Ajoneuvot Sähköautot Uutinen 24.9.2022

XC90 on jatkossa EX90 – Volvon isosta maasturista tulee pian täyssähköinen ja se on aina vain turvallisempi

Volvo valotti Safety In Mind -verkkotapahtumassaan lähitulevaisuuden uutuuttaan kertomalla siinä nähtävistä turvallisuusinnovaatioista. Turvallisuudestaan tutun XC90:n täyssähköinen seuraaja nähdään jo marraskuussa, ja kuten vuodetut patenttikuvat osoittavat, kyseessä on käytännössä valmis tuote.

Sangen mullistavista turvallisuusinnovaatioistaan jo vuosikymmenten ajan tunnettu Volvo julkisti ison katumaasturinsa, XC90:n, pari vuosikymmentä sitten. Kookas ja tilava ruotsalainen perhemaasturi on vakuuttanut turvallisuustilastoillaan, ja jotkut niistä esimerkiksi sanovat, ettei Volvo XC90:llä ole ajettu Britannian teillä yhtäkään kuolettavaa liikenneonnettomuutta.

Kahden pitkähkön sukupolven jälkeen XC90 on todellakin vaihtamassa dieselistä (ja/tai hybridistä) täyssähköön. Mullistavan uutuuden suureksi ensi-illaksi on ennakoitu 9. marraskuuta kuluvaa vuotta. Minkään sortin tiiseri- tai muita ennakkokuvia uutuudesta ei ole vielä saatu, mutta sähkömaasturin ohessakin näkyvät EU Intellectual Property Officen, EUIPO:n, patenttikuvat ovat jo julkisuudessa.

Mullistus seuraa voimalinjan lisäksi myös mallinimeä, joka muuntuu ennakkotietojen mukaan muotoon EX90, vaikka nimestä liikkui aluksi myös paljon EXC90-versiota. Näin paljastuu samalla myös muiden tulevien täyssähköisten Volvo-maastureiden nimeämisformaatti, EX90 kun tulee olemaan Volvo-brändin ensimmäinen pelkästään akkusähköllä kulkeva ja sitä varten suunniteltu malli.

EXC90 tulee olemaan merkittävin Volvo-uutuus viiden vuoden säteellä.

Turvallisin Volvo ikinä

Auton turvallisuutta voidaan mitata sen mukaan, kuinka turvallinen se on kyydissä oleville tai sitten muille tienkäyttäjille. Tulevassa EX90:ssä debytoivista turvainnovaatioista yksi keskittyy nimenomaan tähän jälkimmäiseen osa-alueeseen.

Siinä auton kattolinjaan on sijoitettu muun muassa kaukokartoituksesta tuttu lidar-sensori, joka pystyy seuraamaan risteävää kevyttä liikennettä jopa 250 metrin päästä aina moottoritienopeuksille asti. Lidarin käyttöönotto tuo Volvon mukaan perinteisiin tutkiin verrattuna aivan selvän parannuksen aktiivisiin turvalaitteisiin. EX90:n johdolla lanseerattava järjestelmä tulee aikanaan vakiovarusteeksi kaikkiin Volvoihin.

Kuten kuvasta näkyy, kyseessä on kokonsa ja mittasuhteidensa puolesta vähintäänkin edeltäjänsä mitat täyttävä uutuus. Kaikki tätä tarkemmat tiedot paljastetaan EX90:n ensi-illassa noin puolentoista kuukauden kuluttua.

Tuleva Volvo-maasturi seuraa ympäröivän liikenteen lisäksi erittäin aktiivisesti myös kuljettajan käyttäytymistä. Vakiovarusteeksi tuleva ”driver understanding system” tarkkailee reaaliaikaisesti kuljettajan havainnointia ratin takana. Kaksi kameraa seuraa jatkuvasti kuljettajan silmien liikkeitä, ja laskee, milloin katse on kiinni liikenteessä, ja milloin kenties jossain muualla. Järjestelmä tarkkailee myös ratin liikkeitä.

Mikäli järjestelmä havaitsee puutteita tarkkaavaisuudessa – johtui se sitten väsymyksestä, muista ärsykkeistä tai mistä tahansa – alkaa se viestiä tilanteesta varoitusäänellä. Ääritilanteessa, mikäli kuljettaja ei reagoi voimistuvaan varoitusääneen, voi auto jopa sytyttää varoitusvilkut ja pysähtyä autonomisesti tien laitaan.

Volvon kunnioitettava tavoite on, ettei kenenkään tarvitsisi loukkaantua tai menettää henkeään sen valmistamien autojen kyydissä.

Korjattu 3.10.2022: Mallinimi tarkennettu muotoon ”EX90”. 

Jaa artikkeli

Valmistajalta: Volvo

Kaikki koeajot

Uusimmat