18.1.2025 Koeajo Lataushybridi Koeajo: DFSK E5 – saisiko olla sikahalpa 7-paikkainen lataushybridi? Teksti Tuomas Rajala Kuva Tuomas Rajala Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä DFSK on juuri Suomeen rantautunut kiinalaisvalmistaja, jonka E5 iskee luokkaan, jossa voisi hyvinkin menestyä kohtuuhintaisella automallilla. Mikäli etsinnässä on 7-paikkainen perheauto, kannattaa autokaupoilla varautua tukevalla lompakolla. Mikäli normaali – eli viisi istuinpaikkaa – ei riitä, kaventuu automarkkina melkoisesti. Tarjolla on lähinnä luksusluokan isoja maastureita, yksi romanialaisauto, yksi tšekkiläinen ja pieni joukko kiinalaisia automalleja. DFSK iskee edellisistä viimeiseen kategoriaan, eli kiinalaisvalmistajan automalliin. Kyseessä on meikäläisittäin uusi automerkki, joka pyrkii Suomen markkinoille kookkaalla ja hyvin varustellulla autolla. Ja ennen kaikkea edullisella. E5:n suurin kilpailuvaltti uudella markkina-alueella on luonnollisesti hinta. Uuden kiinalaismerkin lanseeraamisen ennakkoluuloiselle autonostajalle on kuitenkin haaste, jota kiinassa ei välttämättä edes osata aavistaa. Siinä muutaman tonnin hintaero ei välttämättä auta. DFSK:n onneksi hintaeroa on reippaammin. DFSK E5 on muodollisesti pätevä auto. Se on kookas ja modernin näköinen automalli. Auton mitat ovat suunnilleen samat kuin BMW X5:ssä. Baijerilainen maksaa kuitenkin 100 000 euron pintaan, ja DFSK alle puolet siitä. Ajo-ominaisuuksiltaan vertaaminen BMW:n SUV-malliin on epäreilua, sillä E5 on etuvetoinen, ja varustettu 1,5-litraisen bensiinimoottorin ja sähkömoottorin yhdistelmällä. Vapaasti hengittävä bensiinimoottori tuottaa 122 hv (81 kW) tehon ja 135 Nm väännön. Sähkömoottorin teho on 174 hevosvoimaa, mutta mitenkään kovin ripeä auto ei molemmat voimat yhdistettäessäkään ole. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Hyvää ja huonoa Hinnoittelu Ohjaamo ja sisätilat Mukiinmenevä ulkonäkö Umpisurkea tietoviihde Voimaton bensiinimoottori Valmistaja ei ilmoita auton kiihtyvyyslukemaa, mikä kertoo itsessään paljon. Koeajon perusteella voi sanoa, että auto kyllä kiihtyy sataseen, mutta ei mitenkään kovin ripeästi. Etuvetoisena talven liukkaat hidastavat kyytiä entisestään. Piskuinen vaparimoottori kamppailee Vapaasti hengittävä polttomoottori on auton koko huomioiden pieni, ja moottoritievauhdissa tuntuu paikoin siltä, että moottori käy henkiinjäämistaistelua fysiikan lakeja vastaan. CVT-vaihteisto pumppaa kierroksia ylös alas tasaista vauhtia ajettaessa, ja jotenkin moottori ei herätä luottamusta itseensä. Sähköllä homma toimii, mutta polttomoottorin kanssa on niin ja näin. Vaihteiston ohjaaminen on sekin hieman ärsyttävää, sillä pakille ja D:lle vaihtaminen ottaa aikansa. Pakkia ei siis voi heittää sisään työntämällä vaihdevalitsinta eteenpäin puolivillaisesti, vaan homma pitää tehdä rauhallisesti ja harkiten. Pakin kytkeytyminen ottaa aikaa ja siitä muistutetaan piippausäänellä. Vasta sitten mennään toivottuun suuntaan. Ehkä asia vaivaa vain ADHD-piirteillä varustettuja yksilöitä. Ohjaustuntuma on tehostettu hyvin kevyeksi, ja ohjaus on tunnoton. Tuntumaa saa säädettyä keskikonsolin tietoviihdenäytöstä, mutta tiukimmallakaan