurimmillaan lähes 3 500 euroon. Vuoden vaihteessa päättyvälle hankintatuelle olisikin pikaisesti saatava jatkoa, sillä sähköautojen ja polttomoottoriautojen hintaero on keskimäärin vielä lähes 20 000 euroa. Autoala on arvioinut, että yhdessä hankintatuen kanssa autoveron poistaminen lisäisi täyssähköautojen määrää autokannassa vuosina 2022–2030 noin 35 000 autolla. Autokannan hiilidioksidipäästöjen on arvioitu alenevan lähes 75 000 tonnilla vuoden 2030 tasolla. – Veromuutos tukee myös yritysten siirtymää sähköautoihin ja täydentää kotitalouksille suunnattua edullisiin automalleihin painottuvaa sähköautojen hankintatukea. Yritykset hankkivat hieman yli kolmanneksen uusista henkilöautoista, mutta jäävät nykyisin kokonaan sähköautojen hankintatuen ulkopuolelle, kertoo toimitusjohtaja Tero Kallio Autotuojat ja -teollisuus ry:stä. Kuvituskuva: Antti Hentinen/Moottorin arkisto, Lähde: Autoalan Tiedotuskeskus Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 10.6.2026 Kuluttajat Autoilija pysäköi väärälle alueelle muutaman metrin päähän oikeasta – pysäköinti oli maksettu, valvontamaksuja kertyi silti kolme 9.6.2026 Ajoneuvot Tässä on tuore Bentley Flying Spur – 680 hevosvoimaa tehoa ja 29 000 euroa kaiuttimia 9.6.2026 Koeajo Maistiainen: valitsisitko Toyota Hiluxin diesel-kevythybridinä vai sähköautona? 8.6.2026 Ajoneuvot Syynissä 1970–80-luvun huippuauto Mercedes-Benz 240 D – millaiset turvaratkaisut ja miten sujuu käyttö? 8.6.2026 Uutinen MG:n Euroopan valloitus jatkuu voimakkaana – 200 miljoonan euron tehdas Espanjaan 7.6.2026 Sähköautot Hyundai Ioniq 6 N on nyt hinnoiteltu – vain yksi vaihtoehto tekee valinnasta helpon 7.6.2026 Koeajo Koeajo: Polestar 5 – kirkkaammin loistava napatähti on todellinen vaihtoehto Taycanille 6.6.2026 Ajoneuvot Volkswagen ID. Polo: kakkosauto vai sittenkin jopa ykkösauto? 6.6.2026 Matkailu Podetko matkakuumetta, mutta määränpää on hukassa? – Matkahuollolla on ratkaisu Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 10.6.2026 Kuluttajat Autoilija pysäköi väärälle alueelle muutaman metrin päähän oikeasta – pysäköinti oli maksettu, valvontamaksuja kertyi silti kolme 10.6.2026 Koeajo Koeajo: Peugeot 308 SW GT – uusi tekniikka tekee tyylikkäästä farmarista vakuuttavamman 10.6.2026 Viikon arkistopoiminto Mamma mia! - yhtye, joka toi Ruotsiin Scaniaakin enemmän verotuloja, valitsi alleen saksalaisia menopelejä 9.6.2026 Laivat M/S Silja Serenade, merentutkimusalus vuodesta 1998 - ottaa 3 000 tieteellistä merivesinäytettä jokaisella matkallaan 11.6.2026 Tapahtumat Tiedätkö miksi W123 oli erityisasemassa Mersu-harrastajien tämän vuoden kesäpäivillä? 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 4.6.2026 Ajokortit Vanhaa ajokorttia ei enää tarvitse palauttaa Traficomille – uudistus tuo satoja tuhansia euroja säästöä 3.6.2026 Liikenne Onko tässä Suomen sekavin liikenneympyrä? 6.6.2026 Huutokauppahelmet Kimi Räikkösen signeeraama, 38 kilometriä ajettu Alfa Romeo Giulia Quadrifoglio Racing Edition n:o 1/35 - Huutokauppahelmet 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 4.6.2026 Ajokortit Vanhaa ajokorttia ei enää tarvitse palauttaa Traficomille – uudistus tuo satoja tuhansia euroja säästöä 14.5.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän Helsingissä Saksan kilvissä ja testiteippauksissa liikuskelleen auton? 15.5.2026 Ajoneuvot Katumaasturissa 2,5-litrainen ahtamaton bensiinimoottori ja perinteinen automaattivaihteisto: 150 kilometriä ajoa keskikulutuksella 5,3 l/100 km