Koeajo: Ford Mustang Bullitt yhdistää 1960-luvun vahvuuksia nykyajan ongelmiin

Elokuvanostalgiaan nojaava erikoismalli on kuin esikuvansa: yhden tempun poni. Hyvää: sielukas moottori, äänet ja valinnainen äänettömyys, manuaalivaihteiston olemassaolo. Huonoa: ylipitkät välitykset taltuttavat suorituskyvyn, huono ohjaus, yleinen viimeistelemättömyys.

Aloitetaan positiivisella: Ford Mustang Bullitt törkeän näyttävä auto. Erikoismalli rakentuu hyvälle perustella, onhan nykysukupolven Mustang hieno modernisointi alkuperäisestä.

Erikoismalli tietysti kunnioittaa vuoden 1968 Bullitt-elokuvaa, jonka todellinen päätähti oli Steve McQueenin sijaan tummanvihreä Ford Mustang Fastback. Mäkisen San Franciscon läpi kulkenut takaa-ajo mustaa Dodge Chargeria vastaan nousi legendaksi upean leikkauksen ja ääniraitansa ansiosta: taustamusiikin sijaan tunnelman loivat Fordin 390- ja Dodgen 440-kuutiotuumaiset V8-moottorit.

Maailmanluokan moottori

Samaan luottaa myös vuoden 2020 kunnianosoitus. Ford Mustang Bullittin ääniraita on ehtaa 5-litraisen V8:n sinfoniaa. Peräti nelipykäläisesti säädettävän pakoputkiston ”kilparata”-asetus suorastaan nolaa joidenkin eurooppalaisten premium-merkkien kaiutinäänet. Toisaalta auto tarjoaa myös mahdollisuutta hiljaiselle käynnistykselle, joten Mustangista voi nauttia myös naapurisopua koettelematta.

Moottori onkin auton sielu: näin upeaa voimanlähdettä saa yleensä etsiä kaukaa superautoluokasta. Fordin Coyoteksi nimetty V8 on vielä alakierroksilla säyseä, mutta 4500 kierroksen jälkeen kone herää. Pauhu vain yltyy kohti rajoittajaa 7 500 kierroksessa minuutissa.

Teatteria Bullitt tarjoaa tavallista GT:täkin enemmän. Vapaavirtaussuodatin ja Mustang Shelby GT350 -erikoismallista lainattu kaasuläppäkotelo tuovat vielä kymmenen lisähevosvoimaa. Tehoa on nyt 460 hv.

Laukka hiipuu

Tässä kohtaa tarinaa on aika esitellä auton ongelma: välitykset. Mustang Bullittin ainoa vaihteistovaihtoehto on oikeaoppinen kuusivaihteinen manuaali. Valkoista biljardipalloa muistuttavan nupin liikkeet ovat lyhyet, tarkat ja mekaaniset, mutta kokonaisvälitys on tolkuttoman pitkä (perävälitys 3,7:1).

Kakkosella Mustang kiihtyy 135 km/h asti, kolmosella nopeutta kertyisi suunnilleen 180 km/h. Makeaa kasia ei siis pääse laulattamaan liiaksi. Pitkien vaihteiden ja kierroskoneen yhdistelmä ei myöskään riitä rikkomaan takarenkaiden pitoa hitaissa vauhdeissa edes kakkosvaihteella – jos Mustangin perän haluaa laukkaan, täytyy pito-ongelmia hakea kytkimellä. 1,6-litraisista Sierroista tuttu tekniikka vähän latistaa muskeliautoelämystä.

Mustang GT -versiossa manuaalin rinnalla tarjotaan kymppivaihteista automaattia. Hivenen hitaana ja vaihteita arpovana se ei ehkä ole vaihteistosuunnittelun helmi, mutta ainakin valikoimasta löytyy pykäliä, joilla upeasta V8:sta pääsee paremmin nauttimaan Suomenkin tiestöllä.

Silti Fordille kiitos manuaalista: moitteista huolimatta se tuo runsaasti tunnelmaa. Bullittiin esitelty automaattinen moottorin kierrostäsmäys vaihdoissa toimii myös hienosti. Perävälitykseenkin löytyy varmasti ratkaisuja lukuisilta Mustang-virittämöiltä.

Eriparin kengät

Pienempi ongelma koskee sattumanvaraista poljintuntumaa. Kytkin on kevyt ja tunnoton, eli puremakohta pitää oppia lihasmuistiin. Jarru taas on herkkä ja terävästi reagoiva – tottumisen jälkeen toimiva sekin. Tosin monet muut autonvalmistajat säätävät hallintalaitteiden tuntuman yhdenmukaiseksi, jolloin autoon kotiutuu paljon nopeammin. Ehkä pieni karkeus kuuluu luonteeseen?

Bullittin ohjaamokoristelut rajoittuvat vaihdekepin nupin lisäksi apukuljettajan edessä näkyvään numerolaattaan (koeajoauto on 57. yksilö) ja ohjauspyörän Bullitt-logoon. Ohjaamoilme on suurilla linjoilla piirretty ja kasattu, mutta laatuvaikutelma riittää.

Ohjuspyörästä löytää häkellyttävät 23 näppäintä ohjaamaan äänentoistoa, vakionopeudensäädintä, kömpelöä digitaalimittaristoa ja säätämään auton asetuksia kyseisellä mittaristolla. Ja vastaamaan puhelimeen, päättämään puhelu, ohjaamaan navigaattoria ja mediatoistoa.

Viikko ja 800 kilometriä ei saanut sormenpäitäni muistamaan missä mikin on – jos kojelaudassa on suuri kosketusnäyttö, miksei esimerkiksi pakoputkiston asetuksia tai mittariston ilmettä voi säätää sen kautta? Ainakin Ford osoittaa, että huonosti suunnitellut näppäimet ovat kosketusnäyttöä huonompi ja vaarallisempi ratkaisu.

Toisaalta jokaisella täsykaasukiihdytyksellä moiset ergonomiaongelmat unohtuvat. Karismalla saa paljon anteeksi.

Tämä peli vetelee

Kovin paljoa katsetta ei tiestä pysty ohjauspyörän painikkeita varten irrottamaan, sillä 255/40 R19 -eturenkaat venkoavat keulaa uriin tavalla, jonka luuli olevan tällä vuosikymmenellä tuttua vain ylirengastetuista tuningautoista. Mustang Bullitt myös reagoi ohjaukseen lähes hyperaktiivisesti, eikä keskialueesta voi puhua. Tämä johtunee myös rengastuksesta, sillä ohjausvälitys (16:1) on muista Mustangeista tuttu. Koeajoautossa olivat alla hyväkuntoiset Michelin Pilot Sport 4S:t.

Jatkuvaa huomiota vaativa ohjaus on auton suurin miinus: upeasta muotoilusta ja sielukkaasta koneesta olisi kiva nauttia myös rauhassa kruisaillen. Alusta taas tarjoaa varsin kyvykkään yhdistelmän mukavuutta ja hallittavuutta, joten hieman rauhallisemman ja tarkemman ohjauksen ansiosta Mustangilla voisi nauttia mutkateistäkin.

Tällaisena paketti ei oikein kanna siitä Euroopassa pyydettävää hintaa. Ford Mustang Bullitt muistuttaakin nimikkoelokuvaansa: se on perin keskinkertainen kokonaisuus, joka saa valtavasti positiivista huomiota näyttävyyden ja upean V8-ääniraitansa takia.

Teksti ja kuvat: Lauri Ahtiainen