asetuksella ohjauspyörä ei anna merkittävää vastetta kuskille. Ilmiö on tuttu aika monesta nykyautosta. DFSK:n ohjaamo on tyylikäs ja viimeistely laadukasta. Penkit on verhoiltu ruskealla nahkalla, ja muovisuus loistaa poissaolollaan. Ilmeessä on skandinaavista viileyttä, mikä miellyttänee pohjoisen kansoja. Ohjaamo onkin DFSK:n parhaita puolia. Se on viihtyisä ja tilava. Hytissä on paljon Mercedes-Benziltä lainattua. Esimerkiksi keskikonsolin keinukytkimet ovat peräisin Stuttgartin tahtikeulalta, ja vanteiden design muistuttaa samaisen merkin vastaavia. Kotimaa näkyy lähinnä näyttöjen grafiikassa. Muuten tyyli on tehty miellyttämään eurooppalaista ostajakuntaa. Autossa on kolme penkkiriviä, joista viimeinen on kaksipaikkainen takakonttiosasto, kuten seiskapaikkaisissa on usein tapana olla. Penkit ovat kohtuullisen kokoiset, mutta aikuiselle ne eivät jatkuvaan istumiseen sovellu. Eli jos haussa on seitsemälle aikuiselle sopiva auto, ei E5 ole riittävä. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Umpisurkea tietoviihde DFSK:n suurin murheenkryyni on tietoviihdejärjestelmä, joka on käyttökelvoton. Kiinalaiset ovat valmistaneet paikalliseen makuun sopivan kaikua simuloivan äänimaailman, joka kuulostaa krapula-ahdistukselta. Päässä kaikuu kuin aivot olisivat metallipurkin sisällä. Ääni pomppii ympäriinsä, eikä mistään saa mitään selvää. Helpompaa jättää puhelin yhdistämättä ja kuunnella hiljaisuutta. Autossa on oma Apple CarPlayta vastaava järjestelmä, jota kutsutaan SpeedPlayksi. Se näyttää CarPlaylta, mutta ei toimi. Puhelimen joutuu yhdistämään järjestelmään joka kerta uusiksi, eikä se välttämättä toimi. Tai sitten toimii. Asiaa on mahdotonta ennustaa. E5:n akku on 18 kWh, joten sähköistä toimintamatkaa tarjotaan 87 kilometriä. Se vertautuu kilpailijoihin, ja on moneen muuhun verrattuna hyvä matka töpselistä tulleen energian varassa. Kun sähkö loppuu, nousee kulutus reippaaksi, sillä kookkaan auton vaparimoottori joutuu vastaamaan kulkemisesta. Keskikulutus muutamassa pakkasasteessa oli 9,5 litran luokkaa sadalla kilometrillä. Mielipiteen muodostaminen uuden kiinalaismerkin automallista ei ole suoraviivaisen yksinkertaista. Kun ajoin autoa ensimmäisen kerran puolen tunnin mittaisella koeajolla, kaikki vaikutti olevan kunnossa. Pidempi koeajo kuitenkin paljasti asioita, jotka vaatisivat pikaista korjaamista. Niihin puuttuminen on maahantuojan mukaan mahdollista, sillä tehdas kuuntelee kommentteja tuotteistaan tarkalla korvalla. Tietoviihteen haasteet, vetokoukkuoption puuttuminen ja muut pienemmän asiat saattavat hyvinkin korjaantua piakkoin. Ja niin toivottavasti tapahtuu. Periaatteessa DFSK:ssa on palikat hyvin kohdallaan. Varustelu on hinta huomioiden kattavaa, ajo-ominaisuudet ovat hyvällä tasolla ja ohjaamo on laadukkaan tuntuinen. Etenkin hinta on houkutteleva, sillä vastaavanlainen lataushybridi maksaa Skodan brändin alla 15 000 euroa enemmän. Jos vaakakupissa painaa ennen kaikkea hinta, kannattaa E5 laittaa testilistalle. Mikäli puutteita saadaan hiottua kohdalleen, on paketti hinnan ja laadun puolesta kohdallaan. Ajokokemuksena DFSK ei ole ikimuistoinen, mutta toisaalta siinä ei ole suurempaa vikaakaan. Jutun loppuun on pakko kirjoittaa pieni vinkki. Jos joskus tulet hankkineeksi tai ajaneeksi DFSK E5:ttä, tuskin löydät polttoainetankin avausmekanismia. Se on piilotettu tietoviihdenäytön taakse. Ikoni löytyy pyyhkäisemällä näytön ylälaidasta alas ja painamalla petrol-painiketta. Tällä tavalla säästät itsellesi 20 minuutin etsimisoperaation asemalla. DFSK E5 LATAUSHYBRIDI, etuveto 4-syl. bensiinimoottori 1 498 cm3 CVT-automaattivaihteisto 120 kW (174 hv), 300 Nm Akku netto 17,5 kWh Lataus Type 2: 6,6 kW WLTP-kulutus 0,4 l/100km CO2-päästöt 28 g/km toimintamatka sähköllä 78 km Suorituskyky 0–100 km/h 8,4 s huippunopeus 165 km/h Mitat Pituus 4 760 mm Leveys 1 865 mm Korkeus 1 710 mm Akseliväli 2 785 mm Tavaratila 745-1 945 l Omamassa 1 789 kg perävaunu 0 / 0 kg Euro NCAP ei testattu Takuu 6 vuotta / 150 000 km Hybridijärjestelmä 8 v / 160 000 km Hinta alkaen 39 990 € Lue lisää Kaikki artikkelit 14.4.2026 Koeajo Koeajo: Kia EV2 – alle 30 000 euron sähköautot ovat jo ihan oikeita autoja 13.4.2026 Koeajo Koeajo: Seat Arona – sisarpuoli jäi Espanjaan, mutta tämä sentään saatiin 12.4.2026 Koeajo Koeajo: Toyota RAV4 – jättiartistin uusi levy ja maailmankiertue 10.4.2026 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz GLB – onko tässä joka perheen sähköauto? 9.4.2026 Koeajo Maistiainen: Entistä uhkeampi ja muhkeampi Renault Clio 8.4.2026 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz CLA Shooting Brake – ei täysiverinen farmari, silti porrasperää monipuolisempi 6.4.2026 Koeajo Koeajo: Toyota C-HR+ – Ei kai kukaan odottanut aidosti hauskaa Toyotaa? 4.4.2026 Koeajo Koeajo: Hyundai Ioniq 6 N – kaksoiselämää eli perheenisän tai -äidin salarakas 3.4.2026 Koeajo Koeajo: Dodge Charger EV Daytona – kun muskeliauto sähköistyy Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 14.4.2026 Koeajo Koeajo: Kia EV2 – alle 30 000 euron sähköautot ovat jo ihan oikeita autoja 14.4.2026 Laivat Tallink ulosvuokraa Superfast IX:n vain vuoden Itämeren-komennuksen jälkeen, koska se ei ole täysin sopiva Paldiski-Kapellskär-reitille 15.4.2026 Sähköautot 925 kilometriä latauksella ja lämmitetty turvavyö – uudistuva Mercedes-Benz EQS palaa sähkökunkuksi 13.4.2026 Päivän kuva Tunnistatko kuvan perhefarmarin? 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 8.4.2026 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz CLA Shooting Brake – ei täysiverinen farmari, silti porrasperää monipuolisempi 8.4.2026 Uutinen Näin pysäköinnissä todistustaakka siirtyi auton omistajalle – yksityinen pysäköintiala ilakoi selkeytystä 9.4.2026 Käyttötesti 300 kilometriä alle neljän litran – Toyota C-HR PHEV 23.3.2026 Lentokoneet Tästä Air Balticin yksilöstä tuli juuri ensimmäinen tuhoutuneeksi kirjattu Airbus A220 - tapahtui onneksi kivuttomimmalla mahdollisella tavalla 20.3.2026 Uutinen Autoalan veropetosvyyhti: alan vaikutusvaltainen henkilö epäiltynä – käräjäoikeus määräsi yli 15 miljoonan euron vakuustakavarikon 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 25.3.2026 Viikon arkistopoiminto Nelimoottorinen Iljushin kotiutti suomalaisryhmän Osakan exposta, koska Neuvostoliitto ei antanut Finnairin lentää Siperian yli Japaniin